Mitä voimme oivaltaa ja oppia keskellä kotiarkea?
Kuva: Suvan Chowdhury palvelusta Pexels
Poikkeustilanne on laittanut monen arjen uuteen uskoon. Se näkyy myös työttömälle. Työllistyminen voi olla hankalampaa, kun rekrytointeja pistetään jäihin. Jatkuvasti tulee myös uusia työnhakijoita kilpailemaan samoista työpaikoista. Mitä tässä kannattaa tehdä? Voiko tästä tilanteesta kuitenkin jotain oppia? Mielestäni voi, ainakin itsestään ja omista taidoistaan.
Pandemia toi eteemme tilanteen, jossa jokainen joutuu sopeutumaan uuteen arkeen jollakin tasolla. Tuo uusi arki on ollut läsnä jo kotvan, ja sopeutumista on tapahtunut. Mielen kannalta tilanne voi tuntua vaikealta, sillä meillä ei ole kuin parhaita arvauksia siitä, mihin asti tämä “uusi normaali” kestää. Itsekin elättelen toiveita, että syksyllä koulut ja varhaiskasvatusyksiköt olisi poistettu rajoitusten piiristä, sillä helpottaahan se vanhempien työskentelyä ja toisaalta myös työnhakua. Tilanteen päättymisestä ei kuitenkaan ole mitään varmuutta, joten en ole laittanut työnhakuani jäihin parempia aikoja odotellessa vaan jatkanut kohti tavoitettani soveltaen ja viritellyt mahdollisuuksia pikkuhiljaa. Kokonaistehokkuus ei ole ollut päätä huumaavaa, mutta olen ilokseni huomannut, että yksittäisten rykäisyjen tehokkuus on sen sijaan ollut ennätysmäistä. Näin olen tehnyt töitä asioiden edistymisen eteen enkä pysähtynyt. Sillä tavoitettaan ja tulevaisuuttaan kohti kannattaa nytkin edetä, kuten Matti Kortteus kirjoitti blogitekstissään.
Olen myös huomannut, että tilanne on tuonut eteeni asioita, joita en tiennyt tai uskonut hallitsevani niin hyvin. Yllätyin esimerkiksi siitä, kuinka nopeasti sopeuduin tilanteeseen ja uuteen arkeen. Kipuilin toki ja uuden arkirutiinin kehittäminen kesti kotvan, mutta se saatiin kehitettyä. Aikaisemmin olen kipuillut ulkoapäin tulevien muutosten kanssa enemmän. Tämä oli kuitenkin muutos koko elämiseen, ei ainoastaan muutos työtehtävien tai projektin suhteen. Toivottavasti tämä näkyy myös työelämässä ja sopeudun entistä helpommin myös työelämän tuomiin muutoksiin.
Rairuohoamppeli, Kuva: Hilla-Maria Zetterman
Yksi isoimmista opeista saattoi tulla siinä, kun päästin irti minun mielestäni “oikeasta tavasta” tehdä jokin asia. Huomasin tämän, kun rairuohokippoa koristellessamme taapero käänsi koko kipon väärinpäin ja alkoi antaumuksella liimaamaan koristeita kipon pohjaan. Melkein jo lähdin korjailemaan ja opastamaan “oikeaa tapaa” tehdä asia, mutta onneksi pidin mölyt mahassani ja kädet kurissani. Siitä syntyi nimittäin meidän perheemme innovaatio: rairuohoamppeli! Ja se on juuri täydellinen sellaisena kuin se on. Tästä on toki matkaa työelämään, mutta uskon muistavani tämän hetken, jos joskus joku tekee asian eri tavalla kuin olen sen itse tottunut tekemään ja tekisi mieli mennä muuttamaan työskentelytapaa. Ensinnäkin samaan lopputulokseen voi todellakin päästä monin eri tavoin, ja toisekseen siitä voi syntyä jotain uutta. Ei siis kannata heti mennä tyrmäämään toista tapaa, vaan antaa sille mahdollisuus ja miettiä, olisiko uudessa tavassa jotain ideaa.
Temperamenttini on saanut myös lisää oppia. Hallitsen tunteitani entistä paremmin siinä mielessä, että en kiihdy niin vauhdikkaasti nollasta sataan, vaikka jatkuvasti kotona oleminen luo siihen erinomaisen alustan. Tämä opintotaipale alkoi vanhemmuuden myötä, ja olen näitä oppeja jo saanut siirrettyä myös työelämään. Nyt ne oletettavasti vielä vahvistuvat. Olen edelleen tunteikas, mutta itseäni ärsyttävien asioiden kohdalla käsittelen tilanteen rauhallisemmin. Tämä auttaa työelämän vaikeiden tilanteiden hallitsemisessa.
Tänä keväänä olen myös tutkinut luontoa enemmän kuin aikoihin. Metsässä olemme ihmetelleet oravan ruokahetkeä, tarkistaneet useaan kertaan, missä vaiheessa muurahaispesän rakennustyömaa on, ja bongailleet muitakin kevään merkkejä. Olen oppinut nauttimaan ja iloitsemaan entistä enemmän siitä, mitä meillä on ja mitä tapahtuu juuri nyt.
Haluan todellakin muistaa kaiken tänä keväänä oppimani siinä vaiheessa, kun olen jälleen töissä. Sillä se on tavoite, jota kohti mennään. Ehkä hitaasti, mutta varmasti. Tähän nyt tuli tämä pandemia, joka vähän hidastaa koko maailman menoa mutta opettaa meitä myös tärkeissä asioissa; erittäin paljon meistä itsestämme.
Kirjoittaja Hilla-Maria Zetterman on elämään positiivisesti asennoituva diplomi-insinööri, äiti ja maalta kotoisin oleva martta, joka navigoi itseään kohti uusia haasteita.