On oppi saatava maailmalta

Työpaikoilla on usein erilaisten ATK-ohjelmien päivityksiä tai niiden vaihtamisia toisen toimittajan tuotteisiin. Kotiin hankitaan uusia viihdelaitteita, jopa keittiökoneita. Ja niitäkin vaihdetaan uudempiin tai toisen merkkisiin. –Miksi työpaikan muutokset vaativat koulutusta, mutta kotitalouden muutokset eivät?

Osallistuin jokin aika sitten tilaisuuteen, jossa webinaaritellen käytiin läpi kunkin osallistujan omaan tekemiseen liittyviä asioita. Meitä osallistujia oli kolmisenkymmentä. Webinaaritekniikka toimi, vaikka se oli teams-systeemillä. Puheenvuorot kädennostolla ja chattailukin toimi. Yksi esittäjä näytti ruudunjaollaan erään oleellisen raporttityökalun toiminnallisuutta. Suomenkielistä.  Aloitti ihan perusteista eli siitä miten ohjelmaan pääsee. Kyseessä nettisovellus, joka vaatii kirjautumisen. Oikealta yläkulmasta. Omalla sähköpostiosoitteella.

Esitys jatkui eteenpäin ja käytiin läpi mitä kaikkea raportit antavat ja mihin tietoa, yhteenvetoja, voi käyttää. –Ja chatti heräsi. ”En löydä kirjautumista.”, ”En saa tätä näkymään.”, ”Mistä tämä aukesikaan?” Noin kolmasosa osallistujista oli pihalla jatkosta ja olivat olleet jo hyvän aikaa.

Miten tässä näin…

Myöhemmin otin tämän esille pienryhmässä ja keskustelimme mahdollisista syistä. Miksi osallistujat, jotka kaikki ovat työkseen tekemisissä ATK:n kanssa päivittäin, käyttävät somea aktiivisesti eivät löydä kirjautumistoimintoa?

Kartta, jonka päällä kompassi.

Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli

Pohdinnassamme nousi esiin tietysti ensin ne ilkamoivimmat vaihtoehdot eli osallistujat eivät olleetkaan seuranneet esitystä vaan menossa oli jokin omathommatpistecom-juttu ja sitten yllätyttiin housukinttuisena. Tai oletettiin systeemin olevan vaikea ja monimutkainen eikä näin asennoituneena oikeasti havaittu valikkorivin päässä ollutta sanaa ”kirjaudu”.

Menimme vähän pidemmälle ja mietimme asiaa toisesta näkökulmasta. Pääsimme ihmisen omaan oppimiskäsitykseen omista taidoistaan ja aikaisemmin opitun soveltamiskyvystä uusissa tilanteissa. Vaikka töissä on paljon uusien järjestelmien opiskelua ja uransa aikana kukin on ollut monesti mukana monessa muutoksessa, sovellusvaihtotilanteessakin, niin uudessa tilanteessa vanhoista asioista ei huomata ottaa mallia. Moni raportointisovellus on periaatteeltaan tietokanta ja niiden toimintaperiaatteet ovat samanlaiset. Hyvin moniin sovelluksiin pitää kirjautua ja usein kirjautumismenettely on samanlainen, erona voi olla vain painikkeen sijainti. Yleensä se kuitenkin on yläreunan valikkorivillä tai sen lähellä.

Mennään kotiin

Kotona kaikki on toisin. Ostaessasi philipsin tilalle siemensin mikroaaltouunin tai vaihdat pyykinpesukoneen uuteen, osaat käyttää sitä melkoisella varmuudella hyvin nopeasti. Laitteen tai koneen toimintaperiaate on suunnilleen sama kuin aikaisemmassakin. Hahmotat nopeasti on/off-painikkeet ja muut perustoimintokytkimet, koska niiden symboliikka on suunnilleen samanlainen. Voit jopa suhteellisen huolettomasti lainata naapurin autoa ja osaat ajaa sillä. Samasta syystä. Eli toimintalogiikka on riittävän samankaltainen jo oppimasi käytön kanssa.

Aikoinaan työpaikalle tuli järjestelmä, jolla seurattiin operoinnin sijantitietoa, reittejä. Se piti käynnistää aloitettaessa ja sammuttaa ajan päättyessä. Koulutus oli tahmeaa, kun porukka ei osannut käynnistää eikä sammuttaa. Seurantadata ei ollut luotettavaa. Sitten yhtenä lisävalmennuskertana kouluttaja oli hoksannut tuoda opetuksensa lähemmäksi ihmisten arkea ja toi käyttöesimerkin kotielämästä. Selitti asian videonauhurin kautta. ”Aloitat nauhoituksen, lopetat nauhoituksen. Tarvittaessa käytät pausea”. Ja sillä se oli selvä. Kaikki mystiikka uudesta tietotekniikasta yhdistettynä paikkatietoon oli ohi. Olivathan käyttäjät nyt videonauhurin kanssa touhunneet kotonaan.

Kaksi kättä yhdistämässä palapelin paloja.

Tiedätkö miten paljon osaat?

Paljonko sinulla on osaamista, joka vain odottaa menemistä kotoa töihin? 

Paljonko sinulla on edellisistä tehtävistä tai työpaikoilta osaamista, joka on käyttökelpoista myös uudessa työssä tai muutoksessa?

Väitän, että paljon. Monessa asiassa on kuori, joka saattaa näyttää hieman erilaiselta, mutta sisukset ja toimintaperiaatteet ovat yhtenevät jo aikaisemmin kokemasi kanssa. Kun et jäykisty uuden edessä , niin saat tämän osaamisesi käyttöön.

Matti Kortteus, profiilikuvaKirjoittaja Matti Kortteus on Piilo-osaajien aktiivijäsen ja mukana Työmarkkinatorin kehittäjäryhmässä seuraamassa järjestelmän työnhakija- ja sidosryhmäosioiden etenemistä. Matti miettii, miten tulevaa työnhakujärjestelmää käytetään entistä helpommin osaamisen ja osaamistarpeen yhdistämiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *