Myötätunto kannattelee, kun unelmatyö antaa odottaa

unelmatyö antaa odottaa
Tämä aika ihannoi unelmatyötä, sen tavoittelua, saavuttamista ja tekemistä. Mitä jos unelmatyö antaa odottaa itseään? Kun vain seiniä tuntuu olevan vastassa ja turhauttaa. Onko lupa tehdä rauhassa matkaa?

Jo jonkin aikaa on ollut vallalla näkemys siitä, että työelämässä olisi tehtävä ja tähdättävä omaan unelmatyöhönsä sekä työtä hakiessa että työtä tehdessä. Aina elämässä ei ole unelmatyön aika. Joskus – syystä tai toisesta – unelmatyö antaa odottaa itseään. Jos sellaista ei ole, tai sellaisesta on pikkuruinen aavistus tai ei aavistustakaan, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi.

Unelmien todeksi tekeminen vaatii aikaa ja kokeilemista. Kun liian monta seinää on vastassa, usko itseen voi olla koetuksella. Jaana Saramiestä auttoi eteenpäin läheisten ja verkoston tuki; negatiiviset tunteet laimenivat ja epäilykset hälvenivät. Unelmaa on lupa tavoitella niin kauan kuin se kytee! On lupa olla matkalla.

piilo-osaajat-3657

Matkalla voi olla lukuisia tienviittoja, joissa näkee unelmaa kohti vievää potentiaalia; jonkin taidon, jonkin suunnan, jonkin tunnelman. Tienviittoja seuraamalla löytää kasvupaikkoja, joissa tutustua itseensä.

Matkantekoa jouhevoittaa suhtautuminen itseensä myötätuntoisesti: saa turhauttaa, saa kiukuttaa, saa olla pettynyt, surullinenkin. Polku kulkee mutkitellen erilaisissa maastoissa. Oloa keventää hyväksyä hiljalleen, että nyt on näin – ja miten on nyt, ei tarkoita, että niin tulee aina olemaan.

Myötätuntoinen suhtautuminen antaa tilaa tilanteen tarkasteluun toisesta näkökulmasta. Tämän taidon harjoittelu on ehdottomasti työelämän tärkeitä taitoja jo nyt, mutta myös tulevaisuudessa. Oman tilanteen myötätuntoinen sanoittaminen vapauttaa voimavaroja.

Voimavaroja elvytellessä ja matkalla ollessa voi keksiä keinoja nykyisellä paikalla olemiseen. Suuntaa antava ajatus voi kantaa pitkälle: Mikä tällä paikalla vie kohti unelmatyötä tai on hippunen unelmaa? Miten tämän hetkisestä työstä voisi löytää mielekkyyttä? Onko tarkoituksenmukaista jatkaa samalla tavalla kuin aiemmin vai olisiko aika tehdä jokin pieni tilanteeseen nähden sopivan kokoinen muutos, jotta oma mieli pysyy hyvänä?

Onko mahdollisuutta suunnata työnhakuun tai työhön unelmatyön palasia esimerkiksi itse lukemalla kirjaston antimia tai opiskelemalla yksittäisiä kursseja? Merkityksellisyys tuo energiaa, joka näkyy ja vie eteenpäin.

Matkalla ollessasi ole itse ystävä myös itsellesi.

450A6191_c

Kirjoittaja Satu Manner on potentiaalia nähnyt ja itsensä kanssa ystävystyvä diplomi-insinööri, joka vaeltaa liiketoiminnan kehittämisen, tietojohtamisen ja data-analytiikan maastoissa.

User Avatar

piilo.osaajat

Piilo-osaajat -sivusto on asiantuntijuudesta innostuneiden yksityishenkilöiden työnhakuyhteisö, asiantuntijaverkosto sekä rekrytoijille ja työnantajille suunnattu osaajagalleria.

3 Responses

  1. 6.2.2019

    […] Uutisia ja työpaikkailmoituksia seuratessasi sinun on mietittävä mitä töitä uutisen tai ilmoituksen takana on, ja oletko valmis tekemään niitä. Unelmiesi täyttymys ei aina ole ilmeisin, joten joudut ehkä joustamaan. […]

  2. 27.2.2019

    […] turhautumisen tunteisiin auttaa, kun muistaa päämäärän lisäksi myös matkan olevan tärkeä. Myötätunto auttaa jaksamaan, ja pitää huolta siitä, että huomaamme matkalla tapahtuvien onnistumisten ja […]

  3. 19.6.2019

    […] Myötätunto kannattelee, kun unelmatyö antaa odottaa (Satu Manner) […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *