Osaaja pois piilosta – Anun tarina

Anu kertoo Piilo-osaajien uusimman onnistumistarinan. Anu sai Piilo-osaajilta tukea ja rohkeutta ja tarttui rohkeasti uuteen mahdollisuuteen.

Mikä sai sinut alunperin kiinnostumaan Piilo-osaajista?

Tapasin Jaanan MIB:in työnhaku-minglessä ja siellä heitettiin ilmoille ajatus yhteisestä työnhaun some-kampanjasta. Olin hakenut töitä lähinnä tekemällä avoimia hakemuksia ja laittamalla hakemuksia avoimiin työpaikkoihin. LinkedInissä olin kyllä törmännyt muutamaan yksittäisen ihmisen työnhakuvideoon ja työnhakua varten perustettuihin nettisivuihin, mutta oma some-kampanja yksin toteutettuna tuntui kovin jännittävältä ja vaikealtakin. Isomman porukan yhteinen kampanja kuulosti hauskalta, erilaiselta, yhteisölliseltä ja helpommalta toteuttaa.

Mitä halusit saavuttaa kampanjalla?

Yhteisellä kampanjalla on mahdollista saavuttaa enemmän näkyvyyttä kuin jos tekisi kampanjaa yksin. Ykköstavoitteena oli tulla löydetyksi työhön, mutta myös asennevaikuttaminen nousi hyvin tärkeäksi: työnhakemisen ei tarvitse olla yksinäistä puurtamista, vaan työnhakuaikana voi verkostoitua, oppia paljon ja kehittää itseään ja osaamistaan. Ja ennen kaikkea työttömyyttä ei tarvitse hävetä. Kaipasin myös vertaistukea ja omaa yhteisöä, porukkaa jonka kanssa voisi jakaa työnhakuun liittyviä asioita.

rivi4

Kuvassa: Piritta ApellMari Talla ja Anu Tengvall.
Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli Oy.

Miten nämä tavoitteesi toteutuivat?

Piilo-osaajat on saanut valtavasti huomiota ja seuraajia. Sain uskomattoman paljon tsemppiä, positiivisuutta, myötäelämistä, vinkkejä ja oppia Piilo-osaajissa. Piilo-osaajat olivat minulle hyvin tärkeä vertais- ja tsemppiryhmä työnhaun aikana. Myös oma asenteeni työttömyyttä ja työnhakemista kohtaan muuttui: vielä keväällä välttelin asiasta puhumista, mutta kampanjan myötä rohkaistuin ja karistin turhan nolostelun.  Otin työnhaun avoimemmin esiin eri tilanteissa ja kannustin kaikkia vinkkaamaan mahdollisista työpaikoista. Tämä kannatti, sillä sain vinkin avoimesta työpaikasta ystävältä, hain ja sain paikan! Ilman tätä vinkkiä en luultavasti olisi koko paikkaa huomannut. Ilmoitus työpaikasta oli ilmestynyt ystäväni Facebook-feediin.

Mitä muuta kampanja sinulle antoi?

Tutustuin kampanjan aikana koko joukkoon upeita, osaavia naisia! Monen kanssa tulemme varmasti pitämään yhteyttä jatkossakin. Lisäksi opin monia hyödyllisiä taitoja sekä kampanjan toteuttamisessa että Piilo-osaajien omissa koulutuksissa. Olen esimerkiksi kirjoittanut elämäni ensimmäiset blogi-kirjoitukseni Piilo-osaajien blogiin sekä oppinut käyttämään uusia työkaluja. Sattumalta Piilo-osaajien kampanjassa käyttämä Slack on käytössä uudessa työpaikassakin ja oli mukavaa tuntea ohjelma jo ennalta. Olen parantanut myös WordPress-osaamistani päivittämällä uusia osaajaprofiileita Piilo-osaajien sivuille.

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?

Ehdottomasti mukaan, sillä tässä porukassa on ytyä!

valmis_kuva_2
Kirjoittaja Anu Tengvall on valoisa persoona, ekonomi ja kolmen lapsen äiti, joka on löytänyt uuden ura-askeleensa Piilo-osaajien rohkaisemana ja on poistunut piilosta.

1 Response

  1. 27.4.2018

    […] (hankkeen toinen vetäjä ja visuaalisen ilmeen luoja), Niina Tavi, Piritta Apell, Mari Talla, Anu Tengvall, Marjaana Jokinen ja Riina […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *