Puoli vuotta työelämää ja muutama sanonta

Ihminen tasapainoilee kivellä veden äärellä auringon laskiessa.

Kuva: Aziz Acharki / Unsplash

Asenne ratkaisee. Tekemällä oppii. Kertaus on opintojen äiti. Minulla on takana puoli vuotta työelämässä työttömyysjakson jälkeen. Aloin miettiä kulunutta aikaa ja mieleeni nousi sanontoja, vanhoja ja kuluneita, mutta jotain niissä taitaa kumminkin olla takana.

Mitä minulle on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana? Minusta tuntuu, että aikaa ja energiaa on paljon enemmän. Ihan kuin vuorokaudessa olisi aiempaa enemmän tunteja. Päivärytmini on säännöllistynyt erityisesti ruokailun suhteen ja nukun paljon paremmin. Työasioihin uppoutumalla olen saanut uutta perspektiiviä yksityiselämän asioihin. Itsetuntoni on kohonnut huimasti. Mitä oivalluksia tämä matka on pitänyt sisällään?

Asenne ratkaisee

Hain töitä monipuolisesti, osallistuin työnhaun valmennuksiin, panostin hakupapereihin, verkostoidun. Silti tuntui, että hakkasin vain päätäni seinään, ja se seinä ei antanut yhtään periksi. Kerroin onnistumistarinassani kesällä, miten viime keväänä se kuuluisa lamppu syttyi pääni päälle, ja tajusin, mitä haluan tehdä ja mihin suuntaan muuttaa fokustani työnhaussa. Tämän oivalluksen jälkeen olin paljon itsevarmempi hakudokumentteja rustatessa ja mahdolliselle työnantajalle soittaessa, mikä varmasti edesauttoi työn saantia. Toinen hakuhan tuon oivalluksen jälkeen tuotti upean lopputuloksen.

Läppäri, kännykkä, muistivihko, kynä ja kahvimuki pöydällä.

Kuva: Andrew Neel / Unsplash

Tekemällä oppii

Olen utelias ja haluan tietää asioista. Jos vastaan tulee asia, jota en tiedä, se on selvitettävä. Imen uutta tietoa sienen tavoin ja prosessoin sitä tehokkaasti. Soveltamista käytäntöön opin työssä joka päivä. Olen saanut ja uskaltanut ottaa enemmän vastuuta koko ajan, mikä on opettanut minua erityisen paljon. Olen ollut onnekas myös siksi, että olen saanut tehdä hyvin monenlaisia projekteja. Ja erityisen onnekkaaksi koen itseni siksi, että olen saanut työskennellä syöpätutkimusten parissa, mikä on ollut haaveeni lapsesta asti. Olen myös tehnyt virheitä, ja oppinut, että:

Virheistä oppii (ja hyvin)

Olen aina pitänyt itseäni aikamoisena perfektionistina, mutta olen pikkuhiljaa tajunnut, että kyse onkin ehkä pelosta, epäonnistumisen pelosta, ainakin osaksi. Olen pelännyt, että teen virheen, mokaan. Ja siksi olen vältellyt riskinottoa työnhakuaikanakin. Nyt, jos jumitun jonkin asian äärelle pelkäämään, ajattelen: ”Mikä on pahinta, mitä seuraa, jos teen virheen?” Useimmiten vastaus on, ettei tapahdu yhtään mitään, ainakaan vakavaa ja pääsen asiasta yli.

Työssäni on toki myös monesti hyötyä ennakoivasta riskinarvioinnista, kun kyse on pohjimmiltaan potilasturvallisuudesta. On tilanteita, joissa on oltava todella tarkka, mutta on myös tilanteita, jotka voi ottaa vähän rennommin ja vaikka jättää sen pahuksen kirotusvihreen sähköpostiin tai vaikka tähän blogitekstiin. En ole kuitenkaan vielä oppinut unohtamaan mokiani eli niistä opin erityisen hyvin.

Valaistu teksti: It began as a mistake.

Kuva: Varvara Grabova / Unsplash

Kertaus on opintojen äiti

Olen myös siinä mielessä hieman häiriintynyt (ainakin joidenkin mielestä), että tykkään välillä tehdä myös rutiininomaisia töitä ja esimerkiksi puuhailla Excel-taulukoiden parissa. Rakastan koulutuksia eikä minua haittaa osallistua samantapaisiin tilaisuuksiin kerta toisensa jälkeen, koska koen, että opin tai oivallan aina jotain uutta. Vielä ei ole tullut sellaista tilaisuutta eteen, että olisin voinut sanoa tietäneeni jo kaiken ennestään.

Kertaus on hyväksi myös elämäntilanteen ja omien arvojen pohdinnassa. Aina välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mitä minulle kuuluu. Missä olen, mistä tulen ja mihin olen menossa. Minä olen nyt työssä, johon lähden joka aamu innolla. Haasteita tulee vastaan, mutta ne kohdataan pystypäin ja niistä voi aina oppia jotain uutta. Tärkeintä on, että toimin omien arvojeni ja omatuntoni mukaan.

Ei kaikkia munia samaan koriin

Olen viime kuukaudet keskittynyt elämääni työminän kautta. Näen usein jopa unta työasioista. Onneksi ne eivät ole painajaisia. Nyt voisi olla erittäin hyvä hetki alkaa herätellä vanhoja harrastuksia tai keksiä jotain aivan uutta työn vastapainoksi, kun yhteiskuntakin avautuu ja voi lähteä kodin ulkopuolellekin. (Jos voi, kun uusimpia uutisia kuuntelin). Minulle tärkeitä voimavaroja ovat muun muassa luonto ja läsnäoloharjoitukset sekä hevimusiikki. Viikonloppuna onkin pitkästä aikaa luvassa örinää ihan livenä!

Kirjoittaja Ulla Aresvuo on kliinisiin tutkimuksiin hurahtanut elinikäinen oppija ja insinööri, joka nauttii hevimusiikista, hyvästä ruoasta ja puhtaasta luonnosta, yhdessä ja erikseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.