Unelmien työpäivä

Musta vuori ja pilviä

Kuva: Unsplash / Marek Piwnicki

Piilo-osaajat ovat jo neljän vuoden ajan joka syksy järjestäneet Unelmien työnhakupäivän, ja tänä syksynäkin järjestetään sellainen. Mutta millainen on Unelmien työpäivä? Kun hahmottelee mahdollisimman yksityiskohtaisesti sen, mitä toivoo tulevaisuudelta, sanoittaa unelman konkreettiseksi ja näkyväksi. Niinpä kuvittelen, että olen päässyt unelmieni työhön ja kerron tarinaa, mitä tuona päivänä voisi tapahtua.

Herään aamulla virkeänä ja innokkaana uuteen työpäivään. Iloitsen tulevasta jo etukäteen, sillä tänään on edessä tavallista erikoisempi päivä. Tänään on tarkoitus, että yrityksemme saa aikaan sopimuksen asiakkaan kanssa uuden tietojärjestelmän toimittamisesta. Aamupäivällä käymme tiimin kanssa määrittelyn läpi ja iltapäivällä esittelemme sen asiakkaalle.

Saavun työpaikalle tavallisesti noin kello kahdeksan aamulla ja poistun sieltä neljän maissa iltapäivällä. Työaika on siis normaali kokoaikainen päivätyö, mutta työajasta voi neuvotella tarpeen mukaan. Palkka muodostuu sen mukaan, montako tuntia kuukaudessa olen työssä. Työskentelen pari päivää viikossa konttorilla, muuten teen työtä etänä kotoa tai vapaa-ajan asunnolta käsin.

Yritys, jossa työskentelen, on kooltaan pienehkö, noin 15-25 työntekijää. Toimitusjohtaja ja yhtiön hallitus tekevät suuret linjaukset, projektipäälliköt hoitavat käytännön johtotehtävät projekteissa. He huolehtivat siitä, että työ tehdään turvallisesti, kaikkia kohdellaan tasapuolisesti ja ovat valmiita kuuntelemaan työntekijöiden palautetta. Sihteeri hoitaa talous- ja henkilöstöasioita.

Työpisteessä on tietokone ja verkkoyhteys työn tekemiseksi. Konttorilla minulla on käytössä oma työhuone. Tietokone on mikropöydällä ja tuoli on ergonomisesti muotoiltu, joten huono työasento ei kohtuuttomasti rasita. Työhuoneessa on myös kaapisto, jossa on lukittava kaappi. Siinä voin säilyttää luottamuksellisia asiakirjoja. Huoneessa on myös joitakin huonekasveja. Toimisto sijaitsee kaupungissa, etäpiste on esikaupunkialueella. Kesäaikana se on vapaa-ajan asunnolta, josta avautuu järvimaisema.

Punainen valo ja raunio

Kuva: Unsplash / Yauheni Hancharenka

Aloitan työt käynnistämällä tietokoneen ja lukemalla sähköpostit. Valmistaudun palaveriin keräämällä tarvittavat asiakirjat, jotta ne ovat saatavilla kokouksessa. Kun alkuvalmistelut on tehty ja aamukahvit juotu, olemme valmiita aloittamaan neuvottelun. Palaveri alkaa kello yhdeksän. Valmistaudumme esittämään asiakkaalle tietojärjestelmän vaatimusmäärittelyn, joka on osa tulevaa sopimusta. Määrittelyä on työstetty muutama kuukausi. Tässä tapauksessa kyseessä on laaja toiminnanohjausjärjestelmä (ERP), johon sisältyy varastonvalvontaa, asiakkuudenhallintaa ja laskutusta.

Projektipäällikkö toimii puheenjohtajana, ja vuoron perään tiimin jäsenet esittelevät omat aikaansaannoksensa. Aluksi projektipäällikkö kertaa järjestelmän kokonaisarkkitehtuurin. Kuuntelen, kun tietokantasuunnittelija ja toimintalogiikan suunnittelija esittävät oman osuutensa. Keskustelemme myös tietoturvaseikoista. Vuorollani esitän omat aikaansaannokseni. Esittelen ryhmälle käyttöliittymää visuaalisesti ja näytän joitakin käyttötapauksia. Raportoin myös testauksesta. Kerron käytetystä testausympäristöstä ja -menetelmistä, testitapauksista sekä siitä, kuinka testausta suoritettiin yhdessä asiakkaan kanssa. Kerron myös siitä, kuinka korjailin käyttöliittymää saamani palautteen perusteella.

Pohdimme myös sitä, miten toteutamme järjestelmän. Käymme läpi projektin aikataulua. Käyttöliittymää tulen toteuttamaan uusilla internet-tekniikoilla. Jos kehittämisessä ilmenee haasteita ja jäämme aikataulusta, joudumme venymään, muuten työtahti tulee olemaan rauhallinen.

Yhdentoista jälkeen mennään syömään. Tavallisesti käymme työpaikan ruokalassa, kun olemme toimistolla. Etäpisteessä syön eväitä tai lämmitän valmisruokaa. Mutta nyt menemme ulos syömään.

Iltapäivällä kello yhdeltä menemme asiakkaan luokse, missä meille on varattu viihtyisä neuvotteluhuone kokousta varten. Esittelemme järjestelmän asiakkaalle. Asiakas on tyytyväinen ja sopimus syntyy.

Valkoinen ruokalautanen, lihaa ja kasviksia

Kuva: Unsplash / Sebastian Coman

Työpäivä päättyy normaalisti neljän jälkeen, mutta tänään lähdemme kaupungille juhlistamaan sopimusta. Menemme hyvään ravintolaan. Aluksi tilaamme oluen tai jotain muuta juotavaa. Ilta jatkuu illallisen merkeissä hyvässä tunnelmassa.

Kaiken tämän jälkeen voin illalla todeta, että tämä oli kyllä unelmien työpäivä. On tullut hyvä fiilis siitä, että olemme saaneet vietyä asioita eteenpäin. Olemme saaneet luvan toteuttaa suunnittelemamme tietojärjestelmän, joten mielekästä tekemistä on luvassa usean seuraavan kuukauden ajan. Ja kun kokemusta karttuu lisää, voin edetä suunnittelemaan seuraavan tietojärjestelmän kokonaisarkkitehtuuria.

 

Jari Aaltosen profiilikuva

 

Kirjoittaja Jari Aaltonen on kokenut ohjelmistosuunnittelija, joka etsii alan töitä.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *