Vastapainoa työminälle eli harrastuksia metsästämässä

Ihminen katselee tauluja galleriassa.

Kuva: Zalfa Imani / Unsplash

Viime marraskuun blogikirjoituksessani Puoli vuotta työelämää ja muutama sanonta kirjoitin, että puolen vuoden työssäolon jälkeen alkoi olla sopiva aika alkaa harrastaa enemmän, jotta eläisin muutenkin kuin työminäni kautta. Tämä kirjoitus on eräänlainen välitilinpäätös siitä, miten tämä projektini on edennyt. Onko harrastaminen lisääntynyt?

Keskityn mielenkiinnon kohteisiin välillä turhan intensiivisesti. Työasioita tupsahtelee mieleen, milloin missäkin tilanteessa vapaa-aikana ja näen niistä myös unta. Se, että alitajunta työskentelee asioiden parissa, on toki hyvä asia, mutta välillä tuntuu, että mietin liian hartaasti työasioita silloin, kun työstä tulisi palautua. Olen onneksi opetellut tavan, että jos jokin työasia nousee mieleen vaikka nukkumaan mennessä, lähetän henk. koht. sähköpostistani saman tien viestin työsähköpostiin, niin asia on varmasti tallessa ja voin päästää siitä irti.

Viime syksynä aloin kuitenkin havahtua siihen, etten oikestaan harrastanut enää mitään muuta kuin tv:n katselua, mobiilipelien pelaamista ja lenkkeilyä. Toisaalta tämä oli minulle aivan ymmärrettävää, kun olin uuden työn aloittanut työttömyyden jälkeen ja tapoihini kuuluu keskittyä uusiin asioihin hyvin kokonaisvaltaisesti. Harrastushistoriani on kuitenkin sisältänyt monenlaisia asioita käsitöistä taitoluisteluun, joten ehkä voisin herättää jonkin vanhan harrastuksen henkiin tai löytää jotain ihan uutta?

Rakas Nightwish ja muut ystäväni

Pandemian myötä yksi säännöllisistä harrastuksista eli livekeikoilla käynti loppui kokonaan. Viime vuonna oli kuitenkin kaksi Nightwishin keikkapäivämäärää kalenterissa. Muut tuttavuudet jätin suosiolla sivuun, mutta toivoin kovasti, että Nightwishin keikalle olisin päässyt. Toisesta otin sitten siirtymisen myötä rahat takaisin, ja toinen on siirtynyt jo kaksi kertaa.

En osaa edes kovin hyvin kuvailla, mitä kropassa ja mielessä tapahtuu, kun livemusiikki resonoi sieluni kanssa. Takaraivossa kihelmöi ja jopa päästä varpaisiin käy värähtely, kun on oikein erityisen loistava biisi. Olen niin läsnä kuin olla voi, minkä vuoksi käyn keikoilla usein myös yksin. Viime marraskuussa vihdoin pääsin (ja uskaltauduin) Omnium Gatherumin keikalle. Kokemus oli järisyttävä parin vuoden livekeikkatauon jälkeen. Nyt pidän peukkuja, että huhtikuun lopulla olisi tilanne jo niin hyvä, että Nighwishin jälleen näkisin.

Nainen lukee kirjaa sohvalla.

Kuva: Lenin Estrada / Unsplash

Lukutoukka jälleen heräämässä?

Olen männä vuosina ollut todella ahkera sivujen kääntäjä. Pikkuhiljaa lukeminen väheni vähenemistään. Toisaalta työssä saa lukea niin paljon vaikkakin asiatekstiä, mutta ehkä se on vähän vaikuttanut asiaan. Joka ilta olen kuitenkin e-kirjaa ”lukenut” nukkumaan käydessä. Näyttö himmeimmillään, musta tausta ja sinivalo pois, ja yleensä en sivua kahta pidemmälle pääse, kun uni jo voittaa. Jos yöllä herään enkä heti saa unta uudelleen kovin helpolla, tämä unilääke toimii myös silloin.

Tämän harrastusprojektin myötä olen alkanut kuljettaa työmatkoille ihan fyysisiä kirjoja. Lapset keksivät minulle toissa jouluna oivan joululahjakategorian, ja olen lukenut Samu Haberin elämäkerran ja odottamassa on Marco Hietalan ja Tarja Turusen kirjat. Miehelle ostamani Sentencedin tarina on nyt työnalla ja odottaa seuraavaa työreissua. Kehittelen kyllä ajatusta, että joka päivä aikatauluttaisin itselleni aikaa fyysisten kirjojen parissa, mutta tämä on vielä jäänyt vaiheeseen.

Oman elämänsä Master Chef

Tykkään laittaa ruokaa ja osaankin jonkin verran. Töiden alettua tämäkin jäi vähemmälle ja syksyllä järkytyin, että me syödään miehen kanssa lähinnä valmisruokia sekä ravintolaruokaa noudettuna tai kotiin tilattuna. Lasten paikalla ollessa olen toki vähän innostunut kokkaamaan, kun olen kokenut sen äidin velvollisuudeksi… Nyt olen kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota ja tulee jo pari kertaa viikossa laitettua ruokaa ihan meille kahdelle tai jopa vain itselle, jos on esim. sieniruoasta kyse.

En viihdy hellan ääressä kuitenkaan pitkiä aikoja, joten lähinnä laitan laatikkoruokia, pastaa ja munakkaita (molemmissa valtavasti vaihtoehtoja) ja keitot olen nyt lisännyt repertuaariin. Kehittelen ajatusta siitä, että alkaisin testailemaan itselleni epätyypillisiä reseptejä vaikka sunnuntaipäivien ratoksi. Miksikään meal preppaajaksi en aio ryhtyä. Lounasravintoloista saa suht’ terveelliset lounaat, kun vähän katsoo, mitä kippoon kerää.

Sukkapuikoilla muutama luotu, sininen silmukka.

Kuva: Hello I’m Nik / Unsplash

Puikot viuhumaan?

Vanhempi tyttäreni toi ilmi tarpeen uusille villasukille. Kävin ostamassa langat, mutta siihen se sitten jäikin. Kyllä ne vielä joskus valmistuu, taito on tuskin minnekään kadonnut. Itseni tuntien ne neulotaankin sitten kerralla valmiiksi, kun ei malta lopettaa. Malta sinä vielä hetki lapseni, äiti yrittää.

Ja sitten se aivan uusi juttu

Tämäkin pitkänajan mietinnän tulos. Tähän meni vuosia. Kun marraskuussa aloin miettiä uusia harrastuksia, ja työsuhde-etuna on Virike-rahaa, se vihdoin välähti. Museokortti! Vallitsevasta tilanteesta johtuen en voi sanoa kolunneeni museoita, mutta muutamissa olen lähiseuduilla vieraillut. Ihan ehdoton suosikki tähän mennessä on ollut Museo Milavida. Minulle ei Nottbeckien historia ollut ennestään tuttu ja oli tosi mielenkiintoista imeä tietoa heidän vaiheistaan varsinkin, kun näyttelyssä on myös audiovisuaalista sisältöä. Suosittelen vahvasti! Museokorttia on tarkoitus hyödyntää myös yön yli kestävillä työmatkoilla, kunhan niille taas pääsee.

Loppupäätelmät

Tärkeimpänä asiana tässä projektissa pidän sitä, että olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, mihin aikani käytän. Tapanikin ovat alkaneet muuttua, sillä lempiharhauttajani eli mobiilipelaamisen lopetin kokeeksi kokonaan. Siihen kun on helppo myös uppoutua turhan pitkäksi aikaa. Tv:tä katselen edelleen paljon, monta sarjaa on vaiheessa, mutta hiljaa hyvä tulee enkä tavoittelekaan ruutuajassa nollaa.

Uusia ja uusvanhoja harrastuksia on alkanut nousemaan esiin ja aionkin ottaa uuden katsannon projektin tilaan muutaman kuukauden päästä. Josko silloin olisi maailma sillä mallilla, että live-elämyksiäkin voisi kokea turvallisemmin mielin. Ja ehkä jokin liikunnallinen harrastuskin olisi vienyt mennessään, ettei tulisi pelkästään lenkkeiltyä.

Yksi uusi aikaavievä ”harrastus” on nostanut päätään viime aikoina, joka estänee työasioiden ajattelun vapaa-ajalla aika tehokkaasti. Mitä, jos muuttaisi uuteen kotiin!

Kirjoittaja Ulla Aresvuo kliinisiin tutkimuksiin hurahtanut elinikäinen oppija ja insinööri, joka nauttii hevimusiikista, hyvästä ruoasta ja puhtaasta luonnosta, yhdessä ja erikseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.