Opi sanoittamaan uniikki osaamisesi Rekrytointi- ja osaamismarkkinoilla

Nainen snorkkeli kasvoillaan syöksyy eteenpäin

Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli

Luovi tarinalla töihin! Piilo-osaajien jokakeväinen ydintapahtuma Rekrytointi- ja osaamismarkkinat tarjoaa vinkkejä osaamisen markkinointiin ensi viikolla 17.-21.5.2021. Tapahtumakoordinaattori Sanni kertoo, mitä verkkotapahtumassa on luvassa.

Rekrytointi- ja osaamismarkkinat järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa verkkototeutuksena. Myös minä olin tuolloin mukana ja kyseessä olikin ensimmäinen kerta, kun kuulin Piilo-osaajista. Yhtäkkiä olenkin tämänvuotisen tapahtuman projektikoordinaattori! Tapahtumatiimimme on paiskinut hommia vuoden alusta lähtien, joten on ihanaa vihdoin näyttää mitä kaikkea olemme saaneet aikaan.

Tämänkertaisten osaamismarkkinoiden slogan on Luovi tarinalla töihin! Teemana on siis oman osaamisen markkinointi, johon sisältyy sanoittaminen ja tarinallistaminen. Viikon aikana tulet saamaan uusia ajatuksia ja konkreettisia työkaluja muun muassa osaamisen sanoittamiseen, tarinallistamiseen, markkinointiin, luovuuden hyödyntämiseen työnhaussa, näkyväksi tulemiseen ja rohkeuteen.

Tapahtuman sisältö antaa varmasti paljon niin työnhakijalle kuin omaa osaamistaan markkinoivalle yrittäjällekin. Puheenvuorojen antia tukee maksuton työkirja, joka julkaistaan tapahtumaryhmään tämän viikon lopussa. Työkirjan tehtävät herättelevät tunnistamaan oman osaamisen ja niiden avulla saa rutkasti valmiiksi sanoitettua juuri sinun osaamistasi kuvaavaa materiaalia.
Tapahtumassa esiintyy kymmenen osaamisen asiantuntijaa. Joukossa on myös Piilareiden omat konkarit, jotka antavat puheenvuoron osaamisaloistaan:

  • Sanni kertoo maanantaina parhaasta osaamisen sanoittamisen työkalusta, eli osaajaprofiilista.
  • Anna paljastaa tiistaina, miten tarinalla luovitaan töihin.
  • Sinikka valaisee markkinoijan mielenmaisemaa keskiviikkona ja kertoo, miten sitä voi hyödyntää työnhaussa.
  • Virpi pitää viikon lopuksi perjantaina tsemppipuheenvuoron rohkeudesta tuoda osaamisensa esiin.

Kaikkea tätä on siis luvassa ensi viikolla Rekrytointi- ja osaamismarkkinoilla. Tapahtuma striimataan Facebook-ryhmään ma 17.5.- pe 21.5., maanantaina ohjelma alkaa kello 9.30 ja muina päivinä striimi käynnistyy 9.45. Liity ryhmän jäseneksi ja tule mukaan joko livenä tai katsomalla tallenteet jälkikäteen. Osallistu myös ihmeessä keskusteluun livestriimien aikana ja niiden jälkeen!

Lämpimästi tervetuloa, ensi viikolla nähdään!

Sanni Kurvisen profiilikuvaSanni Kurvinen on viestintämuija ja Piilo-osaajien tapahtumavastaava sekä vuoden 2021 Rekrytointi- ja osaamismarkkinoiden projektikoordinaattori.

 

 

 

 

 

 

 

Tapahtuman ohjelma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.