Tehokas työnhaku

 

Työnhaun tehokkuus riippuu siitä mitä valintoja teet ennen kuin edes aloitat. Mietit millaista työtä, miltä alueelta haet ja kenties työn hiearkiatasonkin. Älä tuhlaa aikaasi hakemalla sellaista mitä et halua. 

Meillä Piilo-osaajissa on erittäin hyvä työkalu oman osaamisen tunnistamiseen ja urasuunnittelun helpottamiseen. Siellä on muutamia yleisiä kysymyksiä, joita kaikki muutkin kysyvät, mutta siellä on myös neljä erittäin vaikeaa vastattavaa. Niin sanotut top-kolmoset ovat todella hankalia varsinkin generalisteille, niissä pitää valita kolme omaa kärkiosaamista ja kolme omaa kiinnostuksen kohdetta. Näillä vastauksilla voi tehdä itselleen haluamansa ammatillisen tavoitteen näkyväksi. Kolmas vaikea kysymys on profiilissamme ylimpänä oleva, siinä kysytään mihin kaikkeen osaamistani ja kokemustani voi hyödyntää. Vastaus löytyy usein ns. siirtokelpoisista osaamista. Näitä edellä mainittua kolmea kysymystä käsittelen myöhemmissä postauksissa. Nyt keskityn avaamaan hankalan haastavaa ajattelua siitä millaista työtä etsin.

Millaista työtä etsin?

Tutkimusten mukaan suurin osa työpaikoista on sellaisia, jotka ovat ns. piilotyöpaikkoja ja niihin haetaan ilman, että olisi julkista hakuilmoitusta. Eli työnhakijan mahdollisuudet ovat rajattomat. Voit hakea mitä tahansa mistä tahansa, mutta et tiedä tehtävästä juurikaan mitään. Siksi sinun on mietittävä millaista työtä haluat tehdä. Miettiessäsi sinulle syntyy perusta, jota vasten peilaten voit rajoittaa hakuasi kohtuulliseksi. Samalla toki saat pohjaa myös julkisesti avoinna olevien tehtävien hakemuksille.

Tässä kohtaa joudut pohtimaan työpaikan ominaisuuksia, ei siis tehtävää. Esimerkiksi millaisessa ympäristössä haluat työskennellä, isossa vilkkaassa toimistossa, avokonttorissa tai usein vaihtuvissa tiloissa eri asiakkaiden toimipaikoilla. Iso vai pieni yritys, kotimaahan keskittynyt vai kansainvälinen toimija? Millä hiearkiatasolla haluat tehdä työtäsi, oletko asiantuntija ja esiintyjä, viihdytkö vakiintuneissa pienryhmissä tiiminvetäjänä vai haluatko isomman henkilömäärän pomoksi.

Hyvä työ?

Hyvä työ on sellainen missä viihdyt. Muistele milloin sinulla on ollut hyvä tehdä töitä, millaista se oli, mistä se johtui. Työyhteisö, helppo yhteensovitus perheen ja muun elämän kanssa? Sijainti kenties, pomo ja uranäkymät kelvollisia?

Hyvä työ on sellaista ettet joudu luopumaan arvoistasi tai joustamaan niistä niin paljon, että ristiriita kuormittaa sinua jatkuvasti ja olet väsynyt siitä ylimääräisestä henkisestä rasitteesta. Hyvä työ on ehkä helposti tunnistettavissa negatiivisten asioiden kautta. Mieti millaista et halua työsi olevan. Silloin pääset lähemmäksi sitä millaista haluat tai sallit sen olevan. Todennäköisesti et löydä sitä aivan täydellistä työtä heti, mutta jo useamman askeleen verran ajaudut vähemmän väärään, kun tiedät millaista haluat.

Mistä tehokkuus työnhakuun tulee?

Tehokkuus tulee siitä ettet hae niitä työpaikkoja mitä et halua. Säästät aikaasi ja voit käyttää energiaasi täsmällisempiin hakuihin. Ehkä koko yritys ei ole sinua innostava. Jätä se silloin pois ja keskity sellaisiin joista sinulla on hyvä tunne tai tieto. Tietoa saat helposti somesta, keskustelupalstoilta ja ihan suoraan jotakin selviää myös yritysten julkisista tiedotteista ja myös ihan suoraan kysymällä siellä työskenteleviltä. Samalla saat myös tuntumaa siitä millaisia tehtäviä yrityksessä voi olla ja miten sinä voit olla heille hyödyksi. Haastatteluissa osaat vastata kysymykseen miksi haet meille? Lisäksi olet valmiimpi vastaamaan kysymykseen millainen olet.

Kerro ympäristölle millaista työtä etsit. Kirjoita se LinkedIniin, avaa unelmaasi puhumalla tuttavillesi. Joku sen kuulee ja antaa ehkä ratkaisevan vinkin ja pääset lähemmäksi haluamaasi.

Millaista työtä sinä etsit?

 

Matti Kortteus, profiilikuva

”Teen asioita, jotta ihmisten elämä olisi sujuvaa ja mielekästä. Itselleni riittää, että asiat etenevät ja verkostoni ihmisillä on mahdollisuuksia ja he löytävät oman suuntansa elämässään, opinnoissaan, yrittäjyydessään ja maailmaan suhtautumisessaan. Erityisesti pyrin tuomaan tulevaisuudesta valoisaa ja parempaa kuvaa ympärilleni.”

Kirjoittaja Matti Kortteus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *