Osaajaprofiili-verkkokurssi on melkein valmis!

Toukokuussa alkanut työ osaajaprofiilin kirjoittamisessa auttavan verkkokurssin kanssa on loppusuoralla. Vaikka ihan valmista ei vielä ole, päätimme jakaa ajatuksiamme siitä, miksi lähdimme mukaan tekemään tätä kurssia ja mitä olemme oppineet sitä tehdessämme.

” Verkkokurssi osaamisprofiilista! Jes, mahtava idea.” -Virpi Haavisto-

Osaajaprofiili-verkkokurssilla haluamme auttaa sinua tuntemaan itsesi, tunnistamaan osaamisesi ja tulevaisuuden toiveesi ja kiinnostuksen kohteesi. Oppaina ja apuna matkalla ovat Virpi Haavisto, Heidi Wahl, Sanni Kurvinen ja Kaisa Selamo.

Miksi lähdin mukaan?

Huomasimme, että yhteisenä tekijänä meillä oli halu auttaa muita tunnistamaan ja sanoittamaan omaa osaamistaan ja jakaa omista kokemuksistamme. Lisäksi merkittävä kannuste oli halu oppia itse uutta.

”Itse lähdin projektiin puhtaasta halusta auttaa ja toisaalta omasta tarpeesta oppia verkkokurssin tekemisestä. Ajatuksena oli se, että jos voin oppia uutta ja auttaa samalla muita, niin miksi en tarttuisi toimeen. Suunnitteluvaihe ja työstäminen vei yllättävän paljon aikaa. Toimeen tarttuminen oli välillä työlästä, mutta ryhmäpaineessa työskentelystä oli minulle hyödyllistä. Loimme yhdessä määräpäivät, jotta saimme aikaiseksi. Niistä välillä lipsuttiin, koska elämä, mutta lopulta tuli kaikki asiat tehtyä.”
-Virpi Haavisto-

”Lähdin itse mukaan tekemään kurssia, koska itsekin tiedän, miten vaikeaa osaamisen sanoittaminen on! On kuitenkin huomattavasti helpompaa miettiä omia osaamisalueita vähän erilaisista tulokulmista, esimerkiksi pohtien, että missä muualla kuin työssä on voinut kartuttaa sitä omaa osaamistaan. Työn kautta ja työssä ylläpidettävä osaaminen ei ole yhtä kuin henkilön koko osaamispotentiaali tai se ainoa ”osaamispankki” vaan osaamista karttuu muun muassa harrastusten ja omien kiinnostusten kohteiden kautta. Toinen asia on, että miksi hakata päätä yksin seinään, kun voi saada apua siihen oman osaamisen sanoittamiseen? Osaaminen on sinällään ihana asia, että se ei ole koskaan täysin rajallinen, vaan aina voi oppia uutta, jos vain pitää mielensä vastaanottavaisena uuden oppimiselle.”
-Heidi Wahl-

Miksi lähdimme mukaan tekemään verkkokurssia?

”Lähdin mukaan tekemään osaajaprofiiliverkkokurssia viime talvena tehdyn onnistuneen pilotoinnin jälkeen täynnä intoa ja varmana siitä, että tästä tulee hyvä. Olin talvella mukana lyhyemmän, muutaman tapaamiskerran kurssin järjestämisessä ja toimin silloin pienryhmätyöskentelyn fasilitoijana. Tällä kertaa etäfasilitoimme kurssilaisten oppimista valmiiksi nauhoitetuilla videoilla. Tämä mahdollistaa sen, että osallistujat saavat suorittaa kurssia omassa tahdissaan.”
-Sanni Kurvinen-

”Kun ajatus verkkokurssista heitettiin ilmoille, innostuin heti asiasta. Lähdin mukaan, koska halusin oppia ja kokeilla uusia asioita, nähdä miten verkkokurssi syntyy. Toinen syy oli se, että halusin jakaa oman kokemukseni siitä, miten paljon apua osaajaprofiilin tekemisestä on työnhaussa ja oman itsetuntemuksen ja omien tavoitteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Kolmas syy oli halu päästä testaamaan omaa osaamista valmentajana. Miten osaan esittää asiat videolla ja kirjallisesti, miten pystyn auttamaan muita osaajaprofiilin tekemisessä.”
-Kaisa Selamo-

Mitä opimme?

Yhdeksi tärkeäksi opiksi koimme yhdessä aikataulutuksen ja määräaikojen merkityksen. Toinen merkittävä apu oli ryhmäpaine, joka auttoi eteenpäin silloin kun oma usko tai aika meinasi loppua. Kolmantena ja tärkeimpänä oppina taas kerran oli yhdessä tekemisen ja innostumisen voima.

”Prosessin aikana opin, että vaikka elämässä sattuu ja tapahtuu, prosessit viivästyy ja venyy, silti saadaan valmista. Opin itsestäni jälleen kerran sen, että määräaika on minulle todella tarpeellinen työkalu – ilman sitä en tunnu saavan aikaiseksi. Opin myös paljon osaajaprofiilista, osaamisen esiin kaivamisesta ja potentiaalin löytämisestä. Osaajaprofiili ei ole pelkästään sitä, että mitä osaat vaan mitä haluat osata. Ymmärsin yhä syvällisemmin, kuinka merkittävää itselleni on ollut osaajaprofiilin kirjoittaminen. Osaajaprofiili on voimakas loitsu, jonka avulla saa luotua uudenlaisen todellisuuden.”
-Virpi Haavisto-

Mitä opin verkkokurssin tekemisestä?

”Ainakin sen, että omaa aikataulutusta voisi parantaa 😀 Mutta ehkä suurin ja rikkain oppi oli nähdä miten mielettömän asiantuntevaa porukkaa meillä täällä on ja miten innoissaan osataan heittäytyä uuden eteen! Oman boksin ulkopuolelle astuminen on aina kehittävää, ja aina kannattaisi kokeilla johonkin uuteen mukaan lähtemistä. Et voi koskaan tietää millaisia piileviä kykyjä juuri sinulla saattaa olla, joten mitä rohkeammin uskaltaa lähteä mukaan kokeilemaan, sitä enemmän oppii. Siksi myös rohkaisisin ihan jokaista kokeilemaan uuden soveltamista ja uusiin asioihin mukaan lähtemistä. Yhteisössä on voimaa ja meistä jokainen saa siitä niin valtavan paljon myös itselleen. Sitä paitsi mistäs sitä tietää, että millaisia uusia kiinnostuksenkohteita voi sitä kautta syntyä ja siitä taas aasinsiltana saattaa päätyä aivan uuden osaamisen kehittämisen äärelle.”
-Heidi Wahl-

”Kurssin videoiden tekeminen tuntui tavallaan ihan tutulta hommalta ja sujui melko sutjakkaasti. Osaajaprofiilin kanssa on tullut työskenneltyä jo niin paljon, että puhun osaamisen sanoittamisesta jo rutiinilla. Tällaisen useammasta moduulista koostuvan verkkokurssin tekemisessä en ole aikaisemmin ollut mukana, joten tämä on ollut uusi ja opettavainen kokemus. Tuotin ensimmäistä kertaa kurssimateriaaleja ja pohdin niiden tavoitteita ja toimivuutta osallistujan näkökulmasta. Opin siis hieman opettamisesta mutta ennen kaikkea projekti korosti jälleen sitä, että ideat voivat todella muuttua todeksi, jos ne toteuttaa!”
-Sanni Kurvinen-

”Kurssia tehdessäni opin, että tiedän osaamisesta, sen tunnistamisesta ja sanoittamisesta paljon enemmän kuin tiesinkään. Kokemukseni siitä, että pidän valmentamisesta, muiden auttamisesta ja  vaihtoehtoisten näkökulmien etsimisestä todella paljon vahvistui. Huomasin myös pitäväni videoiden tekemisestä. Vaikka lopputulos omaan silmään näyttää vähän jäykältä ja kokemattomalta, niin tekeminen oli silti todella hauskaa ja kehitystä tapahtui näinkin lyhyessä ajassa. Pääsin myös taas kerran toteamaan, että yhteistyö on voimaa. Toisten kannustus, kehut, kehitysideat ja myötätunto auttoivat monessa kohtaa. Sekä silloin, kun kaikki sujui melkein kuin itsestään että silloin, kun aika vaan katosi käsistä eikä mitään tapahtunut. Loppujen lopuksi, olen todella ylpeä tästä porukasta ja siitä, mitä olemme saaneet aikaan!
-Kaisa Selamo-

Oivalluksia verkkokurssin tekemisestä

Eikä unohdeta muita kurssia tekemässä olleita!

Meidän materiaaleja tehneiden lisäksi suurena apuna ovat olleet kurssin tekemisen alkuvaiheessa ideointiapuna ja hyvien näkökulmien esiin nostajina toimivat Matti Kortteus, Tinja Kaivolahti ja Sinikka Kauhanen. Kurssin teknisessä toteutuksessa ja kurssialustan kanssa korvaamattomana apuna on ollut webmasterimme Jari Aaltonen. Suuret kiitokset ansaitseen myös osaajaprofiilin kehittäjä ja Piilo-osaajien perustaja Jaana Saramies, oma Primus motorimme. Kuten myös kaikki muut alkuvaiheen piilo-osaajat, joista kaikki tämä sai alkunsa.

Vielä siis tarvitaan vähän työtä ja aikaa ja testaamista, että verkkokurssi on valmiina tehtäväänsä – auttamaan osaajaprofiilin kirjoittamisessa ja rohkaisemassa näkymään juuri sellaisena upeana osaajana kuin sinä olet. Tavoitteena on saada valmista syyskuun aikana ja lokakuun alkupuolella ovat luvassa verkkokurssijulkkarit. Seuraa kanaviamme, niin saat tiedon heti, kun ajankohta varmistuu!

”Ennen kaikkea projekti korosti jälleen sitä, että ideat voivat todella muuttua todeksi, jos ne toteuttaa!” -Sanni Kurvinen-

Virpi Haavisto, profiilikuvaVirpi Haavisto on toiminut Piilo-osaajien puheenjohtajana nyt kohta kaksi vuotta. Osaamisen näkyväksi tekeminen on hänelle sydämen asia. Hän rohkaisee ihmisiä tulemaan näkyväksi itselleen ja muille. (Virpi on piilo-osaajana jo poistunut piilosta, mutta voit tutustua hänen vanhaan osaajaprofiiliinsa.)

 

 

 

 

Heidi Wahl profiilikuvaHeidi Wahl on virtuaalisen koulutuksen ja fasilitoinnin asiantuntija. Hän toimii tällä hetkellä yrittäjänä ja freelancerina omassa yrityksessään (ViltOn Learning). Elinikäinen oppiminen on erittäin lähellä Heidin sydäntä ja siksi hän on myös äärimmäisen kiinnostunut ihmisten tavoista oppia mutta myös sanoittaa oppimaansa ja omaa osaamistaan.

 

 

 

 

Kaisa Selamo profiilikuvaKaisa Selamo on valmentamisesta ja uuden oppimisesta kiinnostunut DI, joka on ottamassa uutta ura-askelta sähkösuunnittelun maailmassa. Hän jakaa aikansa perheen, työn ja itsensä kehittämisen kesken. Ajanhallinnan ja palautumisen taidot ovat tehokäytössä. (Kaisa on piilo-osaajana jo poistunut piilosta, mutta voit tutustua hänen vanhaan osaajaprofiiliinsa.)

 

 

 

 

Sanni Kurvisen profiilikuvaSanni Kurvinen on Piilo-osaajien toiminnassa aktiivisesti mukana oleva viestintämuija. Verkkokurssilla pääset pohtimaan Sannin kanssa kiinnostuksen kohteitasi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.