Osaaja pois piilosta – Marjaanan tarina

Marjaana Jokinen löysi Piilo-osaajien avulla nopeasti väylän osaamisensa jakamiseen.

Mikä sai sinut alun perin kiinnostumaan Piilo-osaajista?

Olin sopivalla aaltopituudella tälle asialle, koska osallistuin alkuvuodesta MiB Tampereen työnhaun verkostoitumistapahtumiin. Tapahtuman Facebook-keskustelussa huomasin Jaana Saramiehen kyselevän osallistujilta kiinnostusta yhteisen kampanjasivuston perustamiseen. Olin vasta hiljattain alkanut pohtia seuraavaa ura-askeltani, joten minulla kesti jonkin aikaa lämmetä ajatukselle. Hyppäsin kuitenkin mukaan heti ensimmäiseen aaltoon, koska olin jo päättänyt tehdä asioita eri tavalla kuin aiemmin ja tämä oli juuri sitä!

IMG_20170710_142753.jpg

Mitä halusit saavuttaa kampanjan avulla?

Varsinainen motivaationi tuli erääseen täydennyskoulutukseen liittyvästä kehitysprojektista. Toivoin löytäväni kampanjan näkyvyyden avulla yhteistyökumppanin ja jatkoa varten myös muita kiinnostavia toimeksiantoja, joissa informaationhallinnan ja osaamisen kehittämisen taustalleni olisi tarvetta.

Miten nämä tavoitteesi toteutuivat?

Erittäin hyvin! Kampanja julkistettiin perjantaina 19.5. ja jo seuraavana tiistaina sain yhteydenoton. Osaamisestani kiinnostunut taho sanoi bonganneensa minut nimenomaan kampanjan myötä LinkedIn-verkostosta ja olenkin sittemmin jatkanut keskusteluita heidän kanssaan. Tarkennan kehitysprojektini tavoitteita ja suunnitteilla on muutakin yhteistyötä, jossa muun muassa asiakasprojektikokemukseni voi olla avuksi.

“Kampanja julkistettiin perjantaina 19.5. ja jo seuraavana tiistaina sain yhteydenoton.”

Mitä muuta kampanja sinulle antoi?

Kampanja on yllättänyt positiivisesti joka suhteessa! Yksi konkreettinen hyöty on, että olen alkanut käyttää omia some-kanaviani aiempaa tehokkaammin. Esimerkiksi Twitterin kautta olen löytänyt useita hyödyllisiä, ammatillisen kehittymiseni kannalta tärkeitä tahoja seurattavaksi ja kontaktoitavaksi. Myös LinkedIn on noussut silmissäni uuteen arvoon: päivitykset Piilo-osaajista keräävät nelinumeroisia lukijamääriä muutamissa päivissä.

On myös ollut hienoa tutustua muihin Piilo-osaajiin, jotka ovat kukin omilla aloillaan aivan huippuja! Meillä on ollut hyvä yhdessä tekemisen henki, joka näkyy esimerkiksi vilkasta keskustelua käyvässä sisäisessä Slack-kanavassamme. Vinkkaamme toisillemme työ- ja koulutusmahdollisuuksia ja suunnittelemme kampanjan etenemistä.

“Päivitykset Piilo-osaajista keräävät LinkedInissä nelinumeroisia lukijamääriä muutamissa päivissä.”

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?

Ketteryydestä ja kokeilukulttuurista puhutaan usein, mutta tämä kampanja on oikeasti esimerkki siitä. Takana ei ollut kuukausien kehitystyötä, vaan Jaanan visiosta liikkeelle lähtenyt MiB Lab -pilottikokeilu, jossa on edetty isolla sydämellä, innostuksella, kokeillen ja jatkuvasti parantaen. Projekti on mielestäni edennyt erittäin ammattimaisesti näinkin lyhyessä ajassa.

Jos siis haluat olla mukana tekemässä työelämää uuden näköiseksi, niin rohkaisen lämpimästi tulemaan mukaan vain!

Marjaana Jokinen Haastateltava Marjaana Jokinen viihtyy informaationhallinnan ja osaamisen kehittämisen risteyskohdassa ja kasvattaa taaperoaan musiikilla, kaurapuurolla ja savolaisilla sutkautuksilla. Marjaana löysi uuden ura-askeleensa Piilo-osaajien kautta ja on poistunut piilosta.

User Avatar

piilo.osaajat

Piilo-osaajat -sivusto on asiantuntijuudesta innostuneiden yksityishenkilöiden työnhakuyhteisö, asiantuntijaverkosto sekä rekrytoijille ja työnantajille suunnattu osaajagalleria.

3 Responses

  1. 19.7.2017

    […] koko Piilo-osaajien projektikin perustuu. Projektin kautta työllistynyt Marjaana kertoi tarinansa blogissa viime viikolla ja uusi suunta työelämässä vaati vain yhden oikean LinkedIn-kontaktin. Se kuvaa […]

  2. 26.7.2017

    […] -yhdistyksen Piilo-osaajat -kampanjamme on ollut aktiivinen koko kesän ajan ja onpa pari osaajaa työllistynytkin keskellä […]

  3. 27.4.2018

    […] toinen vetäjä ja visuaalisen ilmeen luoja), Niina Tavi, Piritta Apell, Mari Talla, Anu Tengvall, Marjaana Jokinen ja Riina […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *