Perhe + työ + opiskelu = ?

Kun pääsin mukaan rekrykoulutukseen, tiesin että edessä on haastava puoli vuotta. Lapsiperheen arjen, työn ja opiskelun yhteensovittamisessa oli tekemistä, unohtamatta tietenkään parantumattoman yhdistysaktiivin ja sarjainnostujan muita kuvioita. Mutta kaikesta selvittiin!

Kun arjen rutiinit muuttuvat

Töiden ja opiskelun alkaessa vanhempainvapaan ja työttömyysjakson jälkeen, arjen rutiinit luonnollisesti muuttuivat. Lapset ja puoliso tuntuivat sopeutuvan aika nopeasti uusiin järjestelyihin. Mutta yllätyksenä tuli se, että minä, joka inhoan rutiineja, olin aika hyvin onnistunut urautumaan tiettyyn päivärytmiin. Sopeutumista ei helpottanut se, että varsinkin alkuun koulupäiviä oli tiheästi ja niinä pystyin noudattamaan edelleen tuttuja myöhäisaamupaloja, aamu- ja iltapäivälenkkejä lapsia hakiessa ja niin edelleen. Vähitellen uudet rytmit kuitenkin vakiintuivat ja nyt olemmekin aika hyvin tottuneet uuteen päiväjärjestykseen ja vastuisiin. Muutos siis vaati sekä sopeutumista että sopimista ja ihan vain raakaa työtä – uuteen totuttautumista.

Uuden oppiminen on kuormittavaa ja palkitsevaa

Vaikeinta ja haastavinta koko projektissa oli laaja kokonaisuus. Koulupäivinä opettelin koodaamista ja työpäivinä pääasiassa sähkösuunnittelua. Koska molemmat alat olivat minulle uusia, käytännössä koko ajan opettelin ja opin jotain uutta. Välillä vaati ihan kunnolla keskittymistä, että sai aivot käännettyä oikeaan asentoon päivän aiheen mukaan, mutta samalla jotenkin nautin haasteesta. Molemmat aihepiirit olivat kiinnostavia ja pidin molempien tekemisestä.

Sen kyllä huomasin, että kun päivät olivat jatkuvaa uuden oppimista, iltaisin en juuri jaksanut mitään ylimääräistä. Itseopiskelu siis jäi aika vähiin, samoin some ja keskityin enemmän olemaan perheen kanssa. Karsin myös vapaaehtoishommia ja harrastuksia ja keskityin siihen, mikä tuntui hyvältä ja mukavalta. Koulutusjakson loppupuolella huomasin, että kun osaaminen kehittyi, kapasiteettia vapautui ja kaikenlaista pikku tekemistä alkoi ilmestyä vapaa-ajalle. Pyrin kyllä edelleen keskittymään siihen, että en tartu kaikkeen kiinnostavaan heti vaan valitsen ne aidosti innostavimmat asiat, joihin lähden mukaan.

Kolme ihmistä tekee suunnitelmia ison kartan ympärillä.

Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli

Lähtisitkö uudelleen?

Blogiaihetta ideoidessa minulta kysyttiin, että lähtisikö uudelleen tähän rumbaan. Vastausta ei tarvinnut miettiä – lähtisin.

Siitä huolimatta, että oli aamuja, päiviä, iltapäiviä ja iltoja, kun tuntui että pakka hajoaa käsiin, mikään ei onnistu ja en riitä mihinkään ja kenellekään. Siitä huolimatta, että matkaan mahtui ajatuksia siitä, että voisi sitä helpommallakin päästä tai miksi, oi miksi, taas kerran piti ottaa askel tuntemattomaan.

Siksi, että kun noista vaikeista hetkistä pääsi ohi, niin huomasin, että minä selvisin, minä osasin, minä osaan ja kehityn. Siksi, että on ihanaa, kun maanantaiaamuisin on mukava mennä töihin. Siksi, että joskus oman paikan löytäminen vaatii sen askelen tuntemattomaan.

Mikä meillä sai homman toimimaan?

Haluan jakaa muutamia vinkkejä siitä, mikä sai meillä homman lopulta toimimaan:

  • päätä, mitkä asiat ovat juuri nyt tärkeimpiä ja keskity niihin
  • muissa laske rimaa – ihan oikeasti ja kunnolla
  • ota vastaan kaikki apu, mitä sinulle tarjotaan
  • pyydä apua rohkeasti ja matalalla kynnyksellä
  • tee myös jotain ihan muuta kuin työtä, opiskelua ja perhettä – ihan juuri sitä, mitä itse haluat ja mistä tykkäät
  • carpe diem – nauti tästä hetkestä
  • luota prosessiin ja siihen, että elämä kantaa
  • arvosta ja kehu itseäsi – puhu itsellesi kauniisti
  • tuuleta ja juhli onnistumisia – ihan pienen pieniäkin
  • muista hengittää

Kaisa Selamo profiilikuvaKirjoittaja Kaisa Selamo on sähkösuunnittelija, elinikäinen oppija ja sarjainnostuja, joka jakaa aikansa perheen, työn ja itsensä kehittämisen kesken. Sähkösuunnittelun lisäksi viime aikojen innostuksen kohteisiin ovat kuuluneet partioviestintä ja tie luovuuteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.