Tutkija apuraharuletin pyörteissä

Sopivana jatko-osana aikaisemmin ilmestyneelle kirjoituksellemme ”Rohkenisitko palkata tohtorin?” ajattelin kertoa hieman siitä, minkälainen apurahapainotteinen tutkijan polkuni viittä vaille valmiiksi tekniikan tohtoriksi on ollut.

Diplomi-insinööriksi valmistuttuani päädyin jatkamaan uraani teknillisellä yliopistolla tutkijana Innovaatiokeskus Tekesin rahoittamassa tutkimusprojektissa. Valitettavasti Tekes-projektin päätyttyä edessäni aukenivat epävarmemmat ajat ja koko tutkijanurani jatkuvuus riippui siitä, kuinka hyvin minua lykästäisi apuraharuletissa.

Päädyin siis työllistämään itse itseni hakemalla tutkimustyölleni rahoitusta tiedettä tukevilta yksityisiltä säätiöiltä henkilökohtaisen apurahan muodossa. Onneksi onnetar on ollut minulle erittäin suosiollinen ja lukuisien apurahahakemusten kirjoittaminen on johtanut useammankin kokovuosiapurahan myöntämiseen tutkimukselleni. Lisäksi apurahakausien välissä olen saanut nauttia lyhyistä määräaikaistyösuhteista yliopistolla, mikä on taannut urani jatkuvuuden ja mahdollistanut tieni kohti tohtorin tutkintoa.

Apurahatutkijan parhaimpia työetuja lienee vapaus työaikojen suhteen. Riippuu tietenkin paljon tutkijasta itsestään, kuinka paljon suo itselleen vapauksia. Koska tutkimustyön etenemistä arvioidaan jatkuvasti koko tiedeyhteisön voimin, saattaa se asettaa tutkijalle paineita työskennellä aiheen parissa myös vapaa-ajalla. Valitettavan monessa yliopistossa apurahatutkijat ovat eriarvoisessa asemassa palkkatyössä oleviin tutkijoihin verrattuna, sillä heidän ei lasketa kuuluvan yliopiston henkilökuntaan. Näin ollen yliopistolla ei ole heitä kohtaan työnantajavelvollisuuksiakaan. Itse koen olleeni varsin etuoikeutettu, sillä en ole koskaan joutunut maksamaan yliopistolle erillistä korvausta käyttämistäni työskentely- ja laboratoriotiloista, laitteista tai tietoliikenne-, puhelin- ja kirjastopalveluiden käyttöoikeuksista. Silti en ole koskaan ryhtynyt pitämään itsestään selvyytenäkään kyseisiä etuuksia. Lisäksi omalla yliopistollani apurahatutkijoiden on jo muutaman vuoden ollut mahdollista saada käyttöoikeus työterveyshuollon palveluihinkin, mikä ei vielä tutkijanurani alkutaipaleella ollut mahdollista.

Eli vaikka apurahatutkijalta saattaa puuttua monia työsuhteeseen liittyviä etuja, uupuvat myöskin velvollisuudet. Apurahakaudella tutkija pystyy nauttimaan perinteisestä akateemisesta vapaudesta täysin siemauksin; häntä eivät rajoita työajan kohdennukset, matkanhallintaohjelmistot, eivätkä muutkaan byrokratian koukerot. Nyt kun apurahahakemustenkin laatiminen sujuu jo itseltänikin ammattilaisen ottein, houkuttelee tutkimustyön jatkaminen post doc -tutkijana yliopistolla vaikkapa uuden apurahan turvin – ainakin ajoittain. Toisaalta näin perheellisenä ihmisenä toivoisin myös lopulta löytäväni taloudellisesti hieman vakaamman mutta yhtä mielenkiintoisen työn, sillä apurahatutkimukselle tyypillinen epävarmuus tulevaisuudesta saattaa liian pitkään jatkuessaan kuihduttaa myös kaiken luovuuden ja innostuksen. Joten sillä hetkellä, kun havaitsen tieteellisen uteliaisuuteni uhkaavan näivettyä, on viimeistään aika startata täysin purjein kohti uusia tuulia!

Kirjoittaja Sanna Turunen on biolääketieteen tekniikan ammattilainen ja kroonisesta tiedonjanosta kärsivä viitta vaille valmis tekniikan tohtori, joka tutkimustyönsä ohessa pyörittää kahdella lapsella, kahdella koiralla ja yhdellä kissalla höystettyä perhearkea ja etsii siinä sivussa urallensa uusia tuulia.