Osaamispohjainen CV – Pääsylippusi työhaastatteluun?

Tuottaako sinullekin päänvaivaa ansioluettelosi, jonka tarjoama listaus työhistoriastasi ei vaan tunnu tekevän oikeutta ainutlaatuiselle osaamisprofiilillesi. Mitäpäs jos kokeilisitkin kääntää kaiken päälaelleen ja laatisitkin osaamispohjaisen CV:n?

Koin itsekin juuri tässä valmistumisen kynnyksellä ahaa-elämyksen ansioluetteloni suhteen saatuani yllättäen sähköpostia väitöskirjanikin kielentarkastuksen suorittaneelta yhteistyökumppaniltani, Peter Heathilta. Hän halusi edesauttaa työnhakuani vinkkaamalla minulle, että ansioluetteloni perinteinen, kääntäen kronologinen, työhistorian kuvaus ei todennäköisesti tulisi erottumaan edukseen muiden työnhakijoiden ansioluetteloiden joukosta. Tällaisen työtehtäviä vastuualueineen ja saavutuksineen listaavan CV:n sijaan minulle suositeltiinkin osaamispohjaisen ansioluettelon (Skills based CV) laatimista.

Oman osaamisen kartoittaminenhan on muutenkin tärkeää hakeuduttaessa uusiin työtehtäviin tai kokonaan uudelle työuralle, mutta myös tämän hetkisen työn mielekkääksi kokemisen kannalta. Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen toimiikin tehokkaana ammatillisen identiteetin luomisen lähtökohtana.  Osaamista on monenlaista, sekä konkreettista opintojen aikana karttunutta tietoa, että käytännön tekemisessä harjaantunutta taitoa ja tietenkin myös työkokemuksen ja elämänkokemuksen tuomaa kokemusta. Konkreettisen osaamisen tunnistaminen on tietenkin helpompaa, kun voi vain listata vaikkapa eri tietokoneohjelmistoja, laitteistoja tai tekniikoita, joita osaa käyttää. Abstraktien työelämätaitojen, kuten vuorovaikutustaitojen, organisointitaitojen tai esimiestaitojen, hahmottaminen voikin olla huomattavasti haasteellisempaa, mutta nykyisillä työmarkkinoilla tuiki tarpeellista.

CV(1)

Valitettavasti perinteinen kronologinen ansioluettelo ei aina työnhakutilanteissa edistä työnhakijan mahdollisuuksia tulla huomatuksi ja valituksi, sillä esimerkiksi täysin uudelle uralle pyrkivällä työnhakijalla työhistoria ei välttämättä tue ollenkaan kiikarissa olevaa uutta urasuuntausta. Myöskin pitkän uran saman työnantajan palveluksessa tehneen työnhakijan työhistoriaan nojaava CV saattaa rekrytoijan silmissä näyttää aivan liian yksitoikkoiselta. Etenkin tällaisissa tapauksissa työnhakijan kannattaakin heittää pelkän työhistorian tähdentäminen romukoppaan ja keskittyä korostamaan omaa ydinosaamistaan.

Tietenkin osaamispohjaiseenkin ansioluetteloon tulee sisällyttää samoja komponentteja kuin perinteiseenkin ansioluetteloon, kuten yhteystiedot, valokuva ja lyhyt profiilikuvaus herättämään lukijan mielenkiinnon heti alkuunsa. Mutta työhistorialuetteloinnin sijaan etusivulle laaditaankin esittely henkilön muutamasta keskeisimmästä osaamisalueesta, jotka on huolella valittu kuvastamaan juuri niitä osaamisalueita, joita potentiaalinen työnantajakin esimerkiksi työpaikkailmoituksessaan mainitsee. Jokaisesta osaamisalueesta muodostetaan ansioluetteloon oma väliotsikko, jonka alle eritellään kyseistä taitoa kartuttanut kokemus, tehtävät ja saavutukset.

Toki tällaiseen osaamispohjaiseenkin ansioluetteloon ujutetaan mukaan koulutustausta ja työhistoria, mutta nämä listataan vasta oman osaamisen jälkeen ja mieluiten ilman tarkempia tehtäväkuvauksia, sillä näistä tärkeimmäthän on jo tullut käsiteltyä edellä osana henkilön osaamisprofiilia. Itsellänikin on parhaillaan tekeillä osaamispohjainen ansioluettelo ja kunhan saan sen viimeisteltyä, tullee se korvaamaan kronologisen ansioluetteloni myös Piilo-osaajien nettisivuilla. Nähtäväksi vielä jääkin, tuleeko tämä uudenmuotoinen CV:ni lopulta olemaan pääsylippuni ensimmäiseen työhaastatteluuni biolääketieteen tekniikan tohtorina.

Oletko sinä jo kokeillut ansioluettelosi päivittämistä osaamispohjaiseksi? Ja jos olet, onko päivittäminen kantanut jo hedelmää eli avannut sinulle oven työhaastatteluun? Kerro kokemuksistasi kommenteissa.

CV-valokuva


Kirjoittaja Sanna Turunen on kroonisesta tiedonjanosta kärsivä biolääketieteen tekniikan tohtori, joka tutkimustyönsä ohessa pyörittää kahdella lapsella, kahdella koiralla ja yhdellä kissalla höystettyä perhearkea ja etsii siinä sivussa urallensa uusia tuulia.

Tutkija apuraharuletin pyörteissä

Sopivana jatko-osana aikaisemmin ilmestyneelle kirjoituksellemme ”Rohkenisitko palkata tohtorin?” ajattelin kertoa hieman siitä, minkälainen apurahapainotteinen tutkijan polkuni viittä vaille valmiiksi tekniikan tohtoriksi on ollut.

Diplomi-insinööriksi valmistuttuani päädyin jatkamaan uraani teknillisellä yliopistolla tutkijana Innovaatiokeskus Tekesin rahoittamassa tutkimusprojektissa. Valitettavasti Tekes-projektin päätyttyä edessäni aukenivat epävarmemmat ajat ja koko tutkijanurani jatkuvuus riippui siitä, kuinka hyvin minua lykästäisi apuraharuletissa.

Päädyin siis työllistämään itse itseni hakemalla tutkimustyölleni rahoitusta tiedettä tukevilta yksityisiltä säätiöiltä henkilökohtaisen apurahan muodossa. Onneksi onnetar on ollut minulle erittäin suosiollinen ja lukuisien apurahahakemusten kirjoittaminen on johtanut useammankin kokovuosiapurahan myöntämiseen tutkimukselleni. Lisäksi apurahakausien välissä olen saanut nauttia lyhyistä määräaikaistyösuhteista yliopistolla, mikä on taannut urani jatkuvuuden ja mahdollistanut tieni kohti tohtorin tutkintoa.

Apurahatutkijan parhaimpia työetuja lienee vapaus työaikojen suhteen. Riippuu tietenkin paljon tutkijasta itsestään, kuinka paljon suo itselleen vapauksia. Koska tutkimustyön etenemistä arvioidaan jatkuvasti koko tiedeyhteisön voimin, saattaa se asettaa tutkijalle paineita työskennellä aiheen parissa myös vapaa-ajalla. Valitettavan monessa yliopistossa apurahatutkijat ovat eriarvoisessa asemassa palkkatyössä oleviin tutkijoihin verrattuna, sillä heidän ei lasketa kuuluvan yliopiston henkilökuntaan. Näin ollen yliopistolla ei ole heitä kohtaan työnantajavelvollisuuksiakaan. Itse koen olleeni varsin etuoikeutettu, sillä en ole koskaan joutunut maksamaan yliopistolle erillistä korvausta käyttämistäni työskentely- ja laboratoriotiloista, laitteista tai tietoliikenne-, puhelin- ja kirjastopalveluiden käyttöoikeuksista. Silti en ole koskaan ryhtynyt pitämään itsestään selvyytenäkään kyseisiä etuuksia. Lisäksi omalla yliopistollani apurahatutkijoiden on jo muutaman vuoden ollut mahdollista saada käyttöoikeus työterveyshuollon palveluihinkin, mikä ei vielä tutkijanurani alkutaipaleella ollut mahdollista.

Eli vaikka apurahatutkijalta saattaa puuttua monia työsuhteeseen liittyviä etuja, uupuvat myöskin velvollisuudet. Apurahakaudella tutkija pystyy nauttimaan perinteisestä akateemisesta vapaudesta täysin siemauksin; häntä eivät rajoita työajan kohdennukset, matkanhallintaohjelmistot, eivätkä muutkaan byrokratian koukerot. Nyt kun apurahahakemustenkin laatiminen sujuu jo itseltänikin ammattilaisen ottein, houkuttelee tutkimustyön jatkaminen post doc -tutkijana yliopistolla vaikkapa uuden apurahan turvin – ainakin ajoittain. Toisaalta näin perheellisenä ihmisenä toivoisin myös lopulta löytäväni taloudellisesti hieman vakaamman mutta yhtä mielenkiintoisen työn, sillä apurahatutkimukselle tyypillinen epävarmuus tulevaisuudesta saattaa liian pitkään jatkuessaan kuihduttaa myös kaiken luovuuden ja innostuksen. Joten sillä hetkellä, kun havaitsen tieteellisen uteliaisuuteni uhkaavan näivettyä, on viimeistään aika startata täysin purjein kohti uusia tuulia!

CV-valokuva

Kirjoittaja Sanna Turunen on biolääketieteen tekniikan ammattilainen ja kroonisesta tiedonjanosta kärsivä viitta vaille valmis tekniikan tohtori, joka tutkimustyönsä ohessa pyörittää kahdella lapsella, kahdella koiralla ja yhdellä kissalla höystettyä perhearkea ja etsii siinä sivussa urallensa uusia tuulia.