Sinun täytyy arvostaa itseäsi
Kuva: Tim Mossholder / Unsplash
Tirautin itkut viikko sitten kesken Teamsin, kun työnantajani antoi mahdollisuuden opiskella tunneälyä Mikko Parikan johdolla.
Parikka puhui siitä, kuinka arvostus ja arvostetuksi tulemisen tunne ovat tunneälykkyydessä kaiken ytimessä. Tämän kuuleminen retkautti auki ajatuskelan, jota olin päässäni huomaamattani kieritellyt jo useamman viikon.
Kelani pätkiä olivat seuraavat asiat:
Huhtikuun lopulla pidetyssä PM Clubin webinaarissa hyvinvoivan työelämän puolestapuhuja ja TAMKin tutkija Annukka Tapani kertoi, että tutkimuksensa mukaan palaute on yksi suurimmista merkityksellisyyden luojista töissä.
Palaute on yksi suurimmista merkityksellisyyden luojista.
Olen myös miettinyt, miksi käyn tunnollisen säännöllisesti kuntosalilla, vaikka aivan lempiliikkeitäni (jalkaprässi <3) lukuun ottamatta lasken toistoja mallilla “Yksi, kaksi, prkl, neljä, viisi, stna, seitsemän…”
Samalla olen pyöritellyt psykoterapian puitteissa mietteitä siitä, millainen ihminen haluan olla ja miten puhun itselleni. Jälkimmäistä pohdintaa kuorrutti, kun huomasin Piilo-osaajien varapuheenjohtaja Virpi Haaviston korjaavan itseään tämän kevään Osaamismarkkinoiden ensimmäisessä suunnittelupalaverissa. Virpi meinasi sanoa “Olen huono tässä”, mutta nappasikin itsestään kesken lauseen kiinni ja vaihtoi sanat muotoon “En ole harjoitellut tätä”.
Ja nämä tosiaan kaikki niputtautuvat arvostuksen sateenvarjon alle.
Ei riitä, että muut arvostavat
Jos maata ei kastele, siihen on turha kylvää. Jos et arvosta itseäsi, puhaltavat tuulet muiden osoittaman arvostuksen pois kuivasta maastasi, eikä arvostus pääse juurtumaan.
Kastele siis maaperääsi. Puhu itsellesi kauniisti, kehu, anna keholle ja aisteille impulsseja, nyhdä rikkaruohot niiden pientenkin onnistumisten kokemusten ympäriltä ja hoivaa ja helli kuin suurimpia aarteitasi. Anna itsellesi hyvää palautetta säännöllisesti ja sen äärelle pysähtyen.
Saattoi kuulostaa ällön lällyltä, minkä veikkaan johtuvan siitä, että tiedostat tuon olevan vaikeaa, ja siksi ensimmäinen reaktiosi on puolustautuminen: ei toimi kuitenkaan, joten en edes kokeile.
Newtonin lakien mukaan levossa oleva kappale mieluiten jatkaa lepoaan, ja sen liikkeelle, muutokseen, saaminen vaatii aina voimaa. Ja se ei ole helppoa se. Tiedän, koska olen nyt parisen vuotta sitä ammattilaisten tukemana harjoitellut sekä henkisellä että fyysisellä tasolla.
Muutoksen aikaansaaminen vaatii aina voimaa.
Psykologin avulla olen alkanut ymmärtää, että olen ihmisenä täysin kelvollinen. Personal trainer puolestaan on kirkastanut minulle sen, että kestän tiukkojen treenien aiheuttamaa poltetta ja ajoittaista tuskaa, koska ihan oikeasti pystyn siihen.
Joka kerta kirpoo, joka kerta tulee olo, että enhän minä nyt. Herran jestas. Taasko minä uppoudun terapiavastaanoton pehmeään sohvaan ja avaan suuni? Ihanko oikeasti könyän jalkani TRX-nauhoihin näyttäen apupyöriä lentoonsa tarvitsevalta Teräsmieheltä ja teen jotain sellaista, mitä en osaa kuvitella itseni tekevän vaikka peilistä näen sen tapahtuvan?
Minäkö olisin ihminen, joka uskoo omaan arvoonsa, seisoo ylpeästi sen takana eikä palaa vanhoihin vahingollisiin toimintamalleihin vain siksi, että se on lähempänä helpompaa levon tilaa kuin muutosta vaativaa liikettä?
Vaan perskutarallaa, yhä useammin minä olen tuo ihminen. Hirveän lähellä emme vielä toisiamme ole, mutta tutustumme paremmin joka päivä.
Jokaiselle sohvalle istumisen ja TRX-nauhoissa venkoillun vatsalihasliikkeen myötä.
Liikkeelle, ei lenkille
Eräs tuttuni alkoi treenata maratonille laittamalla kengät jalkaan ja astumalla ulkoportaalle. Hengitteli siinä hetken ja totesi että jaha, nyt on taas harjoiteltu lenkille lähtemistä. Koska jos ei osaa lähteä, ei lenkkeile, ja jos ei lenkkeile, ei juokse maratonia ilman itsensä ruoskimista jokaisella 42,195 kilometrin aikana otetulla askeleella.
Jos et lähde, et lenkkeile. Jos et arvosta itseäsi, et saa sitä muilta. Miten töitä tarjoavat osaisivat tehdä sellaista, mihin et näytä heille mallia?
Miten muut tekisivät sellaista, mihin et näytä esimerkkiä?
Joten ala arvostaa itseäsi. Jos ajatus “Olen osaava, tärkeä ja ansaitsen saamani hyvän” on aluksi ihan liikaa, ajattele “Harjoittelen arvostamaan itseäni”.
Älä hilpaise maratonille, vaan laita lenkkarit jalkaan ja hivuttaudu kynnykselle.
Liikkeelle.
Kirjoittaja Sinikka Kauhanen on digimarkkinoija, jonka synapsit alkavat usein välkkyä muiden lausumista yksittäisistä sanoista.