Työnhaun tunteet

Olen tunneihminen. Työnhaku jos mikä on puolestaan oikea tunteiden vuoristorata. Kirjoitin tästä taannoin myös päivityksen LinkedIniin, ja minun mittakaavallani se sai paljon huomiota. Sain huomata, että en ole tunteideni kanssa todellakaan yksin.

Jokainen työnhaussa ollut tunnistaa suuren joukon tunteita. Parhaat fiilikset ovat toki ne innostuksen tunteet, kun sitä toivoa uudesta mahdollisuudesta on ja alkaa kasaamaan sitä pilvilinnaa. Mitä kaikkea se mahdollistaakaan ja mitä kaikkea käytännön juttuja pitääkään ottaa huomioon. Toki sen parhaista parhaimman fiiliksen onnistumisesta saa silloin, kuin rekrytointiprosessissa tulee se napakymppi, mutta tällä työnhakukierroksella en ole siihen fiilikseen vielä päässyt.

Sitten se yksi soitto tai viesti tai päätelmä radiohiljaisuudesta aloittaa luisun sinne tunneskaalan negatiivisten tunteiden puolelle. Oman kokemukseni mukaan syöksyn jyrkkyys ja tiputuksen syvyys riippuu aika lailla siitä, kuinka pitkälle on päässyt prosessissa ja kuinka paljon juuri sitä paikkaa on itselleen toivonut. Asian käsittelyyn puolestaan itselläni auttaa saatu palaute, eli mikä oli syy siihen, miksi en tullut valituksi, ja onko mahdollisesti jotain, mitä voisin kehittää vastaavia paikkoja hakiessa. Ja sitten se resilienssi. Olen huomannut, että sitä minulta löytyy aika mukavasti, joten märehtiminen monine tunteineen on yleensä aika nopeasti hoidettu, jolloin aletaan taas pikkuhiljaa katsoa leuka pystyssä eteenpäin. Ja tätä nousua ja laskua on vuorotellen, kunnes se napakymppi osuu kohdalle. Syytä pitää hatusta ja vaunun laidoista kiinni.

147_PIILARIT_2019

Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli

Sitten se jännä tunne, joka nostaa päätään silloin tällöin. Häpeä. Häpeä siitä, kun ei ole töissä eikä kuulu siihen ahkerien palkansaajien joukkoon. Miksi sitä tuntee, vaikka työttömyydellä ei olisi mitään tekemistä osaamisen tai persoonan kanssa. Joskus on vaan huono tuuri. Itse huomaan, että se nostaa päätään varsinkin silloin, kun tilanne työttömyydestäni tulee ilmi tilanteessa, jossa on läsnä vanhemman sukupolven edustajia. Heillä toki itsellään saattaa olla hieman eri käsitys työelämästä kuin työelämässä tällä hetkellä aktiivisesti olevilla, ja ehkä peilaan omaa tilannettani näissä tilanteissa enemmän heidän normiinsa.

Työ- ja elinkeinoministeriökin julkisti vastikään analyysinsa, jonka mukaan työmarkkinoille tuleva nuori työskentelee runsaat 32 vuotta ja on neljä vuotta työttömänä. Jos työttömyys on siis jo osa työelämässä vietettyjä vuosia, miksi se koetaan häpeällisenä asiana. Sehän tuntuisi analyysin mukaan olevan se kuuluisa vaihe elämässä. Itse koetan päästä pois tuosta häpeän tunteesta; tein työnhausta julkista Piilo-osaajien avulla ja muutenkin pidän tätä työnhakuvaihetta tilanteena, jossa voin vapaasti tarjota osaamistani mielenkiintoisille yrityksille, tutkia omia mahdollisuuksia ja pyrkiä vapaasti kohti unelmaani. Ja tehdä myös hieman sitä mikä huvittaa just sillä hetkellä.

Tässä tunnevuoristoradassa siis keikutaan, pidetään hatusta ja vaunun laidoista kiinni, sillä kyyti tarjoaa varmasti monia tunteita, niin negatiiviselta kuin positiiviseltakin puolelta. Itse keikuin kirjoitushetkellä positiivisten tunteiden puolella, toiveikkuus ja innostus päällimmäisenä. Mitkä tunteet sinulla ovat viime aikoina olleet päällimmäisinä?

Hilla_ZettermanKirjoittaja Hilla-Maria Zetterman on elämään positiivisesti asennoituva diplomi-insinööri, äiti ja maalta kotoisin oleva Martta, joka navigoi itseään kohti uusia haasteita.

2 kommenttia artikkeliin ”Työnhaun tunteet

  1. Rafael Hellsten sanoo:

    Hieno ”tunteellinen” kirjoitus, sai hymyilemään, vaikka toki
    vakavista asioista on puhe! Joku voi toki olla ”tunteeton”, hapan tyyppi, joka sanoo kielteisen
    päätöksen jälkeen, että pitäkää veivinne. Väittäisin kuitenkin, että se joka on tosissaan liikkeellä työnhaussa kokee tunteiden vuoristorataa halusi tai ei.
    Kuten edellä sanottu tilannetta ja tunnetiloja tasoittaisi rehellinen palaute, mutta satojen
    hakujen kokemuksella tiedän, että Suomessa sitä et saa kysymälläkään.

    Lisäksi varsinkin nuorempien tunteita tasoittaisi rehellinen tieto ja opetus, että yleensä työnantajat ajattelevat suppeasti ja hakevat vain omaan mielikuvaan sopivia ja ”samanlaisia”, joita on töissä jo ennestään, mutta siitä ei koskaan (siis ei koskaan) sanota ääneen, Se on vain pelin henki ainakin Suomessa, jos siitä ottaa ”paiseita”, tekee vain hallaa itselleen.

    Naivia kuvitella, että ei olisi ulkonäkö-, ikä-, rotu-, mielipide- sukupuoli ym. syrjintää ja jopa
    liian koulutettu/liian vähän koulutettu on käytännön syrjintäperuste.
    Palautteet on haettava mieluiten täysin eri alalla oleviltä ystäviltä, ohjaajilta tai
    mistä tahansa niitä saakiin; työnantajilta niitä ei voi odottaa.

    Ai-niin, omat tämänhetken tunnetilat: Positiiviset, ei se ole mielestäni ihan huono tai kömpelö ilmaus todeta: ”Taas uutta yritystä ja rohkeasti kohti uusia pettymyksiä”, heh

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s