Moni piilottelee työnhakua ja työttömyyttä, turhaan! – Piilo-osaajat yhteisöllisen työnhaun edistäjänä jo 2 vuotta!

Kaksi vuotta sitten kukaan ei puhunut yhteisöllisestä työnhausta. Sitten tuli Piilo-osaajat, joka vei vertaistukiryhmän toiminnan seuraavalle tasolle. Lue alta idean äidin Jaana Saramiehen ajatuksia alkutaipaleesta sekä nykyisten Piilareiden kokemuksia: mitä he ovat yhteisöllisestä työnhausta hyötyneet?

Vuoden 2017 alussa olin työtön työnhakija ja koin olevani tilanteessa todella yksin. Kun kumminkin kyselin vertaistukea, huomasin olevani kaikkea muuta kuin yksin – niin työnhakijana kuin vertaistuen tarvitsijana. Niinpä polkaisimme käyntiin Mothers in Business MiB ry:n Tampereen jaostossa työnhakuminglet, vertaistukitapaamiset meille työttömille ja muille työnhakijoille tai uransa risteyskohdassa oleville.

Samaan aikaan koin, että tahdon nostaa osaamistani esille aktiivisemmin, julkisemmin somessa ja eri tavalla kuin esim. LinkedInissä. Pyörittelin ajatusta omasta verkkosivusta, mutta se tuntui kovin työläältä. Ja yksinäiseltä. Niinpä muutin ajatusteni suuntaa: voisiko tätä tehdä yhdessä?

Ei kestänyt kauan, kun olin onnistunut idättämään siemenen yhteisöllisestä työnhakukampanjasta muihin Pirkanmaan mibiläisiin. Nimikin oli minulla jo valmiina: Piilo-osaajat – vastineena piilotyöpaikoijlle, koska myös meitä timanttisia osaajia on piilossa. Alusta asti lähdimme toteuttamaan verkkosivua ja kampanjaa yhdessä. Jo siinä huomasimme, millainen voimavara ja (työnhaku)hyvinvoinnin lähde työnhakuyhteisö voikaan olla!

Minulla onkin erityinen tunneside niin Piilo-osaajiin yhteisönä ja yhdistyksenä kuin Piilo-osaajien tarkoitukseen:

  1. Edistää ja tukea asiantuntijatason osaajien oman osaamisen markkinointia ja työllisyyttä
  2. Auttaa vertaistuen saamisessa ja aktivoida osallistujia oman osaamisensa esille tuomisessa
  3. Seurata asiantuntijatyötä tekevien työmarkkina- ja työllisyystilannetta ja siihen liittyviä ilmiöitä
  4. Osallistua yhteiskunnalliseen keskusteltuun työllisyyden edistämisestä ja työttömyydestä

Mutta miten Piilo-osaajien uudemmat jäsenet kokevat yhteisömme? Mitä hyötyä he ovat jäsenyydestään saaneet?

”Hemmetin hienon yhteisön, jonka jäsenenä on kunnia olla. Tukea ja apua saa pyytämällä, ja kaikkien ääni pääsee kuuluviin.”

Tommi Helenius, Piilo-osaajien jäsenenä 7kk ja jo 5 blogikirjoitusta julkaissut

”Olen saanut työtä jota hain. Etätöitä. Ihan että minulle profiilin perusteella soitettiin. Huippujengi koossa.”

Jaana Iivarinen sai 5kk jäsenyyden jälkeen osaajaprofiilinsa ansiosta työllistymiseen johtaneen yhteydenoton

”Piilarit poisti työnhausta yksinäisyyden ja epätoivon sekä tarjosi tilaisuuden tuoda omaa osaamista esiin monilla eri tavoilla julkisestikin.”

Sinikka Kauhanen, Piilo-osaajana 1,5kk ja jo ottanut haltuun Jyväskylän Osaamismarkkinoiden koordinoinnin

”Valtavan määrän tsemppiä ja vertaistukea, iloa ja inspiraatiota muiden kokemuksista ja onnistumisista, uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia työnhakuun, uskoa tulevaan ja unelmiin!”

Kaisa Selamo, pitkällä matkalla uutta uraa etsimässä Piilo-osaajien tukemana viime vuodesta lähtien

Tunnustan: en pystynyt lukemaan näitä vastauksia kuivin silmin. Joten kiitos teille kaikille, koko jäsenistölle sekä kaikille meitä tällä matkallamme auttaneita tahoja ja kumppaneita; tämä kaikki on ollut mahdollista vain yhdessä!

Juuri tämä on se syy, miksi koen suurta iloa ja ylpeyttä saada luotsata tätä yhteisöä eteenpäin. Ja juuri näistä syistä me olemme työnhakuyhteisö.

Oletko sinä työnhaussa tai urasi risteyksessä? Tutustu toimintaamme ja liity jäseneksi!

dsc_18651Kirjoittaja Jaana Saramies on Piilo-osaajat ry:n puheenjohtaja, yhdistyksen perustajajäsen ja alkuperäisen idean äiti. Lisäksi Jaana on yhteisökatalyytti, kaupunginvaltuutettu ja ekonomi, joka innostuu paremman työelämän luomisesta sekä työhyvinvoinnin ja tuottavuuden lisäämisestä henkilöstöanalytiikan ja HR-tiedolla johtamisen keinoin.

User Avatar

piilo.osaajat

Piilo-osaajat -sivusto on asiantuntijuudesta innostuneiden yksityishenkilöiden työnhakuyhteisö, asiantuntijaverkosto sekä rekrytoijille ja työnantajille suunnattu osaajagalleria.

5 Responses

  1. Jotain tällaista olen hakenut, jotain jossa voisi tuulettaa ajatuksia
    kököistä nettipalveluista, kivojen, mutta osaamattomien tuttujen
    suosimisesta ja siitä kuinka työntekijä muuttuu ja aktivoituu, mutta suomalainen työnantaja ei.

  1. 5.8.2019

    […] tehdä näkyväksi oman osaamiseni aktiivisen asiantuntijaosaajia tarjoavan foorumin […]

  2. 14.8.2019

    […] askelistani olisi jäänyt ottamatta ilman tätä yhteisöä ja sen tukea. Mikä onkaan parempi paikka sekä saada että antaa apua ja ideoita työnhakuun ja oman uran uuden suunnan […]

  3. 27.9.2019

    […] tajusin, että tämä kehityskulku oli startannut jo keväällä liittyessäni Piilo-osaajiin. Synttäriblogista voi lukea, millaisilla sanoilla kuvailin silloin muutoksia työnhaun […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *