Tagged: Matti Kortteus

Henkilö puntaroi kahden tarotkortin välillä. Kortit ovat Kuolema ja Aurinko. 0

Miksi?

Paljon melua merkityksestä. Siitä syystä, mikä saa ihmisen tekemään jotakin työtä, harrastamaan, johtamaan tiimiä, organisaatiotaan. Merkityksessä ei useinkaan ole olennaista palkka. Se on jotakin syvempää, ns. itseään isompaa asiaa, jota halutaan ajaa eteenpäin, jonka...

0

Työnhakua ja surffailua

Internetin selailua sanotaan surffailuksi, tai ainakin vuosia sitten sanottiin. Nykypäivänä netissä on monia aallokkoja, joista voi nauttia. Monet huvittelevat päivittäin monia tunteja seuraillen erilaisia linkkejä kuin suunnistuskisoissa ikään.  Sitten on meitä työllisyystilanteesta, työpaikkakehityksestä ja...

Kädet läppärin näppäimistöllä. 0

On oppi saatava maailmalta

Työpaikoilla on usein erilaisten ATK-ohjelmien päivityksiä tai niiden vaihtamisia toisen toimittajan tuotteisiin. Kotiin hankitaan uusia viihdelaitteita, jopa keittiökoneita. Ja niitäkin vaihdetaan uudempiin tai toisen merkkisiin. –Miksi työpaikan muutokset vaativat koulutusta, mutta kotitalouden muutokset eivät?...

Henkilö kertoo toiselle, mitä hän osaa, 0

Kerro muutamalla sanalla, mitä sinä teet

Yksi itselleni kauhistuttavimpia kysymyksiä tai pyyntöjä on se, missä pitää kertoa omasta osaamisestaan yllättäen. Mitä sinä teet? Millaista työtä ja mitä hyötyä siitä on? Piilo-osaajana olen opetellut ja miettinyt muutamankin tiiman aihetta. Nyt avaan...

1

Työllisyys ja koulutus

Työnhakijat, yritykset ja oppiminen, siinä kolme kovaa asiaa, jotka ovat monien huulilla ja korvilla näinä päivinä. Media odottaa kovasti maan hallituksen työllisyystoimiin liittyviä päätöksiä. Yritykset tuskailevat koronan, uudistumisen ja osaavien työnhakijoiden puutteessa. Oppimiseen ja...