Seuraako aktiivimallista jotain hyvääkin?

Kaikki alkoi siitä, kun hallitus otti  tavoitteekseen 72 prosentin työllisyysasteen.  Sitten pantiinkin tuulemaan! Työllisyyden nostaminen rakennettiin  määräaikaishaastatteluiden (2017), työttömyysturvan aktiivimallin (2018) sekä aktiivisen työnhaun velvoitteen (2019) varaan.

Vuosi sitten te-keskuksissa aloitettiin työttömien määräaikaishaastattelut 3kk välein. Ne aiheuttivat ensin tyrmistystä, mutta lopulta tiiviimpi yhteydenpito arvioitiin enemmin positiiviseksi. Eikä ihme: tämä ”työttömyyspaketin” ensimmäinen steppi suunniteltiin ja myös toteutettiin mallikaasti. Lisättyjen määrärahojen turvin työvoimapalveluihin palkattiin runsaasti uusia työntekijöitä sekä lisärahoituksilla varauduttiin ostamaan haastattelupalveluja myös yrityksiltä.  Pääpaino oli palvella jokaista työnhakijaa yksilöllisesti, tavoitteellisesti ja erilaiset tilanteet huomioivalla tavalla. Suuntana oli henkilökohtaisen palvelun lisääminen. Tämän vuoden alusta voimaan tullut aktiivimalli olikin sitten jotain ihan muuta.

Tänään 2.2.2018 Senaatintori täyttyy SAK:n organisoiman, aktiivimallia ja hallituksen toimintaa vastustavan, poliittisen mielenilmaisun osallistujista. Aktiivimallin vastustus kohdentuu sen epätasa-arvoisuuteen,  byrokraattisuuteen sekä työttömyysturvaa leikkaavaan luonteeseen. Myös resurssien puute on tuotu esiin. SAK:n tavoitteena on peruuttaa aktiivimalli sekä lopettaa myös seuraavan vaiheen eli aktiivisen työnhaun ”pakkohakulain” valmistelu.

SAK:n toiminta on ymmärrettävää. Aktiivimallin ehdot täyttääkseen tulee osallistua riittävästi joko työntekoon tai koulutukseen. Mutta ongelmana tietenkin on, että näitä työnteon tai kouluttautumisen paikkoja ei ole. Mutta on tässä jotain hyvääkin. Käänteisesti tässä on käsillä aktiivimallin olemassaolon positiivisuuden ydin! Työllistymisessä on nyt ymmärretty työnhakijoiden palveluiden merkitys. Tämä puute on nostettu kertaheitolla esiin. Te-toimistojen ja ostopalvelujen kanssa yhteistyössä toteutetut  työllistämispalvelut kun nostavat tutkitusti työllistymisen todennäköisyttä kaikkein tehokkaimmin.

Palveluista on pulaa ja erityisesti korkeasti koulutetuille ja asiantuntijatyöstä työttömiksi jääneille suunnattuja työllistämistä edistäviä palveluita on tarjolla niukasti. Esimerkiksi kotikaupungissani Espoossa on noin 3000 korkeakoulutettua työtöntä, mutta työvoimapalvelujen listoilla koulutuksia on tarjolla vain muutama ja nekin on suunnattu vain hyvin rajatulle osaamisalueelle. Tarvitaan kipeästi lisää erilaisia palveluja ja juuri tässä näen aktiivimallin toimineen tämän puutteen näyttäjänä ja nostajana, kävipä laille myöhemmin sitten miten tahansa.

Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli Oy

Mothers in Business MiB ry:n alla toimiva Piilo-osaajat -hanke tuo selkeästi esiin, kuinka toimet edistää omaa työllistymistä voivat olla luovia ja raikkaita. Vastaavia työnhakijoista itsestään lähteneitä yhteisöllisiä projekteja on vaikeaa löytää.  Suosio ja menestys ovat kuitenkin todistaneet, että tarve on olemassa ja että projekti on myös toimiva. Aktiivimallin yhteydessä on puhuttu, miten erilaisista syistä ja lähtökohdista työttömyys kumpuaa. On selvä, että tällöin myös työllistymisen reitit ovat erilaisia. Piilo-osaajat on yksi reitti. Joillekin se ei sovi, mutta toisille se voi olla ylivoimaisesti paras työllistymisen polku.

Piilo-osaajien tapaiset omaehtoiset työllistymiseen tähtäävät projektit ovat mitä parhain esimerkki omaehtoisesta aktiivisuudesta ja miksei myös toimivasta työllisyyspalvelusta. Viimeistään tulossa olevaan aktiivisen työnhaun velvoitteeseen tulisikin voida sisällyttää monipuolisuutta. On ollut paljon puhetta tarpeesta saada palveluita, joissa käyttäjien tarpeet ja toiveet olisi huomioitu. Tässä olisi nyt sellainen.

Kirjoittaja Kristiina Paavola on espoolainen työmarkkina-asiantuntija, joka koordinoi Piilo-osaajien toimintaa pääkaupunkiseudulla.