Ymmärryspulaa työmarkkinoilla

Kuva: Vitolda Klein / Unsplash

Hyvin erilaisissakin elämäntilanteissa voi olla varteenotettava työnhakija.

Terveiset vanhempainvapaalta! Olen tällä ”komennuksella” ikään kuin toisella kierroksella, sillä edellisen kerran olin kotona 2010-luvun alussa esikoisen kanssa.

Perhevapaat uudistuivat syksyllä 2022. Niinpä meilläkin on käytettävissämme yhteensä 320 vanhempainrahapäivää, jotka jakautuvat tasan vanhempien kesken. Omasta 160 päivästä voi lahjoittaa toiselle vanhemmalle 63. Yhdellä vanhemmalla voi siis olla vanhempainvapaata maksimissaan noin 37 viikkoa eli suunnilleen yhdeksän kuukautta.

Ennen uudistuksen voimaantuloa uumoiltiin, että jatkossa päivähoitoon tulee yhä enemmän alle vuoden ikäisiä lapsia, kun äidit palaavat töihin eivätkä isät halua tai voi käyttää heille korvamerkattua vanhempainvapaata. En ihmettele, jos näin on oikeasti käynyt ja jos tilanne on tämä vielä muutaman vuoden tästä eteenpäin. Uudistus on mielestäni kuitenkin oikeanlainen. Uskon ja toivon, että kymmenen vuoden päästä on itsestäänselvää ja luonnollista, että myös mies jää kotiin hoitamaan lastaan jossakin vaiheessa tämän varhaislapsuutta. Isä voi huolehtia lapsesta siinä missä äitikin. Harvassa myös ovat ne työpaikat tai työt, joista ei oikeasti voi olla pois edes kolmea kuukautta omaa lasta hoitamassa, varsinkin, kun vanhempainvapaajaksoja ei tarvitse pitää yhteen putkeen.

Onneksi perhevapaiden järjestelyihin, esimerkiksi niiden ajankohtiin, on myös saatu joustoja. Se helpottaa vastuun jakamista vanhempien kesken. Vielä kun saataisiin myös asenteet uudistumaan, niin ettei nuori nainen olisi työnantajien silmissä sen riskialttiimpi rekrytointi kuin nuori mieskään ja miesvaltaisilta työpaikoilta jäätäisiin vanhempainvapaalle yhtä lailla kuin naisvaltaisilta. Kaikkein hienointa olisi, jos työpaikat eivät jakautuisi laisinkaan ”miesten ja naisten paikkoihin”.

Kuva: OPPO Find X5 Pro / Unsplash

Työkykyinen vai työkyvytön

Lapsen saaminen on yksi esimerkki elämäntilanteesta, joka on aiemmin horjuttanut työntekijän asemaa työmarkkinoilla. Saman on tehnyt sairastaminen. Työn osa-aikaistamiseen työntekijän pyynnöstä on usein suhtauduttu nihkeästi. Valitettavasti tästä ilmiöstä ei voi vieläkään kirjoittaa täysin menneessä aikamuodossa. Aika näyttää, lisäävätkö väitetty työvoimapula ja erilaiset työaikauudistukset työmarkkinoiden joustavuutta. Ehkä asenteet pikkuhiljaa muuttuvat.

Monesta työnhakijasta nimittäin tuntuu, että enemmän kuin työvoimapula maatamme vaivaa ymmärryspula – ihmisyyden ja elämän ymmärtämisen pula. Liikaa saa kuulla ja lukea tarinoita, joissa työpaikkoihin haetaan alle 30-vuotiaita mutta laajan työkokemuksen hankkineita moniosaajia, yli-ihmisiä, jotka eivät koskaan sairasta ja elävät vapaa-aikaansakin työn ehdoilla. Laajalti vallitsevan mutta asenteissa hyvin piilottelevan käsityksen mukaan sitä on joko työkykyinen, eli valmis satsaamaan työhön 110 prosenttia, tai työkyvytön ja sitä kautta ”käyttökelvoton”.

Työpaikan eteisessä ei kuitenkaan ole narikkaa, johon jättäisimme siviiliminämme. Se mitä tapahtuu kehossamme, kotonamme tai vaikkapa lapsen hoitopaikassa tulee mukanamme töihin. Mahdollisuudet jättää nämä seikat huomiotta työpäivän aikana luonnollisesti vaihtelevat. Erilaiset elämänkokemukset ja -tilanteet voisi nykyistä enemmän nähdä työelämässä vahvuustekijöinä eikä taakkoina ja työkykyä heikentävinä tekijöinä. Työ- tai opiskelupaikan ohella muutkin elämämme ”areenat” ovat oppimisen paikkoja.

Kaikkein nihkeimmin jotkut työnantajat suhtautuvat kuulemma työnhakijan mahdollisiin aiempiin työttömyysjaksoihin, mutta työttömänä ollessa oppii myös paljon, jos on avoin itsensä kehittämiselle. Esimerkiksi itsensä johtaminen voi kehittyä työttömänä paljon, kun tavoitteet ja välitavoitteet täytyy asettaa itse. Toimivan päivärytminkään saavuttaminen ei ole itsestäänselvyys vaan osoitus elämänhallinnasta. Harrastuksissakin oppii uusia asioita.

Kuva: charlesdeluvio / Unsplash

Osaaminen ei häviä

Riippumatta elämäntilanteesta voi olla myös varteenotettava työnhakija. Ajatus jatkuvassa työnhaussa olemisesta nykymalliin on minulle hieman ahdistava, mutta ehkä ahdistus kieliikin vain työnhaun käsittämisestä liian kapealla tavalla. Olen ollut taipuvainen näkemään työnhaun ”kerjuulla kulkemisena”. Miten eri mielellä sitä kirjoittelisikin hakemuksia, jos työnhakua ajattelisi vaikkapa seikkailuna, uteliaisuutena maailmaa kohtaan tai syvempänä mahdollisuutena tutustua itseensä?

Osaamisen tunnistaminen on sen tunnistamista ja tunnustamista myös erilaisissa elämäntilanteissa. Kun on jostain syystä – kapulakielisesti määriteltynä – ”työvoiman ulkopuolella”, voi olla hankalaa tarkastella itseään ja osaamistaan palkkatyön teon näkökulmasta. On kuitenkin totta, ettei osaaminen häviä mihinkään eri tilanteissa, vaan se pikemminkin laajenee. Tunne osaamisesta voi kyllä kadota, mutta hyvä työnantaja osaa tukea työntekijän osaamista ja vahvistaa myös tämän osaamisen tunnetta. Jos työntekijästä tuntuu, että ”mä en osaa mitään”, hänen esihenkilönsä voi olla syytä katsoa peiliin.

Kun tammikuun alussa jäin raskausvapaalle, työnhaku ei ollut mielessäni laisinkaan. Sain kuitenkin vinkin kiinnostavasta työpaikasta ja ajattelin, etten mitään menetäkään, jos haen. Pitkälti kiitos Piilo-osaajien, työnhakudokumenttini olivat hyvässä kunnossa ja niiden muokkaaminen sujui nopeasti. Hakuprosessin lopputulema on, että tämä maitoaivoinen vaunuja lykkivä viestintä- ja toimistotyön osaaja on menossa uuteen työpaikkaan syksyllä! On lapsen isän vuoro hoitaa lastamme, ennen kuin päivähoito aikanaan ottaa hänestä kopin työpäiviemme ajaksi.

Kirjoittaja Anna Vuorinen on toimittajan identiteettiä sydämessään vaaliva viestinnän ammattilainen, joka on vanhempainvapaalla koulutussihteerin työstä.