Työnhaku työn ohessa – onnistuu, ei onnistu

uusille urille
Työnhakija ei läheskään aina ole työtön. Vähintään yhtä moni hakee töitä töissä ollessaan. Usein tämä tuottaa loistavia tuloksia. Mutta joskus tuntuu siltä, että työnhaku ei vain etene tai sille ei löydy aikaa.

Omalla kohdallani käytäntö on osoittanut, että työn ja pikkulapsiarjen yhdistäminen onnistuu minulta mainiosti. Mutta aktiivisen työhaun lisääminen kuvioon ei enää onnistunut. Resurssit eivät yksinkertaisesti riittäneet. Kirjoitin aiheesta Piilo-osaajien blogiin viimeksi noin vuosi sitten. Sama pohdinta on edelleen ajankohtainen.

Vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon. Vaikka työnhakuni on ollut enemmän passiivista kuin aktiivista, olen koko ajan jatkanut pienten askelien ottamista. Jokainen on vienyt minua eteenpäin tiellä kohti uutta työtä. Sekä auttanut minua selvittämään ajatuksiani siitä, millaista työtä haluan mieluiten tulevaisuudessa tehdä.

Matkaan on mahtunut myös suuria askeleita, rohkeutta vaativiakin. Suurimpana reilun kuukauden takainen muutto uudelle paikkakunnalle, ilman täyttä varmuutta tulevaisuudesta.

Viimeisimpänä projektina tiellä kohti uutta uraa olen aloittanut itseni ja toiveideni tutkimisen Riikka Pajusen uuden kirjan Omaa tehtävää etsimässä avulla. Ensimmäisellä selailukerralla esille nousi vinkki oman sparrausryhmän perustamisesta. Totesin heti, että sellainenhan minulla jo on Piilo-osaajissa.

Olen ollut Piilo-osaajissa reilun puolitoista vuotta aktiivisena osaajana ja työnhakijana – työn ohessa. Välillä tuntuu siltä, että kaikki muut löytävät sen unelmaduunin ja astuvat pois piilosta. Minä vain roikun täällä mukana. Kuitenkin, edelleen, moni pienistäkin askelistani olisi jäänyt ottamatta ilman tätä yhteisöä ja sen tukea. Mikä onkaan parempi paikka sekä saada että antaa apua ja ideoita työnhakuun ja oman uran uuden suunnan pohtimiseen.

Muiden onnistumiset ovat antaneet voimia ja uskoa myös siihen omaan onnistumiseen. Jatkan siis tällä tiellä edelleen, omaan tahtiini, oman kokoisia askeleita ottaen. Jokaisella askelella uran uusi suunta selkiytyy ja uusi työ tulee lähemmäs. Mottoni mukaan:

Luottamus elämän kantavaan voimaan säilyy – kaikki järjestyy aikanaan!

Kaisa_Selamo_profiilikuva

Kirjoittaja Kaisa Selamo on ympäristöstä, hyvinvoinnista, viestinnästä ja valmentamisesta kiinnostunut diplomi-insinööri, joka jakaa aikansa perheen, työnhaun ja itsensä kehittämisen kesken. Suunnitelmissa on uusi suunta uralle.

1 Response

  1. 13.9.2019

    […] työkalut. Ne, jotka auttavat jaksamaan ja vievät ajattelua ja tavoitteita eteenpäin. Usein pienen pienin askelin, joista taaksepäin katsoessa kuitenkin muodostuu isoja harppauksia. Kannustan lämpimästi […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *