Kiitäen tai kiemurrellen – urapolkujen kirjo

Aika usein kaipaisi sitä nuoruuden kaikkivoipaisuuden tunnetta ja ajatusta, että ”vain taivas on rajana”. Kuva : Rachel McDermott

Työskentelen monen ikäisten kansanopisto-opiskelijoiden parissa, joista suurin osa on parikymppisiä toisen asteen äskettäin käyneitä. He ovat yhtä kaikki ihania! On hyvinkin tavoitteellisesti opiskeluunsa suhtautuvia, ja sitten on niitä, joiden katse vielä harhailee kaiken kiinnostavan perässä ja oma juttu on hakusessa.

Minun on tunnustettava, että vaikka kuinka olen nyt koulutussihteeri ja useita opiskelijoitamme vanhempi, taidan itsekin kuulua tähän jälkimmäiseen tyyppiin.

Olen kokenut siitä välillä huonoa omaatuntoa, mutta nyt olen päättänyt, etten enää aio! Olen tunnistanut itsestäni generalistin ja alkanut tutustua siihen, mitä kyseinen termi tapauksessani tarkoittaa.

Ainakin se tarkoittaa tätä: Pystyn mukautumaan melko helposti erilaisiin työympäristöihin. Usein oleellisempaa kuin se, mitä tehdään, on se, kenen kanssa ja millaisessa ilmapiirissä työtä tehdään (tämä liittyy myös luonteenpiirteisiini). Ja vapaa-aikana ei ole vaikeaa keksiä tekemistä, koska maailma on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia asioita.

Mutta olenko sittenkin kuin lentokone mutkikkaalla kiitoradalla? Voinko vain haaveilla taivaita kohti lennättävästä vauhdista, jos käytän energiaani liian moneen asiaan?

Ei vain yhtä oikeaa lopputulosta

”Mitä sanoisit nuorelle itsellesi?” on toimittajien klassikkokysymyksiä haastateltavilleen. Kuva: Devin Avery / Unsplash

Monesti julkisuudessa ihaillaan tavoitteellisuutta ja elämän virtaviivaisuutta. Media tykkää kertoa tarinoita, joissa sivupolut jäävät helposti korkeintaan nopeiksi maininnoiksi tai suorastaan unohtuvat. Niillä on kuitenkin tärkeä tehtävä.

”Vähän sivusta” löytyy usein se persoonallinen näkökulma asiaan, oma juttu ja uutta näkökulmaa tuovat sovellukset – jopa innovaatiot.

Sivupolku ei aina vie harhaan. Ajattelen itseasiassa, että useinkaan meillä ei ole vain yhtä mahdollista saati parasta määränpäätä. On monta mahdollista ja yhtä hyvää lopputulosta, ja niihin voi kulkea lukemattomia eri reittejä. Ikääntymiseen kuuluu usein elämässä taaksepäin katseleminen, ja elämäänsä tyytyväiset yleensä arvostavat matkalla näkyviä mutkia. He näkevät niiden tarkoituksen.

Totesimme juuri työkaverin kanssa jälleen sen vanhan viisauden, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä paremmin ymmärtää tietävänsä hyvin vähän mistään mitään. Jos nuoren supervoimana oli lähes rajattomalta tuntunut oppimiskyky, vanhempana se on pikemminkin jo omaksutun uudelleenjärjestely ja -käyttö uusiin tarkoituksiin. Leikillisesti voisi todeta, että kyllähän sitä usein on töissä ”nyhjää tyhjästä” -fiilis. Aina sitä kuitenkin saa jotain aikaiseksi, viimeistään työkaverin avustuksella. Se lienee sitä kuuluisaa elinikäistä oppimista – vanha osaaminen siirtyy uusiin tarkoituksiin.

Polkusi on ainutlaatuinen

On monta mahdollista ja yhtä hyvää lopputulosta, ja niihin voi kulkealukemattomia eri reittejä. Kuva: Ugne Vasyliute / Unsplash

Toisaalta on myönnettävä, että aika usein kaipaisi sitä nuoruuden kaikkivoipaisuuden tunnetta ja ajatusta, että ”vain taivas on rajana”. Nuori tarvitsee tuota tunnetta kasvaakseen omaksi itsekseen ja uskaltautuakseen omille siivilleen, ja myöhemminkin unelmoinnista on hyötyä esimerkiksi elämän muutostilanteissa. Jos mietit ilman itsesensuuria ja muttia, millaisessa tilanteessa haluaisit esimerkiksi työelämässä viiden vuoden päästä olla, ajatuksissasi on väistämättä paljon aitoa omaa tahtoasi.

Toimittajien klassikkokysymyksiä haastateltavilleen on, mitä nämä sanoisivat nuorelle itselleen. Aika usein viestin voi tiivistää siihen, että kannattaa uskoa unelmiinsa ja oman polun löytymiseen. Toistuviin vastauksiin kuuluu myös: ”Ei kannata stressata.” Kaikkea ei voikaan laskelmoida ja suunnitella etukäteen. Jokaisen elämään todennäköisesti kuuluu yllättäviä tapahtumia. Ne ovat voimavara, eivät heikkous, sillä ne opettavat taas uusia asioita, joita ei ilman niitä tulisi oppineeksi.

Onneksi nykyajan työelämässä voi erottautua esimerkiksi juuri yllättävillä osaamisyhdistelmillä. Vaikkapa Piilo-osaajissa voi opetella arvostamaan omaa ainutlaatuista osaamistaan – ja siihen johtanutta polkua.

Kirjoittaja Anna Vuorinen on toimittajan identiteettiä sydämessään vaaliva
viestinnän ammattilainen, jonka polku on kulkenut jo monen mutkan kautta.