a different perspective lightbulb

Järkeä, intoa ja kuunteluharjoituksia

Viime aikoihin asti olen pitänyt itseäni ensisijaisesti realistisena pessimistinä, mutta sitten pysähdyin kuuntelemaan itseäni ja minäkuvani muuttui.

Ensimmäinen havahtuminen tapahtui siskoni keittiössä heinäkuun lopulla. Kuvailin löytämääni avointa työpaikkaa ja käytin sanoja ”Tää ois kiva paikka”. Sitten tajunnassani jysähti, sillä muistin käyttäneeni samaa ilmaisua jokaisesta työtilaisuudesta, jota olin viimeisen vuoden aikana tavoitellut.

Elokuussa havahduin toisen kerran, kun kerroin keittiökohtauksesta ystävälleni puhelimessa. Siinä jutellessani tajusin, että tämä kehityskulku oli startannut jo keväällä liittyessäni Piilo-osaajiin. Synttäriblogista voi lukea, millaisilla sanoilla kuvailin silloin muutoksia työnhaun mentaliteetissani.

Kolmas, ja suurin, havahtuminen ravisteli minua Aava & Bangin Markkinointivirittämön toisessa orientaatiopäivässä. Siellä puhuttiin merkityksestä. Olinhan minä merkityksestä aiemminkin kuullut ja sitä heppoisesti pyöritellyt, mutta nyt sitä suorastaan moukaroitiin kallooni.

Ja hyvä niin.

Parempia pohdintoja, maagisempia merkityksiä

A Different Perpsective Coloring Book for Adults

Kuvat: A_Different_Perspective / Pixabay

Aiempi ajatusprosessini oli kulkenut tasolla ”Työpaikka pitää saada”. Miksi? ”No öö… Koska siitä saa palkkaa, jolla saa ruokaa?”

Maslow’n tarvehierarkian täyttäminen ja laajemmassa mittakaavassa elämässä kiinni pysyminen on tietysti kivaa. Mutta se ei ole mahtavaa. Toinen pohdintaketjuni ”Haluan yhteiskunnallisesti muutosta tekevään työpaikkaan”. Miksi? ”No öö… Koska mä olen yhteiskuntatieteilijä?” oli aivan yhtä tyhjän kanssa.

Kaikeksi onnekseni olen nyt päässyt Markkinointivirittämön kautta paitsi rakentamaan itselleni työpaikkaa myös rakentamaan sitä yhteiskunnallista muutosta tekevään yritykseen. Täysin en osaa sanoa, onko kyseessä alitajunnassa pyöritellyn oikean ajatusprosessin lopputulos vai mielettömän hyvä tuuri.

Merkityksellisyys ja asioiden järkeviltä tuntuminen voi olla vain pienen vinksautuksen päässä näköpiiristä. Sitä vinksautusta kannattaa etsiä ja hakea, sillä se voi mullistaa niin työnhaun kuin suhtautumisen elämään. Olen osannut iloita uudesta työstäni ja sen tuomista mahdollisuuksista monipuolisesti, minkä lisäksi olen kokenut laajempaa onnellisuutta itsestäni työntekijänä ja, niin mahtipontisen kliseiseltä kuin se kuulostaakin, ihmisenä.

Mistä vinksautuksen löytää? Itsestään ja innostuksen alkulähteistään, kunhan osaa vähän kuunnella.

Sinikka KauhanenKirjoittaja Sinikka Kauhanen on sisällöntuottaja, joka on parhaillaan monipuolistamassa itseään digimarkkinoijaksi ja joka ei pitkään aikaan uskonut työnhakuajasta voivan olla mitään hyötyä.

Mainokset

Työn arvostus

Tämä ajatus syntyi entisen firman edustussaunassa lauantaina 14.9., kun keskustelin entisen yhtiökumppanin kanssa siitä, että me molemmat olemme hemmetin onnekkaita. Meille maksetaan kohtuullisen hyvää palkkaa työstä, joka ei kuitenkaan ole yhteiskunnan kannalta välttämätöntä. Kukaan ei kuole, jos me emme mene maanantaina töihin.

Samaan aikaan retoriikka työttömiä kohtaan kärjistyy, ja toistuvasti nousee esiin, että erilaiset työt ja tehtävät saavat aikaan erilaista arvostusta tai sen puutetta.

Mietin tätä laajemmin, koska oma juniorini aloitti juuri nyt maanantaina TET -viikkonsa, jonka aikana hän työskentelee paikallisessa rautakaupassa. Kohtaako hän työhön tutustuessaan ennakkoasenteisiin? Paljon puhutaan myös ns. oikeista töistä, joita ilmeisesti ovat ne työt, joiden historia ulottuu kauas agraariyhteiskuntaan, eli arvostuksen puute voi näkyä monella tavalla.

Työ myös muuttuu. Muun muassa automaatio tekee monista tehtävistä sisällöllisesti erilaisia, ei välttämättä tarpeettomia. Se työ, jota minä tein oman TET -viikkoni aikana pankissa, on muuttunut täysin koneelliseksi ja koneiden väliseksi – ihminen ei enää ole mukana siinä yhtälössä.

Mutta millainen työ on arvostettavaa?

img_20170504_082912_720

Reissutyöläiset, sekä ICT- että rakennusmiehet, hotellin aamukahvilla.

Koska en osaa muutakaan, lähden anekdoottien linjalle:

Lähikauppani, jonkin tutkimuksen mukaan kallein koko kaupungissa, on kuitenkin miellyttävä paikka asioida, ja koska olen siellä säännöllisesti käynyt avaamisesta saakka, tervehdin mielelläni kaikkia henkilökunnan jäseniä ja yhtä tukityöllistettyäkin, jonka melkein joka kerta kohtaan asioidessani. Parin kanssa rupattelen mukavia, jollei takanani ole jonoa.

En pura omaa kiirettäni henkilökuntaan, mutta saatan mielessäni kritisoida asiakkaita, jotka tekevät ns. ruuhka-ajasta entistä haastavampaa.

Kuluneen 30 vuoden aikana olen itse tehnyt monenlaista työtä: olen ollut nurmikonleikkaajana, pullokoneen hoitajana ja yrittäjänä, joten osaan asettua moniin saappaisiin. En kuvittele, että tittelini tai palkkatasoni tekee minusta yhteiskunnallisesti hyödyllisemmän tai tärkeämmän kuin paikallisen huoltoyhtiön kerrossiivoojasta, jonka kotiportaikossani monesti kohtaan.

En arvosta ystäviäni heidän työnsä tai tulojensa kautta, vaan heidän persoonansa ja käytöksensä kautta. En häpeä vanhempieni tai isovanhempieni ammatteja tai arvota heitä niiden kautta. Miksi siis tekisin niin ihmisille, joita en henkilökohtaisesti tunne?

Työelämässä, kuten kaikkialla muuallakin, paljon on kiinni onnesta ja sattumasta, eikä yksilö voi määräänsä enempää vaikuttaa siihen, miten nallekarkit jaetaan.

Arvostetaan siis työtä ja sen tekijää – huolimatta siitä, ettemme sitä itse tee.

Tommi HeleniusKirjoittaja Tommi Helenius omaa uteliaan mielen ja kokeilee mielellään erilaisia asioita ICT-alaa sivuten. Pelkkä Excelien pyörittely ei innosta, joten Tommi toimii mielellään ihmisten ja teknologian välimaastossa, liiketoiminnan ja tekniikan välisenä tulkkina.

Miksi palkata kokenut työntekijä?

Onko rekrymarkkinoilla ikärasismia? Ihan varmasti on, mutta itse en sitä varsinaisesti tunne kokeneeni. Toki kokeneen asiantuntijan työllistymisessä on omat haasteensa ja tuntuu, että nuoremmat työllistyvät paremmin. Mikään nuoret ja vanhat vastakkainasetteluhan tämä ei ole, vaan molempia tarvitaan. Mutta miksi kannattaisi se kokenut asiantuntija sitten palkata?

Helppo vastaus tietysti olisi, että kokemuksen takia. Ja onhan se totta, että työ- ja elämänkokemuksesta on korvaamatonta hyötyä missä tahansa vaativassa asiantuntuntijatehtävässä. Mikään koulutus tai ominaisuus ei tätä kokemusta korvaa.

Monesti kuulee sanottavan, että ihminen laiskistuu ja menettää innostusta iän myötä. Tämähän ei toki pidä paikkaansa, vaan edellä mainitut vain ilmenevät erilailla kuin nuoremmilla. Kun kokenut asiantuntija saa töissään ongelman tai haasteen ratkaistua, hän ei hihku ympäriinsä ja selvitä muille mitä tuli tehtyä. Sen sijaan hän huokaisee, ehkä tuulettaa vaisusti työpöydän alla ja hakee kupillisen kahvia. Sitten ollaankin valmiita seuraavaan haasteeseen.

Kokenut asiantuntija käyttää aikansa tehokkaasti, ei hötkyile ja osaa luonnostaan rytmittää aikansa ja projektinsa tehokkaasti. Entä oppiiko vanha koira uusia temppuja? Ihan varmasti oppii. Itseltäni on alan vaihto sujunut hienosti, ja uuden oppiminen on tuonut lisää motivatiota ja piristysruiskeen työhöni. Kokeneella asiantuntijalla on paljon osaamista, jota hän osaa soveltaa eri tilanteissa ja työtehtävissä.

2D2E83BD-7D97-4AA7-8D3B-878112FCE6CB

Kokeneen asiantuntijan sitoutuneisuus ja lojaalisuus on yleensä luonnostaan korkealla tasolla. Kun palkkaa kokeneen asiantuntijan, ei tarvitse pelätä, että hän on hetken kuluttua etsimässä uusia töitä. Esimerkiksi palkka ei ole kokeneelle asiantuntijalle enää kovinkaan suuri motivaattori, vaan suurin motivaatio löytyy itse työstä. Toki työn pitää olla riittävän haastavaa ja monipuolista. Voiko sitten olla liian kokenut? Toki voi olla, ja kokenut asiantuntija vaatiikin edellä mainittuja asioita työltään. Kokeneen asiantuntijan pitää tuntea, että on hyödyksi työyhteisölle. Kun työ ja kokenut asiantuntija kohtaavat, ollaan varsin varmalla ja vakaalla pohjalla.

Kokenut asiantuntija on kohdannut monet eri tilanteet jo aiemmin urallaan, eikä näin ollen vähästä hätkähdä. Hänellä on myös ehtinyt olla monelaisia esimiehiä, kollegoita ja yhteistyökumppaneita, joten hän tulee sujuvasti toimeen monelaisten ihmisten kanssa.

 

Kirjoittaja Tero Hietanen on kokenut moniosaava asiantuntija, ihmisläheinen insinööri, jonka sydän sykkii uuden opppimiselle ja olemassa olevan soveltamiselle.

”Tekemällä oppii vaikka mitä”

digitalisaation vaikutus työhön

Ihminen – Vapaa ajasta ja paikasta vaan ei vuorovaikutuksesta

Osaamisen ennakointifoorumi OEF maalaa tulevaisuuskuvaa vuoteen 2035. Kuvassa vaikuttavimpina tekijöinä ovat teknologinen ja kestävä kehitys. Nämä muuttavat asiakkaiden ja yritysten toimintaa, ja ne tulevat oleellisiksi toiminta- ja kilpailuedellytyksiksi. Säveltäjä, yrittäjä ja futuristi Perttu Pölönen kehottaa tulevaisuuspäivän tekstissään nuoria keskustelemaan isovanhempien kanssa siitä, mikä on pysyvää: mikä tämän kaiken muutospuheen keskellä on ja tulee olemaan pysyvää?

OEF kuvaa teknologisen ja ekologisuuden tuomaa muutosta maailmaan, mutta muistuttaa myös, että kyse ei ole vain digitalisaation teknologisesta ulottuvuudesta: digitaaliseen osaamiseen liittyy myös tiedollinen, vuorovaikutteinen, asiakaslähtöinen ja turvallisuutta korostava ulottuvuus. Käytännössä teollisilla aloilla digitalisaatio parantaa lopputuotteen laatua ja tuottavuutta. Palvelualoilla se on vielä kesken, vaikka automaatio, big data, alustatalous ja analytiikka tulevat sinne jäädäkseen.

Digitalisaatio on jo tuonut työelämään useita eri sovelluksia ja järjestelmiä, joita käytetään päivittäin – myös vapaa-ajalla. Sovellukset keskeyttävät helposti keskittymisen käsillä olevaan tehtävään. Se kuormittaa. Professori Minna Huotilaisen mukaan silloin saa myös vähemmän ideoita eli luova ongelmanratkaisukyky heikkenee:

”Ihmiset ovat tosi huolissaan omasta keskittymiskyvystään, tarkkaavaisuudestaan ja muistinsa pätkimisestä.”

Minna Huotilainen nimeää tämän aivojen pysyväksi palohälytykseksi. Huvittavaa kyllä, ongelmanratkaisukyky on esitetty yhdeksi metataidoksi tulevaisuuden työelämässä. Mutta se käsillä oleva tehtävä vaatii osaamista: se on pysyvää. Se on kaiken keskiössä.

tulevaisuuden työ

Ongelmanratkaisukyky on oleellinen taito tulevaisuuden työelämässä.

Kun asiakkaiden ja yritysten toiminta muuttuu, muutoksen ydintä tulee olemaan ihmisten toimiminen eli vuorovaikutus ajasta ja paikasta riippumattomissa verkostoissa. Tämä luo palvelusektorille tarpeen kehittää palveluita asiakaslähtöisesti eli kehittää uudenlaisia ratkaisuja vuorovaikutteiseen asiakaspalveluun. OEF-raportissa keinoiksi nostetaan palvelumuotoilu ja automaatio.

Ajattelen, että näissä uutena datalähteenä tulevat olemaan Camilla Tuomisen mukaansatempaavasti keskusteluun nostamat tunteet. Jari Saarenpää esittää pohjaksi hyvälle esimies-alaissuhteelle arvostetuksi tulemisen, turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden, vaikuttavuuden ja reiluuden tunteita. Ajattelen, että ilman kuulluksi tulemista ei synny kauppoja: siten tämänkaltaiset tunteet ovat avainasemassa myös asiakassuhteessa. OEF-raportissa tuodaan esiin tämänkaltaisten asioiden käsittely varhaiskasvatuksesta alkaen. Tunteita on aina ollut ja tulee aina olemaan: tämä on pysyvää.

Tätä blogitekstiä kirjoittaessani vaikuttaa siltä, että

  • Ihmisen tarve ikiaikaiselle tavallisen tylsälle hommalle pysyy. Yksinkertainen, toistuva tekeminen, jossa ajatukset saavat vaeltaa vapaina ilman paineita mielelle. Paradoksaalisesti tämä on myös hyvin ratkaisukeskeinen tila. Voisiko siitä tulla asiantuntijatyön työnteon muoto, työväline, joka on nyt alkuun alkanut ilmetä esimerkiksi kävelypalavereina?
  • Osaaminen pysyy ytimessä. Se vain usein unohtuu mainita tulevaisuusvisioissa. Osaamista voi luoda myös pysyvistä, ehkä itsestään selviltä vaikuttavista asioista, kuten tunteista.

Nämä kaksi tulisi yhdistää mielekkäällä ja kestävällä tavalla.

450A6191_cKirjoittaja Satu Manner on tietojohtamiseen ja data-analytiikkaan suuntautuva diplomi-insinööri, joka on teknologian lisäksi loputtoman kiinnostunut ihmisestä ja ikiaikaisuuksista – sekä näiden yhdistämisestä mielekkäästi ja kestävästi.

digitaalinen yhteiskunta

Uusia mummoja – digitaalinen yhteiskunta

Digitaidot kuuluvat kaikille ja niiden opettaminen on taitolaji josta kerron tarkemmin tässä blogissa omien kokemusteni kautta.

Yhteiskunnan ja liike-elämän palvelut siirtyvät yhä enemmän itsepalveluiksi ja monessa tapauksessa puhelinapplikaatioiksi. Ikääntyneet ovat taidoiltaan heterogeeninen ryhmä, eikä heillä kaikilla ole henkilöitä auttamassa tai opastamassa palveluiden käytössä. Yli 65 vuotiaita on n. 20% väestöstä ja yli 50 vuotiaita n. 42% väestöstä. Tuo 42% sisältää suuren joukon ihmisiä, joille viimeaikainen muutos tuottaa päänvaivaa.

Olen jonkin aikaa toiminut tuntikouluttajana, koulutan, workshop muodossa, ikääntyneitä, työttömiä ja maahanmuuttajia arjen ja työelämän digitaidoissa.

Yksi seikka on noussut selkeästi esille, koulutuksiin osallistujat ovat valtaosin naisia. En tiedä miksi miehillä on suurempi kynnys osallistumiseen, mutta joissain ryhmissä ei ole ainoatakaan miesosallistujaa.

Tietotekniikalla arki sujuvaksi -kurssit

Tommi Heleniuksen ohjaamat Tietotekniikalla arki sujuvaksi -kurssit.

Tällä ja ensiviikolla koulutan Äänekoskella eläkeläisten ryhmää, jossa koulutettavat ovat ilahduttavan kiinnostuneita oppimaan käytössään olevien laitteiden käyttöä. Lähes kaikilla on käytössään tietokone, osalla myös tabletti. Osa käyttää sujuvasti sähköpostia puhelimen kautta, mutta kaikilla ei ole edes osoitetta.

Keskustelimme paljon maanantaina ja tiistaina siitä kuinka puhelimen ja tabletin käyttö on heidän ikäryhmälleen helpompaa, kuin perinteisen tietotekniikan, koska perustoiminnot ja –applikaatiot on suunniteltu aivan toisenlaista näkökulmasta kuin osin hyvinkin kankea Windows –ympäristö.’

tietotekniikalla arki sujuvaksi kurssilla

Tietotekniikalla arki sujuvaksi kurssilaisia.

Samat kysymykset ja teemat nousevat näissä koulutuksissa esiin:

  • Miten siirrän kuvat puhelimesta tietokoneelle?
  • Onko pankin käyttö puhelimen kautta turvallista?
  • Mobiilimaksaminen?

Kun kouluttaminen on jätetty kolmannen sektorin, yhdistysten, kansalaisopistojen ja muiden vastaavien tahojen toimeksi, on selkeä vaara, että suuri osa käyttäjistä jää selkeän koulutuksen ulkopuolelle.

Omissa koulutuksissani kannustan vertaistukeen ja teen itse vierihoitoa, ainoatakaan PowerPoint –kalvoa en näytä, jos puhumme verottajan Omavero –palvelusta tai Kelan verkkopalveluista näytän niitä. Yksi ongelma on, että kaikkea en halua näyttää julkisesti, koska kyseessä on minun Omaveroni ja Kela –asiointini. Demotunnukset olisivat kouluttajaystävällinen lisä erilaisiin palveluihin.

Koska työmuoto on workshop, on käytäntö osoittanut, että optimaalinen ryhmäkoko on 7-11 osallistujaa. Tällöin kysymysten hajonta on riittävää, jokaista ehtii ohjata myös henkilökohtaisesti ja ryhmässä on ainakin yksi joka voi toimia vertaistukena.

Kaiken kaikkiaan olen huomannut, että ihmiset ovat kiinnostuneita oppimaan palveluiden käyttöä, mutta he kaipaavat ennen kaikkea pelkojen ja epäilysten lieventämistä. Heille pitää puhua heidän omalla kielellään ei it-alan jargonilla.

Tommi HeleniusKirjoittaja Tommi Helenius omaa uteliaan mielen ja kokeilee mielellään erilaisia asioita ICT-alaa sivuten.

Pelkkä Excelien pyörittely ei innosta, joten Tommi toimii mielellään ihmisten ja teknologian välimaastossa, liiketoiminnan ja tekniikan välisenä tulkkina.