Työnhaun toteutuksesta

Piilo-osaajat kirjoittivat hiljan perehdytyksen periaatteista. Työnhaun maailmaan on hyvä perehdyttää itsensä ja toisaalta antaa itsensä olla oikeutetusti hetki ihan pihalla. Itse asiassa käytännöt ovat tiuhaan muuttuvia ja se vaatiikin jatkuvaa perehtymistä. Ajan ja omien resurssien hyödyntämisen optimoimiseksi on hyvä suunnitella miten omaa työnhakuaan toteuttaa.

Peruspohja rakentuu itsetuntemukselle

Kumous kirjoitti jokin aika sitten Aki Hintsasta kertovaan Voittamisen anatomiaan pohjautuen syvälle menevän tekstin itsetuntemuksesta ja voimavarojen ylläpitämisestä työnhaussa. Omien tavoitteiden ja arvojen (core) ymmärtäminen auttaa keskittymään olennaisimpaan oman työnhaun kannalta. Päivi Montgomery käsittelee samaa teemaa ja esittää työnhakua konkretisoivia kysymyksiä.

Itsetuntemus kehittyy myös tarkastellessa avoimia työpaikkoja ja pohtiessa itseä kiinnostavien yritysten tarpeita. Eri aloilla on erilaisia kanavia viestiä avoimista työpaikoista. Esimerkiksi tekniikan alan ammattiuran alkutaipaleella oleva saattaa huomata löytävänsä parhaiten kriteereihin osuvia avoimia työpaikkoja rekrytointiyritysten sivuilta, kuten aTalent ja Academic Work.

Oman alan kanavat löytyvät varsin nopeasti. Silloin tällöin kannattaa kuitenkin kurkistaa myös esimerkiksi mol.fi-sivustolle, josta voi löytyä mielenkiintoisia paikkoja ja yrityksiä oman kuplan ulkopuolelta. Avoimien ilmoitusten tuntemus helpottaa ilmoittamattomien tarvetyöpaikkojen etsimistä itseä kiinnostavista yrityksistä. Siinä pääperiaatteena on ottaa yhteyttä yritykseen ja sopia lyhyt tapaaminen, jossa voi esittäytyä kasvotusten. Tässä kontakteista voi olla iso apu.

Räätälöi hakemuksesi

Olemme kokeneet tehokkaimmaksi kirjoittaa tyhjään dokumenttipohjaan ilmoituksessa mainitut kriteerit ja toiveet. Tämän jälkeen vastaamme esitettyihin kriteereihin ja toiveisiin hyödyntäen työhistoriaa ja muuta osaamista. Hakemusta tehdessämme myös kuvittelemme itsemme tehtävään: samalla löydämme ne asiat, joita emme ymmärrä ja jotka saavat meidät soittamaan yhteyshenkilölle.

Työpaikkailmoituksissa käytettävillä termeillä on muuten usein määritelmä. Tsekkaapa esimerkiksi tutkiva työote, avoin persoona ja dynaaminen toimintaympäristö. Kun tietää mitä hakemuksen vastaanottaja saattaisi tarkoittaa sanavalinnoillaan, on helpompi löytää itsestä osuvia esimerkkejä.

Miten sinä suunnittelet työnhakuasi ja mitä vaiheita siihen kuuluu?

Tärkeintä on pitää työnhakuaan esillä siellä missä kulkee. Tuoda esiin, että olen liikekannalla ja keskustella millaisia tarpeita keskustelukumppaneilla ja heidän edustamillaan yrityksillä on. Työnhaun esillä pitämisessä työnhakuyhteisö voi olla oiva apuri. Tähän Piilo-osaajat tarjoaa kuplivan mahdollisuuden koko valtakunnassa! Kysy lisää piilo-osaajat@gmail.com.

cvkuva

Annamaija Åhman on uransa uusilla askelilla tasapainoileva konetekniikan diplomi-insinööri, joka innostuu laadusta, asiakaskokemuksista ja hyväkuntoisista puruista välipohjassa.

 

 

 

 

 

Satu Manner

Satu Manner on uraloikkaa yliopistomaailmasta teollisuuteen ottava materiaalitekniikan diplomi-insinööri, joka mutkittelee kohti taustaansa sopivaa kiinnostustensa mukaista asiantuntijatehtävää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s