Rohkenetko rohkaista?
Kuva: Brett Jordan / Unsplash
Rohkaisemisella on aitoa vaikutusta työn tuloksellisuuteen.
Hyvin sä vedät! Tsemppiä! Peukkuhymiö!
Onko rohkaiseminen pelkkää sanahelinää? Aina tietysti parempi, että puhumme toisillemme myönteisesti, mutta varsinkin suomen kielessä tuntuu olevan rajallinen valikoima uskottavaa ja koskettavaa kannustamissanastoa. Onko tämä sen perua, ettei kulttuurimmekaan ole vanhastaan ollut perin kannustava? Ehkä.
Sanoillakin on merkitystä, mutta rohkaiseminen on mielestäni vähemmän sanoja kuin muuta olemista. Miten siis töissä tai kotona katson toista? Ilmehdinkö hyväksyvästi? Pidänkö käsiä puuskassa? Pysähdynkö kohtaamaan toisia vai kiirehdinkö vain eteenpäin? Jos sanon toista mutta näytän toista, ihmiset uskovat enemmän sitä miltä näytän kuin sitä mitä sanon. ”Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” – niin myös yksi ilme tai ele.
On olemassa erikestoista rohkaisemista eri tilanteisiin. Tekstin alkuun keräämäni lausahdukset ovat nekin ihan relevanttia rohkaisemista joissakin tilanteissa. Ne ovat kuin ”potkuja takapuolelle” ja varmasti puolustavat välillä paikkaansa. Ongelma on siinä, jos tsemppilauseita tarjotaan avuksi silloin, kun tuentarvitsija tarvitsisi ihan jotain muuta. Tällainen ”lämpimän käden tarjoaminen” jättää kylmäksi.
Kuva: Usman Yousaf / Unsplash
Pitkäkestoisempi rohkaiseminen taas on rinnallakulkemista. Se on usein hienovaraista ja joskus jopa näkymätöntä ulkopuolisen silmille. Eräs läheiseni kuvaili perheensä toimintakulttuuria sanoin ”ei tuppauduta, mutta tiedän saavani apua, kun sitä tarvitsen ja pyydän”. Varmaan aika tutun kuuloinen kuvio monelle suomalaiselle. Suomessa ei ole tapana tehdä oikein mistään numeroa, ei myöskään toisen auttamisesta. Tuntuu helpommalta olla ”salaa hyvä” toisille. Tämä on varmaan hyväkin, jos se kasvattaa aidon rohkaisemisen kulttuuria yhteisöihimme.
Hiljainen tieto eteenpäin
Ei tarvitse olla itse rohkea, jotta voi rohkaista toisia. Jokainen voi rohkaista, mutta osalle ihmisistä on annettu erityinen rohkaisemisen lahja. Minä ainakin uskon niin. Jokaisessa työpaikassani on erottunut henkilö, jolla on ollut tällainen erityinen ominaisuus. Sellaisen ihmisen seurassa on hyvä olla ja pystyy olemaan ”paras versio itsestään”, ellei peräti versio 2.0. Sananmukaisesti rohkaisija auttaa toista olemaan rohkea ja rohkenemaan, uskaltamaan.
Rohkaisemisella voi olla ihan oikeaa vaikutusta työn tuottavuuteen. Tiedämme, että hyvässä tiimityössä 1+1 on enemmän kuin 2. Toimivassa tiimissä jäsenet ruokkivat toistensa luovuutta niin, että työn tulos ja laatu paranevat.
On paljon töitä – oikeastaan kaikki työt – jotka oppii vain tekemällä. Rohkaiseminen liittyy hyvin kiinteästi myös osaamisen ja hiljaisen tiedon siirtämiseen eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Harmittavan yleistä tuntuu olevan, että työstä jäädään pois niin kaikkensa antaneena, ettei energiaa ja intoa enää riitä seuraajan perehdyttämiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Olisikin hyvä, jos työt voisi lopettaa silloin, kun vielä jaksaa perehdyttää seuraajansa kunnolla ja kulkea tovin tämän rinnalla. Tietosisältöjen ja taitojen lisäksi läsnäolo ja ”saatavilla oleminen” ovat tärkeitä asioita. Työntekoon tottuneesta konkarista tällainen voi tuntua ”tyhjäkäynniltä” mutta on aloittelijalle kultaakin kalliimpaa.
Rohkaiseminen tarvitsee aikaa ja tilaa. Siksi työnantajan kannattaa panostaa hetki kahden työntekijän työssä pitämiseen yhtä aikaa. Se kantaa hedelmää jatkossa. Monessa työssä on syklejä, jotka ovat luonnollisia perehdyttämisjaksoja. Voisi olla esimerkiksi hyödyllistä, että konkarityöntekijä olisi töissä osa-aikaisesti, jolloin hän voisi sekä perehdyttää vierellä uutta tekijää että antaa tämän rohkaistuneena testata oppimaansa itsenäisesti.
Kuva: Sandra Seitamaa / Unsplash
Kasvata kukkaketoa
Psykologian alalla tunnetaan termi myönteinen vahvistaminen, jolla tarkoitetaan yksinkertaistettuna sitä, että kiinnitetään toisen ihmisen käytöksessä huomio siihen, mitä halutaan lisätä enemmän kuin siihen, mitä halutaan kitkeä pois. Ihmisen palkitseminen jostakin toiminnasta motivoi häntä käyttäytymään jatkossakin niin.
Jokaisen kannattaa muistaa, että se, mihin kiinnitetään huomiota, yleensä kasvaa ja lisääntyy. Tuenko ja levitänkö omassa työyhteisössäni hyödyllisiä vai kuluttavia toiminta- ja puhetapoja? Tämä on vähän kuin siementen kylvämistä. Voimme kasvattaa värikkään, itsestään leviävän kukkakedon tai ohdakepellon. Parhaimmillaan rohkaisemisesta voi tulla työpaikan kulttuuripiirre.
Leikkasin joskus talteen pienen lehtimainoksen (saattoi olla kiinteistönvälitysfirman), jossa oli teksti: ”On helppoa olla rohkea, kun ei ole mitään pelättävää.” Kuvassa taisi olla pieni sylikoira ja tanskandoggi toisiaan rohkeina katselemassa. Kaikkein tärkeintä rohkaisemisessa on saada luotua toiselle turvallinen olo. ”Ei ole mitään pelättävää”, toistelemme lapsille. Miksei myös itsellemme ja muille aikuisille vaikkapa työpaikallamme?
Kirjoittaja Anna Vuorinen on toimittajan identiteettiä sydämessään vaaliva viestinnän ammattilainen, joka työssään seurakuntatoimistossa kohtaa elämän koko kirjon.
