Merkityksellisyyden tunne ja tietoiset valinnat johtivat minut kuplivan yhdistyksemme puheenjohtajaksi

Photo by Annie Spratt on Unsplash

Blogissa alkaa hallituksen puheenvuoro joka toinen perjantai. Tuomme esiin hallituksen näkökulmasta yhdistyksemme kuulumisia tai muita ajankohtaisia asioita, jotka ovat tavalla tai toisella herättäneet mielenkiintomme. Sain kunnian aloittaa blogisarjan, ja päätin avata taustoja siihen, miksi olen Piilo-osaajat ry:n puheenjohtaja. Käytännön syy siihen on tietenkin se, että toimin aiemmin varapuheenjohtajana, ja kun Jaana Saramies astui sivuun, tehtävä lankesi minulle. Taustalla on toki muutakin. Lyhyesti sanottuna sain Piilo-osaajilta paljon, ja nyt on aika maksaa takaisin.

Olen jo jonkin aikaa opetellut tietoista elämää, johon kuuluu mielen rakennelmien romuttamista, rajoittavien uskomusten rikkomista ja uusien tapojen opettelua. Olen tutustunut viimeisen lähes seitsemän vuoden aikana useisiin lähteisiin asian ympärillä. Olen lukenut kirjoja ja blogitekstejä, kuunnellut podcasteja ja käynyt kuuntelemassa luentoja. Erityisesti minua on kiinnostanut ja kiinnostaa edelleen, miten tunteet ohjaavat meitä tietämättämme. Pelko on yksi vahvimmista meitä ohjaavista tunteista, eikä sen toimintaa edes välttämättä tajua. Kun itse tajusin, että en olekaan se, joka oikeasti on minun elämäni puikoissa, aloin päättäväisesti ottaa ohjia omiin käsiini.

Työnhakuaikana 2017–2018 aloin tehdä tietoisia valintoja pelkojani vastaan. Eteeni tuli useita tilanteita, joissa pelko yritti kuiskuttaa korvaani, ettet osaa, mitä sä edes yrität, tai toisaalta: miksi sä edes haluat järjestää mitään tapahtumia saatikka kantaa vastuuta jonkin yhdistyksen toiminnasta. Pelko on siitä etevä kaveri, että se nostaa päätään heti, kun olet tekemässä jotain itselle tavallisesta poikkeavaa. Pienikin asia, jota et ole aiemmin tehnyt, alkaa pelon avustuksella näyttää ylitsepääsemättömältä. Hyvä uutinen on se, että kun useammin valitsee itse eikä anna pelon tehdä päätöstä, alkaa pelon ääni pienentyä. Kynnys tehdä uusia asioita madaltuu. Se on elämässä yleensä, mutta erityisesti työelämässä erittäin hyödyllinen taito. Parasta on se, että sitä voi harjoitella kaikilla niillä tavoilla, jotka herättää itsessä vastustusta. Taito laajenee kuin itsestään kaikille elämänalueille.

Photo by Michael Fenton on Unsplash

Töitä hakiessani päätin toimia muutenkin eri tavalla kuin aiemmin samassa tilanteessa: en hukkaisi aikaa ja energiaani kymmenien hakemusten raapustamiseen vaan hyväntekemiseen ja aktiivisuuteen. Osallistuin Piilo-osaajien toimintaan, mutta myös moniin TreStartin ja Uratehtaan tapahtumiin. Uskoin, että muiden työnhakijoiden auttaminen, verkostoituminen ja oman osaamisen sekä itsetuntemuksen myllääminen toisi varmemmin työpaikan kuin hakemusten lähettäminen. Näin kävikin. Sain sen, mitä halusin, kun annoin itsestäni muille.

Työllistymisestä huolimatta haluan edelleen mukana Piilo-osaajien toiminnassa. Henkilökohtaisesti Piilo-osaajat merkitsee minulle kanavaa, jossa pystyn tuomaan omaa viestiäni esiin. Rohkea, fokusoitu työnhaku kannattaa. Oman osaamisen esiintuominen kannattaa. On ehdottoman tärkeää löytää se itselle tärkeä osaaminen, jolla parhaiten pystyy palvelemaan muita mutta joka on samalla sellaista, mistä itse syttyy. Minulla on myös tarve palvellla maailmankaikkeutta, sillä sen, mitä annan, saan takaisin moninkertaisesti. Pääsen siis toteuttamaan omaa elämänfilosofiaani Piilo-osaajien avulla. Piilo-osaajien avulla pääsen myös muuttamaan maailmaa. Haluan tehdä yhteiskunnastamme entistä siedettävämmän paikan työnhakijoille. Jotta voisimme hakea töitä ilman häpeää, huonommuuden tunnetta. Jotta voisimme tuntea itsemme tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa työttömyydestä huolimatta.

Olen Piilo-osaajien toiminnassa mukana, koska tunnen itseni merkitykselliseksi, kun teen merkityksellistä vapaaehtoistyötä. Puheenjohtajan pesti on antoisa, sillä koen voivani vaikuttaa asioihin asemani avulla. Tehtävään sisältyy vastuuta, mutta myös vaikutusvaltaa. Haluan käyttää sitä hyvien asioiden edistämiseemn ja palkkioksi riittävät voimaantuneet ja innostuneet ihmiset ympärillä.

Kirjoittaja Virpi Naukkarinen on päivätyöstään innostunut IT-palvelupäällikkö, joka haaveilee myös kirjan kirjoittamisesta. Unelmissa siintää myös isoille yleisöille puhuminen, jotta voisi kannustaa mahdollisimman monia tekemään rohkeita valintoja elämässä.

1 Response

  1. 24.6.2020

    […] Merkityksellisyyden tunne ja tietoiset valinnat johtivat minut kuplivan yhdistyksemme puheenjohtajak… (Virpi Haavisto) […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *