Osaaja pois piilosta – Sallan tarina

Kuva: Sharon McCutcheon / Unsplash

Salla liittyi Piilo-osaajiin toivoen vertaistukea työnhakuun ja lisää näkyvyyttä omalle osaamiselleen. Hän on saanut työnhakuyhteisöstä irti todella paljon – ja nappasi samalla myös elämänsä ensimmäisen vakituisen työpaikan!

Mikä sai sinut alun perin kiinnostumaan Piilo-osaajista?

Kuulin Piilo-osaajista ensimmäisen kerran eräässä asiantuntijabloggaamista käsittelevässä webinaarissa, jossa tuotiin esiin Piilo-osaajien aktiivista yhteisöblogia työnhakijoiden kanavana markkinoida itseään ja osaamistaan. Kirjoittamisintoisena työnhakijana kiinnostuin asiasta oitis ja ryhdyin selvittämään, mikäs yhteisö se tämmöinen on, ja pian laitoinkin jäsenhakemuksen matkaan.

Mitä halusit saavuttaa yhteisön avulla? Miten nämä työnhakuyhteisöön liittyvät tavoitteesi toteutuivat?

Olen ollut Piilo-osaajien jäsenenä nyt reilun vuoden. Liityin Piilo-osaajiin, koska kaipasin vertaistukea työnhakuun, ja toivoin myös saavani paremmin näkyvyyttä itselleni. Perimmäisenä tavoitteenani oli tietenkin pitempiaikaisen työpaikan saaminen.

Vertaistuen lisäksi olen saanut Piilo-osaajien ihanasta yhteisöstä muun muassa tsemppiä, kannustusta sekä tärkeitä yhteisöllisyyden ja merkityksellisyyden kokemuksia, eikä työttömyys ja työnhakukaan ole tuntunut niin kammottavalta yhdessä. Osaajaprofiilin julkaisemisen ja säännöllisen blogikirjoittamisen myötä olen päässyt tuomaan myös omaa osaamistani laajasti esille.

Piilo-osaajissa ollessani olen saanut pari määräaikaista työsuhdetta, ja onnistuin nappaamaan myös elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan.

Kuva: Sharon McCutcheon / Unsplash

Miten onnistuit uudessa ura-askeleessasi ja mitä vahvuuksiasi hyödynsit?

Työllistyin tänä vuonna käymäni työvoimakoulutuksen ansiosta. Puolen vuoden mittainen koulutus keskittyi hanke- ja projektitoimintaan, ja puolet koulutuksesta muodostui työssäoppimisesta työpaikalla. Kouluttajan vinkkaamana päädyin suorittamaan työssäoppimisjaksoni yrityksessä, joka on erikoistunut rahoitushakuihin ja muun muassa rahoitushakemusten kirjoittamiseen pk-yrityksille.

Ihastuin hommaan, paikkaan ja porukkaan ikihyviksi, ja pääsin siellä hyödyntämään selkeimpiä vahvuuksiani, eli teksti- ja kirjoittamistaitojani sekä intoani oppia uutta. Surukseni minua ei pystytty palkkaamaan suoraan työssäoppimisjaksoni päätteeksi, mutta onni oli myötä ja pääsin palaamaan sinne vajaan parin kuukauden päästä – vakituisen työsopimuksen kera!

Mitä muuta yhteisö sinulle antoi?

Olen päässyt Piilo-osaajissa tekemään monipuolisesti kaikkea kiinnostavaa ja kehittävää. Piilo-osaajissa toimii erilaisia tiimejä, jotka vastaavat esimerkiksi blogista, verkkosivuista ja somekanavista, ja olen ollut mukana useammassa tiimissä.

Olen saanut hyödyntää omia vahvuuksiani (esimerkiksi oikolukea verkkotekstejä ja kirjoittaa säännöllisesti blogitekstejä) kuin kokeilla myös ihan uutta (kuten koordinoida yhteisöblogia sekä hoitaa maksullista Facebook-mainontaa).

Lisäksi yhteisöllisyyden ja yhteisöön kuulumisen valtavaa merkitystä (etenkin työttömälle) työnhakijalle ei voi painottaa liikaa.

Kuva: Daiga Ellaby / Unsplash

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?

Lopeta jahkailu ja liity rohkeasti mukaan! Piilo-osaajista saa parhaimmillaan todella paljon irti. Nimellisellä liittymismaksulla (varsinaiselta jäseneltä 20 €) pääsee osaksi timanttista yhteisöä ja sen tarjoamaa tukea. Erilaisiin tiimeihin ja projekteihin osallistumalla voi kehittää itseään ja kartuttaa työelämässäkin arvostettavaa osaamista ja kokemusta. Piilo-osaajissa ollaan myös todella avoimia uusille ideoille ja kokeilulle, joten jos olet aina halunnut opetella tai harjoitella jotain tiettyä asiaa (vaikkapa kouluttamista), täältä sille löytyy varmasti hedelmällinen maaperä.

Kirjoittaja Salla Hiltunen on teksteihin erikoistunut kieli- ja viestintäasiantuntija, joka työllistyi pk-yritysten, kehittämishankkeiden ja yritystukirahoituksen maailmaan. Tekstinikkarin päivät kuluvat nykyään pitkälti rahoitushakemusten ja hankesuunnitelmien kirjoittamisen parissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *