Välitilasta tahtotilaan

Välitila kuvaa tilaa ja aikaa, jossa voi hakea suuntaa. Se on siirtymä, matka vanhasta uuteen. Omalla kohdallani viimeisin välitilan kokemus on liittynyt pohdintoihin omasta työurasta ja sen uudesta suunnasta.

Osallistuin helmikuussa MiBin järjestämään After work -tilaisuuteen itsensä johtamisesta. Hanna-Leena Myllärinen on kirjoittanut laajemmin samasta tapahtumasta blogissa Itsensä johtaminen työelämässä. Itselleni tapahtuman suurin kolahdus oli Nina Rinteen keskustelussa esille tuoma välitila. Nina kertoi rohkaisevasti, että välitila antaa mahdollisuuden miettiä tulevaa suuntaa ilman vaatimusta siitä, että pitää olla valmis. Se on siirtymä, joka johtaa usein muutokseen. Termi oli minulle ennestään tuttu, mutta nyt tajusin ensimmäistä kertaa, miltä tuntuu olla välitilassa. Ja että olen ollut siellä jo pitemmän aikaa. Tästä havahtumisesta alkoi yllättävän nopea siirtymä välitilasta tahtotilaan.

Olin palannut töihin vanhempainvapaalta muutamaa kuukautta aikaisemmin. Jo ennen kotiin jäämistäni olin tuntenut, että kaipaan jotain muutosta. Vapaalla en kuitenkaan kokenut valaistumista työelämän suhteen, vaan perhe-elämä pienen ihmeen kanssa vei mennessään. Palasin töihin heti vanhempainvapaakauden päätyttyä mielelläni. Huomasin kuitenkin pian, että arvomaailmani ja suhtautumiseni asioihin olivat muuttuneet.

Herätessäni välitilan kokemukseen huomasin, että olin tiedostamattani tehnyt paljon muutoksen eteen. Välitila oli antanut alitajunnan tehdä työtä ja saanut minut tekemään eteenpäin vieviä ratkaisuja. Olin löytänyt MiBin ja sen kautta Piilo-osaajat. Ja mikä tärkeintä, lähtenyt tähän verkostoon mukaan. Kuitenkin koko ajan taustalla oli ollut tunne siitä, että onko tämä oikein? Saanko haluta muutosta ja uutta suuntaa? Vai pitäisikö vain olla tyytyväinen siihen, mitä on?

Tiedostaessani olevani välitilassa, pystyin vastaamaan itselleni kysymyksiin. Tämä on oikein. Saan haluta muutosta ja uutta. Minun ei tarvitse olla tyytyväinen siihen mitä on. Siirryin ikään kuin hetkessä tahtotilaan. Pohtimisen ja suunnittelun sijaan aloin osallistua. Otin pieniä askeleita, osallistuin keskusteluihin, otin vastuuta ja opettelin uutta.

Olin Piilo-osaajiin liittyessäni tehnyt aikataulun ja tavoitteet itselleni. Tarkoitukseni oli tehdä ensin pohja kuntoon. Aloittaa toimintaan tutustumisella ja verkostoitumisella. Sen jälkeen keskittyä tuomaan esille osaamistani, sitä mitä minulla on annettavaa. Varsinainen työnhaku minun piti aloittaa vasta joskus myöhemmin. Tahtotilan myötä suunnitelman toteuttaminen nopeutui huomattavasti.

Pohjatyö ei edelleenkään ole valmis, mutta etenee koko ajan. Verkostoissa käydyt keskustelut ja niiden kautta tulleet ajatukset ovat kirkastaneet sitä, mihin uuteen suuntaan haluan uraani viedä. Olen oppinut paljon uutta niin itsestäni kuin työelämästä. Lisäksi olen huomannut entistä vahvemmin, mikä merkitys on sillä että kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Verkostossa voi sekä saada että antaa tukea ja apua. Verkostojen merkityksestä työnhaussa on kirjoittanut myös Jaana Saramies, Työnhakuyhteisö on enemmän kuin sparrausryhmä.

Odotan mielenkiinnolla, mihin nyt alkanut huikea matka johtaa.

Kirjoittaja Kaisa Selamo on itsensä kehittämisestä kiinnostunut diplomi-insinööri joka haistelee uusia tuulia uralleen.