Uutta osaamista työvoimakoulutuksesta

Sain töitä hakiessa palautetta, että substanssiosaamiseni on hyvä, mutta toisten hakijoiden bisnesosaaminen painoi vaakakupissa enemmän. Touché. Tämä oli erittäin hyödyllistä ja arvokasta palautetta ja ryhdyinkin selvittämään, kuinka kehittäisin osaamistani.

Harkitsin opintoja avoimessa yliopistossa tai AMK:ssa kunnes – kuin tilauksesta – työvoimakoulutustarjontaan ilmestyi koulutus ”Liiketoimintaosaamista korkeasti koulutetuille.” Kuusi kuukautta kestävän koulutuksen järjestäjänä on Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun alainen tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos. Hakemuksen ja haastattelun kautta tulin valituksi koulutukseen ja lokakuussa aloitin opinnot 14 osaajan kanssa. Nopeasti kävi ilmi, että tässä oli koolla hyvä porukka: avoimia, kannustavia ja motivoituneita eri alojen ammattilaisia.

Koulutus tarjosi perusteet monesta liiketoimintaosaamisen alueesta. Koulutuksen teemoihin kuuluivat mm. myynti, viestintä- ja vuorovaikutustaidot, sisältömarkkinointi, sosiaalinen media sekä projektinhallinta. Opimme perusteita myös yritysjuridiikasta, rahoituksesta ja laskentatoimesta. Käsittelimme asiakasarvoa ja asiakaslupausta sekä tutustuimme palvelumuotoilun menetelmiin. Saimme myös eväitä stressinhallintaan mm. mindfulness-harjoitusten kautta.

_5003767_1

Mitä kahdessa kuukaudessa sitten ehtii oppimaan? Yllättävän paljon, kun koolla on joukko oppimisesta aidosti innostuneita aikuisia, joilla on monipuolinen työhistoria takana. Koulutuksen sisällöistä keskusteltiin aktiivisesti omaan taustaan ja ajankohtaisiin ilmiöihin peilaten. Aktiivisuutta tuki kouluttajien osallistava tyyli ja koulutuksissa yhdisteltiin onnistuneesti teoriaa ja käytännön esimerkkejä. Koulutuksesta sai perustiedot, joiden pohjalta voi ymmärtää yritysten toiminnan periaatteita ja hankkia lisää tietoa ja osaamista tarpeen mukaan.

Teoriaopintojen jälkeen vuorossa oli harjoittelujakson aloitus. Sain paikan konsultointiyrityksestä ja harjoittelun kautta olen päässyt kehittämään ympäristöalan osaamistani uuteen suuntaan. ”Tekemällä oppii” on klisee, mutta työn kautta olen oppinut paljon uutta lyhyessä ajassa. Samanaikaisesti on ollut hienoa oivaltaa, ettei aiempi kokemus ole arvotonta, vaan voin hyödyntää sitä tässäkin työssä. Eikä osaaminen ole työnhakuaikana minnekään kadonnut.

Minun kokemukseni työvoimakoulutuksesta on erittäin positiivinen, mutta ymmärrän, että toisenlaisiakin tarinoita on. Toivoisin kuitenkin, etteivät ennakkoluulot työvoimakoulutuksia kohtaan rajoittaisi sen enempää työnhakijoita kuin työnantajiakaan. Osaamisen täydentäminen ja kehittäminen ei ole koskaan turhaa ja parhaimmillaan koulutus voi avata ovia, jotka muuten pysyisivät kiinni.

MIB3PROF_045_Niina
Niina Tavi
on tamperelainen ympäristötieteilijä, jota innostaa kehittyminen, kehittäminen ja ongelmien ratkaisu. Kotona ongelmanratkaisutaitoja haastavat kaksi tytärtä ja insinöörimies.

2 Responses

  1. 26.1.2018

    […] Niina kertoi juuri blogissa omasta työvoimakoulutuskokemuksestaan. Jos kaipaa joustavammin omiin aikatauluihin sopivia oppimistapoja, niin keinot ovat monet. […]

  2. 18.4.2018

    […] pyrin monilla tavoin kehittämään osaamistani ja syksyllä hakeuduin täydennyskoulutukseen, johon kuului harjoittelujakso. Sain toivomani paikan konsultointiyrityksestä ja harjoittelun […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *