Oman osaamisen kartoittaminen työnhaussa – tavoitteena uran vaihto

Unelmakartta

Kuva: Jaana Saramies

Urasuunnittelu ja työnhaun onnistuminen pohjautuu hyvään itsetuntemukseen. Kun tavoitteena on uran vaihto ja edellisestä työpaikan hakemisesta on aikaa, on tärkeää päivittää taidot oman osaamisen kartoittamisesta.

Oman osaamisen kartoittaminen alaa vaihtaessa on prosessi, joka hahmottuu pala palalta ja askel askeleelta. Suunnitelmallisuus, aikataulutus ja visualisointi auttavat viemään asioita eteenpäin. Lisäksi iso kauhallinen joustavuutta, avoimuutta ja luovuutta kehiin myötätuntoa unohtamatta. Taru Tammikallio kävi puhumassa meille Piilo-osaajille tammikuussa alan vaihdosta ja oman osaamisen esille tuomisesta. Oman osaamisen hahmottamisen tueksi Taru korosti visualisointia. Visualisointi voi olla kirjoittamista, piirtämistä, kuvakollaasien tekemistä tai mitä tahansa. Yhtä oikeaa tapaa ei ole, vaan kullekin sopii omansa ja kokeilla kannattaa. Taru kannusti visualisoimaan omaa osaamistaan esimerkiksi elämänkartan muodossa tai kirjaamalla ylös millainen olisi oma unelmien työpäivä. Piilo-osaajien priimusmoottori ja yhteisökatalyytti Jaana Saramies on visualisoinut uratoiveitaan unelmakarttaansa kuvakollaasin keinoin (otsikkokuva yllä).

Oma työskentelytapani on hyvin projektimaista ideoimisineen, suunnitelmineen ja toteuttamisineen. Oman osaamisen määrittelyssä lähdin liikkeelle kirjaamalla ylös, millaisia työtehtäviä minulla on aiemmin ollut, mistä työtehtävistä olen nauttinut aiemmissa työpaikoissa ja miten vahvuuteni ovat tulleet näissä tehtävissä esille. Lisäksi pohdin, mitä koulutukseni tuomaa laaja-alaista osaamista minulla on, ja mitä osaamista olen harrastusten kautta kerryttänyt. Sen jälkeen luin paljon työpaikkailmoituksia ja pohdin, millaiset työtehtävät ilmoituksissa kirjatuista tehtävistä minua kiinnostavat ja mitkä eivät. Tämän pohdinnan ja ideoinnin pohjalta aloin hahmottelemaan toimintasuunnitelmani työnhakuani ja osaamisen kehittämistäni varten. Kokosin ajatukseni nelikentän muotoon, jonka pohjana käytin SWOT-analyysia.

Nelikenttä

Kuva: Saara Kankimäki

Tämän nelikentän muodostaman suunnitelmani tuella olen edennyt prosessissani eteenpäin. Suunnitelmien kanssa on kuitenkin tärkeää olla joustava ja avoimin mielin. Joustavuutta saattaa helpottaa, kun tekee ensisijaisen suunnitelman lisäksi vaihtoehtoiset suunnitelmat. Vain yhdellä suunnitelmalla saattaa jossain kohtaa huomata  turhautuvansa ja lyövänsä päätään seinään. Tässä projektissa on mielenkiintoista, että loppuviivan kohtaa ei voi tietää. Tästä johtuviin ajoittaisiin epävarmuuden ja turhautumisen tunteisiin auttaa, kun muistaa päämäärän lisäksi myös matkan olevan tärkeä. Myötätunto auttaa jaksamaan, ja pitää huolta siitä, että huomaamme matkalla tapahtuvien onnistumisten ja haastavien tilanteiden olevan merkityksellisiä ja opettavaisia.

img_0316Kirjoittaja Saara Kankimäki on oppimisen ja kasvamisen asiantuntija, jonka sydän sykkii tehdä töitä ihmisten hyvinvoinnin eteen.

3 Responses

  1. 5.4.2019

    […] on alan vaihto tai uran uudelleen suuntaaminen. Tällaisessa tilanteessa apua voi löytää urasuunnittelun työkaluista ja itsetuntemuksen kehittämisestä. Hyviä vinkkejä tähän antaa Saara […]

  2. 19.6.2019

    […] Oman osaamisen kartoittaminen työnhaussa – Tavoitteena uran vaihto (Saara Kankimäki) […]

  3. 7.8.2019

    […] voin kertoa, että osaamislistauksesta tulee helposti pitkä, joten ole mieluummin nuukana ja painota niitä mitä todella haluat nostaa esille. Itselläni tuli karmea lista, kun tein kattavan listauksen työhistoriastani ja oppimistani […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *