Esimies muiden silmin
Hain ensimmäistä esimiespaikkaani toistakymmentä vuotta sitten. Olin saanut uudessa työpaikassa nopeasti uusia tehtäviä ja lisähaasteita, joten tartuin tähänkin mahdollisuuteen molemmin käsin. Tähän päivään mennessä on kuljettu mutkainen, kivinen ja mäkinen tie, joka on samalla ollut vihreän vehreä, valoinen ja täynnä elämää. Vaikka opintoni ovat antaneet eväitä esimiestyöhön, paras oppi on tarttunut matkan varrella.
Työnantajani teettää henkilöstölle vuosittain työtyytyväisyyskyselyn, jossa myös esimiestyötä arvioidaan. Olen saanut arvokasta palautetta, mutta erityisesti viime vuotinen valmennus, johon sisältyi Peili-käyttäytymisprofiili, antoi paljon ajattelemisen aihetta. Peili-käyttäytymisprofiili on valmennustyökalu, jolla kuvataan luontaista toimintatyyliä. Oman arvioni lisäksi sain pyytää arvioinnin myös viideltä muulta henkilöltä. Valitsin yhteistyökumppanin, esimiehen, kollegan ja työntekijöitä sillä perusteella, että en tiennyt mitä nämä henkilöt minusta ajattelevat. Tein myös itsearvioinnin. Kyselylomakkeella oli 64 käyttäytymistä kuvaavaa sanaparia, joista valitsin sen vaihtoehdon, joka kuvasi parhaiten omaa toimintatapaani. Saatu tulos oli kaikkien näiden keskiarvo.
Tuloksen kerrottiin jo etukäteen kuvaavan ainoastaan näkyvää käyttäytymistyyliä, eikä palautteen ollut tarkoitus olla arvottavaa eikä tuomitsevaa. Silti järkytyin siitä kuinka erilailla minut oli arvioitu kuin miten itse itseni koen. Jouduin muistuttamaan itseäni vielä monta kertaa arvion tulosten purkamisen jälkeenkin, että kun arvioin itse omaa toimintaani, arvioin myös niitä tekijöitä, joita käyttäytymiseni kuvastaa kuten arvoja, tunteita ja ajattelua. Sen sijaan toiset arvioivat toimintaani. He ottavat kantaa vain siihen mikä näkyy ulospäin.
Sijoitin itseni vastauksillani edistävän henkilön lokeroon. Vaakatason ”voima-akselin” ja pystyn “tunne-akselin” kiilaavat minut oman näkemykseni mukaan melko keskelle neliötä. Tunnistan itsessäni hallitsevuuden piirteitä ja vedän siksi itseni reilusti vasemmalle; olen nopeatempoinen ja aloitteellinen, otan hoitaakseni asioita ja saan myös tapahtumaan. Tällainen henkilö voi olla myös vaativa ja kärsimätön. Toisessa päässä oleva mukautuva tyyppi on hidastempoisempi, seurailee mukana, kyselee ja tekee harkittuja päätöksiä.
Tunneakselilla sijoitin itseni epämuodolliseen päähän; olen mielestäni välitön, näytän tunteitani, olen ihmiskeskeinen ja suurpiirteinen. Tai näin ainakin luulin. Suurin ero syntyi juuri tämän akselin vuoksi. Minut oli arvioitu määrätietoisen lokeroon. Olinkin muiden mielestä muodollinen; vähäeleinen, kurinalainen, looginen, järjestelmällinen, mahdollisesti jopa estynyt, pikkutarkka, tunteeton, yksitotinen ja eristäytyvä!
Arviotilaisuutta vetänyt konsulttikin havaitsi tyrmistykseni ja lohdutteli, että perinteisesti määrätietoisen lokeron tyyppejä on pidetty hyvinä johtajina; kunnianhimoisina, tavoitteellisina ja päättäväisinä. Mutta kun minä haluan olla tulevaisuuden johtaja, jolla on tunneälyä ja tilannetajua ja ennen kaikkea empatiakykyä. Vasta pohdittuani asiaa lisää totesin, että arvio antoi avaimet ymmärtää omaa tapaani ajatella ja toimia. Samalla opin myös ymmärtämään muiden tapaa ajatella ja toimia. Vakaana aikomuksenani onkin käydä vastaava kaavio läpi oman työtiimini kanssa (kotitiimin olen jo analysoinut) ja antaa jokaisen lokeroida itse itsensä. Onpa jännä nähdä katsonko työkaveria vastaisuudessa uusin silmin vai olenko lukenut heitä kuin avointa kirjaa.
Kirjoittaja Riina Michelsson on esimies sydänjuuriaan myöten ja testaa oppeja myös kahden alle kouluikäisen lapsen kasvattamisessa – vaihtelevalla menestyksellä. Riina inspiroituu ihmisistä ja etsii uusia ammatillisia haasteita asiakaspalvelun johtamisen ja esimiestyön parista.