Piilo-osaajat Blogi
Työnhakuhyvinvointia itsetunnosta
Työnhaussa ja elämässä yleensäkin on tärkeää tuntea itsensä ja kuunnella itseään. Tällöin pystyt tekemään paremmin valintoja, joiden kanssa on hyvä elää. Mutta mitä hyvä itsetunto tarkoittaa ja miten sen voi löytää? Mitä on itsetunto?...
Osaaja pois piilosta – Piian tarina
Piia kaipasi monipuolisempia ja haasteellisempia työtehtäviä uralleen ja huomasi että oman osaamisen sanoittaminen työhakemusten tekemisessä ja haastatteluissa ei ollut helppoa, vaikka oli tehnyt monipuolisia työtehtäviä. Hän kaipasi vertaistukea ja vinkkejä työnhaun tueksi. Piia työllistyi...
Mikä kuuden tunnin työpäivässä pelottaa?
Ajatus työajan lyhentämisestä kahdeksasta tunnista kuuteen tuntiin ei ole Suomessa millään tapaa uusi, mutta asiasta keskustelu on saanut tänä vuonna uutta nostetta pääministeri Sanna Marinin nostettua ajatuksen uudestaan esille. Marinin ehdotusta on pidetty laajalti...
Henkilökohtaisen poikkeusajan jälkeen – Työelämässä uupumustoipilaana
Neljännes työntekijöistä Suomessa kärsii työuupumuksesta ja minä olen yksi heistä. Miltä työelämä näyttää ja tuntuu vuosi uupumisen jälkeen? En muista viime vuoden syksystä juuri mitään. Kirkkaana tulee mieleen vain kolme asiaa: Se syyskuun ilta,...