Aarrekartta uran suunnittelussa

dariusz-sankowski-56725.jpg
Kolme vuotta sitten valmistuessani havahduin pohtimaan tulevaa uraani ja sen tavoitteita. Mari kirjoitti taannoin unelmien työpaikasta, mutta millainen on unelmien työura?

Ajatus jäi kytemään takaraivoon ja palasin siihen taas viime kesänä, kun palasin työnhaun pariin. Millaisen työuran tahdon tehdä? Mitä tavoitteita, unelmia ja päämääriä tahdon saavuttaa? Millaisen jäljen tahdon jättää omalla panoksellani yhteiskuntaan, työmarkkinoihin, työpaikoilleni ja kollegoihini? Miten ura saa vaikuttaa minuun ja perheeseeni? Valtava määrä kysymyksiä! Ja näihin kysymyksiin on onneksi olemassa vastauksia jo Jaanan blogitekstissä. Mutta vaikkei uraa ja elämää voi täysin suunnitella, niin unelmoida voi.

Uskon siihen, että pitää elää hetkessä ja tehdä asioita, jotka kulloinkin tuntuvat hyvältä. Samalla kaipaan kuitenkin jotain suuria linjoja, päämääriä ja etappeja. Matka on tärkeämpi kuin lopputulos, mutta voisiko matka olla hauskempi ja merkityksellisempi, kun sitä olisi edes vähän pohtinut etukäteen. Löysin tänä kesänä avukseni Aarrekartta-ajatuksen.

Aarrekarttaan – tai useampaan, sillä niitä voi olla niin monta kuin tahtoo – voi kerätä kaikki tulevaisuuteen liittyvät unelmat ja tavoitteet visuaalisesti esille. Ne voivat olla hyvin tarkkoja ja helposti mitattavia tai liittyä tunne-elämään ja henkiseen hyvinvointiin. Ja kun sen aika on, aarrekarttaa päivitetään tai tehdään uusi.

  • Aluksi määritellään omat unelmat ja haaveet. Kaikki! Tälle kannattaa antaa aikaa, käydä rauhassa kaikki elämän osa-alueet läpi ja antaa kaikkein villeimpienkin unelmien päästä paperille.
  • Kun unelmat on listattu, niitä kannattaa kerätä tietyn teeman ympärille ja miettiä, tahtooko tehdä yhden vai useamman aarrekartan. Ehkä yksi kartta voisi liittyä elämänlaatuun, yksi uraan ja yksi vaikka vaatekaappiin.
  • Tämän jälkeen aloitetaan aarrekartan käytännön työstäminen. Koska kyseessä on visuaalinen väline, tarvitaan sen luomiseen paperia, kuvia, lehtileikkeitä, esineitä, kehyksiä, liimaa, saksia, teippiä jne. Lisäksi kartalle kannattaa pohtia jokin paikka, jossa sen ääreen on helppo pysähtyä päivittäin pohtimaan omia unelmiaan.

Miten sitten voisin hyödyntää Aarrekarttaa oman urani suunnittelussa? Tällä hetkellä olen unelmien kartoitusvaiheessa. Olen oppinut itsestäni ainakin sen, että uran suhteen tahdon jäädä ihmisten mieleen henkilönä, jolta saa apua, kannustusta ja tukea, mutta joka samalla on jämäkkä ja oikeudenmukainen. Toivon, että pystyn rikkomaan lasikattoja ja auttamaan samalla muitakin. Tahdon, että perheeni ei jää liikaa urani jalkoihin. Viimeinen haave on jopa hieman vaikea kirjoittaa auki, sillä onhan se aika huikenteleva! Tahdon olla toimitusjohtaja menestyvässä suomalaisessa yrityksessä.

Auki kirjoitettujen haaveiden hyödyntäminen uran suunnittelussa vaatii hieman työtä ja heittäytymistäkin. Tutustumalla erilaisiin ihmisiin ja heidän unelmiinsa, tavoitteisiinsa ja saavutuksiinsa, opin valtavasti siitä mitä pystyn itsessäni vielä kehittämään. Seuraamalla kiinnostavien johtajien työtä, löydän minulle sopivia reittejä vaikuttaa, tapoja tehdä työtä ja keinoja päästä tavoitteeseen. Jakamalla osaamistani pystyn auttamaan muita ja ehkä samalla itseäni.  Olen huomannut, että unelmieni avaaminen ja visualisointi auttavat minua näkemään ne asiat, joita minun pitää oppia voidakseni päästä lähemmäs unelmaani.

Aarrekartta voi ja saakin olla hyvin henkilökohtainen. Mutta entä jos sellaisen tekisikin yhdessä toisten kanssa?

cvkuvaAnnamaija Åhman on tamperelainen tiedonjanoinen diplomi-insinööri ja kolmen lapsen äiti, joka etsii itselleen seuraavaa haastetta matkalla kohti unelmia.

6 Responses

  1. 20.9.2017

    […] esimerkiksi tehdä  Aarrekartta unelmatyöstään ja millaisia asioita unelmaduuni voisi sisältää. Uskon, että sopivan työpaikan löytyminen […]

  2. 11.10.2017

    […] Toisessa sohvanurkkauksessa keskusteltiin timanttisesta unelmaduunista. Mistä se koostuu, mitkä asiat siihen vaikuttavat, pitääkö työn olla merkityksellistä, voiko työkavereiden kanssa olla läheisiä kavereita ja miten se vaikuttaa työpaikan dynamiikkaan. Keskustelu oli ihanan polveilevaa, juuri sellaista kuin unelmaduunia ajatellessa sen kuuluukin olla. Unelmaduunin määrittelystä olemme aiemminkin jo bloganneet yleisellä tasolla ja aarrekartta-ajatuksella. […]

  3. 27.10.2017

    […] Entäs se blogi sitten? Kaikkien aikojen ensimmäinen blogikirjoitus oli Jaanan vinkit Upeaan uraan. Sen jälkeen blogipostauksia on julkaistu yhteensä 47 kappaletta! Näiden joukosta luetuin on ollut Piilotyöpaikasta unelmaduuniksi, joka kertoo Suvi ”Sunnu” Melakosken tarinan siitä, kuinka se oma unelmaduuni lopulta löytyi. Enkä ihmettele, että juuri tämä pitää sitä kirkasta ykkössijaa, sillä kukapa meistä ei haluaisi löytää sitä unelmaduuniaan! […]

  4. 15.12.2017

    […] ole vain tiettyä rajattua määrää onnistumisia vaan haluan uskoa, että kaikki voivat löytää unelmiensa työn. Oman onnistumisen kohdalla tuntuu myös hyvältä tietää, että joku aidosti iloitsee puolestani […]

  5. 31.10.2018

    […] on ensin kartoittanut osaamisensa, tehnyt työnhausta itselleen projektin, luonut aarrekartan, suunnitellut oman urapolkunsa ja toteuttanut näitä sata lasissa, saattaakin yhtäkkiä löytää […]

  6. 5.4.2019

    […] tavoitteita ja suunnitelmia eri tavoilla. Jos olet visuaalisesti suuntautunut, kannattaa kokeilla aarrekarttaa uran ja työnhaun suunnitteluun Annamaija Åhmanin vinkkien avulla. Ja erityisesti kannattaa […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *