Vahvistusta osaamiseen joustavista verkkokursseista

Samalla, kun etsii unelmiensa työpaikkaa, kannattaa pitää tiedot ja taidot ajan tasalla. Omatoimista opiskelua voi tehdä kotoa käsin monella eri tavalla ja tällä tavoin vahvistaa omia asemiaan työmarkkinoilla.

Piilo-osaajien Niina kertoi juuri blogissa omasta työvoimakoulutuskokemuksestaan. Jos kaipaa joustavammin omiin aikatauluihin sopivia oppimistapoja, niin keinot ovat monet. Hannan blogitekstissä käydään läpi erilaisia mielenkiintoisia tapahtumia, tilaisuuksia ja tahoja, joiden kautta voi lisätä omaa osaamistaan ja tietämystään, verkostoitua ja pysyä perillä ajankohtaisista asioista.

Tämän lisäksi on olemassa paljon erilaisia verkkokurssialustoja, joilla pystyy perehtymään syvällisemmin yksittäisiin aiheisiin tai tekemään jopa kokonaisia tutkintoja. Osa kursseista, ja varsinkin suuremmat kokonaisuudet, ovat maksullisia, mutta valikoimista löytyy todella hyvin myös ilmaisia kursseja. Tässä on esitelty muutamia meidän suosikkilistallemme nousseista palveluista ja alustoista.

Udemy (www.udemy.com)

Udemyn kurssivalikoima on monipuolinen sisältäen kursseja monilta aloilta, sekä esimerkiksi musiikkia ja kieliä harrasteiden puolelta. Kurssit ovat maksullisia, mutta muutamia kertoja vuodessa on kampanja, jolloin kursseja pystyy ostamaan huomattavan edullisesti. Alustalla pystyy luomaan kursseista kokonaisuuksia, kurssit voi suorittaa silloin kun itselle sopii ja ne jäävät käytettäviksi ikuisesti, joten niihin voi tarvittaessa palata uudestaan myöhemmin.

edX (www.edx.org)

edX:n valikoimassa on kursseja useilta aloilta ja niitä tarjoavat partneriyliopistot ja -yritykset. Palvelussa on runsaasti ilmaisia kursseja ja suoritusaikataulu on joko kurssin etenemiseen sidottu tai omaan tahtiin etenevä. Suoritetuista kursseista voi hankkia maksullisen sertifikaatin. MicroMasters Certificate-, Professional Certificate- sekä XSeries-ohjelmat ovat maksullisia ohjelmia, joista saa lopuksi todistuksen.

LinkedIn Learning (www.linkedin.com/learning) ja Lynda (www.lynda.com)

Mikäli tahtoo ottaa LinkedInistä kaiken irti, kannattaa harkita Premium-jäsenyyttä joksikin ajanjaksoksi. Samalla saa LinkenIn Learning – valikoiman käyttöönsä. Kurssivalikoimassa on työelämän aihepiirejä urakehityksestä projektihallintaan sekä kursseja muun muassa julkaisualustojen käyttöön. Kursseista pystyy luomaan itselleen helposti hallittavia kokonaisuuksia ja seuraamaan omaa edistystään. Samoja kursseja on mahdollista käydä myös Lynda-palvelussa, jolloin maksettavaksi tulee erillinen kuukausimaksu. Kurssit ja ominaisuudet ovat näissä käytännössä samat, mutta ristiin niitä ei valitettavasti pysty käyttämään.

verkkokurssi

Udacity (eu.udacity.com)

Udacity tarjoaa ilmaisia kursseja ja maksullisia Nanodegree-tutkintoja. Valikoima on toistaiseksi hieman ohuempi kuin aiemmin esitellyillä palveluilla, mutta tarjolla on paljon mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aihepiirejä. Kurssien hakeminen on helppoa ja hakua tehdessä pystyy rajaamaan hakua muun muassa lähtötason mukaan. Kursseissa on annettu arvio kuluvasta ajasta viikkoina, mutta kursseja voi käydä omaan tahtiin.

Coursera (www.coursera.org)

Myös Coursera tarjoaa kursseja yhteistyössä yliopistojen kanssa. Valikoima on melko laaja, mutta osa kursseista on maksullisia. Courseran kautta on mahdollista opiskella myös suurempia kokonaisuuksia ja nämä ovat kk-maksullisia. Koska kursseja voi käydä omaan tahtiin, periaatteessa tehokkaalla työskentelyllä kokonaisuuden hintaa pystyy minimoimaan.

Verkkokurssit mahdollistavat yksittäisten kurssien käymisen ja kurssialustojen päälle voi halutessaan rakentaa vaikka kokonaisen tutkinnon. On hienoa, että Suomessa on mahdollisuus opiskella virallinen tutkinto ilmaiseksi. Oman osaamisen täydentämisen kannalta on kuitenkin upeaa, että erilaisten verkkokurssien avulla on mahdollisuus opiskella käytännössä mitä vain silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Mikä on sinun mielestäsi paras kurssialusta tai paras yksittäinen kurssi, jonka olet suorittanut? Kerro kommenteissa!

Piritta Apell, Piilo-osaajat, rekry

Kirjoittaja Piritta Apell on tamperelainen tietojohtamisesta kiinnostunut diplomi-insinööri, joka yrittää tartuttaa kahdelle ylienergiselle pojalleen loogista ajattelua.

cvkuva

Toinen kirjoittaja Annamaija Åhman on tiedonjanoinen diplomi-insinööri, kolmen lapsen äiti ja vanhan talon eläjä, joka etsii itselleen seuraavaa työelämän haastetta.

1 Response

  1. 23.2.2018

    […] On lukemattomia sivustoja työpaikkailmoituksista, webinaareja joka lähtöön ja erilaisia kursseja. Työnhakuyhteisö helpottaa painetta pysyä itse yksin kartalla näistä […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *