(Työ)elämää rekrykoulutuksen jälkeen

Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli

Reilu puoli vuotta sitten pääsin kirjoittamaan onnistumistarinani. Olin silloin aloittanut rekrykoulutuksessa, joka päättyi kolmisen kuukautta sitten. Koulutus meni osaltani nappiin, sillä työllistyin sen päätteeksi kouluttavaan yritykseen. Millaista työarki sitten on ollut työsuhteessa koulutuksen jälkeen?

Juuri nyt oikeassa paikassa ja tehtävässä

Onnistumistarinassani  kirjoitin aikanaan ”Koulutusta on nyt takana pari kuukautta, ja tunnen olevani oikeassa paikassa ja edelleen oikealla polulla. Aika näyttää, mihin tie johtaa.” Työsopimuksen varmistumisen jälkeen kerroin iloiset uutiset Piilareiden Slackissa ja vastasin kysymykseen Miltä nyt tuntuu? ”Tuntuu todella onnelliselta ja onnistuneelta, itsevarmalta, hivenen hämmentyneeltä ja haikealta. Vähän hirvittää ja samalla innostaa ajatella, mitä pääsee jatkossakin tekemään ja oppimaan lisää. Tässä firmassa tuntui heti ensimmäisenä päivänä siltä, että olen tullut kotiin tai kuin olisin ollut siellä jo pitempään. Tunne on vain vahvistunut, vaikka toki kuva on myös monipuolistunut. Tunnen olevani juuri nyt juuri oikeassa paikassa ja tehtävissä. Vaikka tässä vuosien mittaan kiinnostuksen kohteet ovat lisääntyneet, niin nyt puolen vuoden aikana olen löytänyt uudestaan sen, miksi aikanaan hain TTYlle sähkötekniikkaa opiskelemaan ja miksi niistä opinnoista tykkäsin.”

Kuva: Karoliina Nurmi

Muutama kuukausi tämän jälkeen voin todeta, että tunne on edelleen hyvin sama. Tunnen olevani oikeassa paikassa ja tehtävässä ja viihdyn työssäni ja työyhteisössäni. Minua vahvimmin motivoiva tekijä  on mahdollisuus oppia ja kehittyä jatkuvasti ja haastaa oman osaamiseni rajoja. Kiinnostuin alunperin koodaamisesta siksi, että siinä tämä tuntui olevan mahdollista. Urapolku vei eri suuntaan, mutta olen todennut, että sähkösuunnittelussa tämä toteutuu ihan yhtä lailla.

Uuden oppiminen on raskas prosessi

Vaikka viihdyn työssäni ja työyhteisössäni en voi kieltää sitä, että viime kuukaudet ovat olleet raskaita. Kun työ on jatkuvaa uuden oppimista ja kotona odottaa kaksi alle kouluikäistä lasta kapasiteetti on välillä koetuksella. Edistymistäkin toki tapahtuu vauhdilla. Perusasiat, kuten vaikka piirto-ohjelman käyttö alkaa olla jo melko sujuvaa, vaikka siinäkin tulee viikoittain vastaan uusia vinkkejä ja ominaisuuksia. Mutta juurikaan ei tarvitse enää miettiä sitä, miten piirrän vaan voin keskittyä siihen, mitä piirrän.

Jokaisessa projektissa tulee vastaan jotain uutta ja hyvin usein sellaista, mitä en vain tiedä. Eli en osaa edes kysyä. Rekrykoulutuksesta tuttu mentorointi kuitenkin toimii edelleen ja kun piirustuksiani käydään läpi, niin itselle tuntemattomat asiat tulevat esille ja tutuksi. On myös mukava huomata, että niiden asioiden määrä, jotka osaan ottaa huomioon, kasvaa projekti projektilta.

Laura Tammisto / Studio Torkkeli

Oppimisprosessin huomaa myös siitä, että erityisesti silloin, kun aikataulu on tiukka ja tulee paljon uutta asiaa, työt tulevat uniin. Kun on koko yön pyöritellyt päässään samoja piirustuksia kuin päivällä töissä, tunne on vähän kaksijakoinen. Toisaalta tuntuu siltä, että onko tässä ollenkaan levännyt ja palautunut. Mutta toisaalta siitähän sen tietää, että oppimista tapahtuu, kun aivot yön aikana jäsentelevät päivällä opittua. Sekin on tuttua, että välillä jokin kohta kannattaa jättää yön tai vaikka vain kahvitauon yli lepäämään. Sen jälkeen usein löytyy ratkaisu tai ainakin ratkaisuehdotus ongelmaan.

Armollisuutta ja tukiverkkoja

Viime vuodet ovat onneksi opettaneet armollisuutta itseä kohtaan. Vaikka välillä tuntuu, että olen toivottaman hidas piirtäjä ja suunnittelija enkä osaa mitään, niin olen huomannut olevani aika hyvä ottamaan tämän vastaan vain tunteena. Piirrän ja suunnittelen juuri sillä tahdilla kuin pystyn. Ja koska tiedän varsin hyvin, että en edes tiedä, mitä kaikkea en tiedä, voin vallan hyvin kehua ja muistuttaa itseäni kaikesta, mitä jo osaan.

Tämä ei onnistuisi ilman työnantajaa, joka luottaa ja antaa mahdollisuuksia oppia ja kehittyä. Eikä ilman työyhteisöä ja työilmapiiriä, jossa saa kysyä, jossa saa vastauksia ja pääsee pohtimaan niitä yhdessä ja jossa on hyvä olla töissä.

Tämä ei myöskään onnistuisi näin hyvin ilman tukiverkkoja. Puolisoni on arjessa korvaamaton apu kantamalla päävastuun lasten hoitoon vienneistä ja hauista sekä ruokkimisesta iltapäivisin. Saan rauhassa keskittyä työpäivien aikana töihin ja oppimiseen. Asumme nyt myös melko lähellä omia vanhempiani ja he ovat paljon avuksi. Lapsivapaa viikonloppu silloin tällöin tai lastenhoitoapu silloin, kun muuten pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa tai läsnä sekä kotona että etänä auttaa jaksamaan arjessa. Lapset myös auttavat omalla tavallaan, sillä kotiin tullessa he auttavat nopeasti pääsemään irti työajatuksista.

Kirjoittaja Kaisa Selamo on sähkösuunnittelija AH-Talotekniiikalla. Hän jakaa aikansa perheen, työn, itsensä kehittämisen ja harrastusten kesken. Kaisan kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat muun muassa ympäristö, valmentaminen, viestintä ja Piilo-osaajat.