Hoivavastuu kahdesta sukupolvesta antaa tärkeitä käytännön taitoja

Vanhemmuus kehittää ihmisessä monia työelämän kannalta hyödyllisiä taitoja ja ominaisuuksia. Kun hoivattavia on myös toisesta sukupolvesta, vaaditaan melkoista arjen hallintaa. Tähän jälkimmäiseen rooliin olen kuitenkin kasvanut pikkutytöstä lähtien. 1980-luvun puolivälissä aivoverenvuoto vammautti äitini, parhaassa työiässä olleen aktiivisen naisen, loppuiäkseen. Sen jälkeen olen aina tiedostanut olevani tärkeässä roolissa lähimmäiseni arjen mahdollistajana. Kun tulin itse äidiksi kypsällä iällä, mietin omaa äitiyttäni, jaksamistani sekä erilaisia osaamisiani. Huomasin, että työkalupakistani löytyy kokemusta ja käytännön taitoja, joilla on käyttöä niin arjessa kuinammatillisestikin.

Priorisointikyky

Minusta on tullut se tyyppi, joka muistaa lapsen neuvolat, vaatteet, päivähoitoaikataulut, ulkoilut, ruokailut ja pesut. Myös oman äidin laboratorioajat, kotisairaanhoidon käynnit, apteekki- ja kauppa-asiat, ulkoilut ja pesut. Samainen tyyppi yrittää myös kehittää itseään, toimia kiinnostavissa porukoissa, ja muistaa omat ulkoilunsa ja ruokailunsa.

Sen jälkeen muihin asioihin saa riittää “good enough” ja lipsahduksiakin sattuu. Tänä vuonna mielessäni ei ollut edes käynyt uuden ulkohaalarin hankkiminen tyttärelle ennen ensilumia ja talvi yllätti myös autoilijan. Sanotaan suoraan myös
se, että kodissamme on jatkuvasti täysi kaaos lelujen, lehtien, läppäreiden ja koirankarvojen keskellä.

Silti myös työelämässä on hyödyllinen taito pystyä keskittymään olennaiseen ja miettiä tarvitseeko kaikkeen tosiaan panostaa samalla intensiteetillä. Samalla tavoin, kuin olen päättänyt olla miettimättä kotini maton hipsujen asentoa, en myöskään halua viedä ammatillisesti omaa tai muiden aikaa lillukanvarsissa kahlaamiseen. Hoidetaan asiat siinä järjestyksessä, kuin tarpeen on, eikä möyhätä niissä.

Ratkaisukeskeisyys ja asiakaspalvelutaidot

Äidille ilmaantui muutama vuosi sitten hankalasti diagnosoitava verisuonisairaus. Koska meistä kumpikaan ei ole lääketieteen ammattilainen, epäselvän prosessin aikana on ollut pakko opetella avaamaan suunsa, kysellä kyselemästä päästyäänkin ja koettaa miettiä miten hankalasta tilanteesta päästään eteenpäin.

Kovaa kanttia ja puolestapuhujaa tarvitaan, kun lääkärikunta kertoo mielipiteenään, että: “Tämä vaiva taitaa olla lähinnä korvien välissä.” Tsempparia ja eteenpäin katsojaa tarvitaan, kun potilaan oma ilo ja motivaatio alkavat hiipua ammattilaisten kommenttien myötä: “Kuule, ei tätä pystytä parantamaan, kannattaa nyt vain hyväksyä tämä tilanne”.

Olen toiminut työelämässä konsultoivissa rooleissa ja haastavissa projekteissa kaikenlaisten ihmisten kanssa. Paras saamani koulutus niihin on ollut juuri omaisena toimiminen ja tällaisista tilanteista selviäminen. Minulle se ei ole vaihtoehto, että jättäisin asiakkaani tyhjän päälle. Jos en itse pysty häntä auttamaan, koetan etsiä jonkun toisen joka voi ja varmistaa, että ongelmaan löytyy ratkaisu.

Delegointi ja taakan keventäminen

Vuosien vieriessä äitini avuntarve muuttaa muotoaan. Asuinkaupunkimme vanhus- ja vammaispalveluilta olemme aina saaneet tarvitsemamme neuvot, apuvälineet, kotisairaanhoidon, sekä henkilökohtaisen avustajan kodin ulkopuoliseen
asiointiin. Näiden avulla olen pystynyt delegoimaan itseltäni pois asioita, joita joku muukin voi hoitaa.

Toisaalta oma lapseni kasvaa koko ajan ja se mihin hän minua tarvitsee muuttaa myös muotoaan. Voin olla hyvillä mielin kauempanakin kuin metrin päässä, kun isä ja appivanhemmat viettävät omaa laadukasta aikaansa hänen kanssaan.
Luotettava perhepäivähoitaja ja tutut lapset ovat puolestaan arkipäivien sujumisen paras tae. Lapsi on lisäksi iässä, jossa haluaa olla aikuisille avuksi omaan kehitysvaiheeseensa sopivissa asioissa. Sekin apu on tarpeen!

Työelämässäkään kukaan ei tee mitään yksin. Tämä yksinäinen puurtaja on oppinut yhä enemmän tukeutumaan muihin ihmisiin ja kynnykseni “kilauttaa kaverille” on madaltunut. Yhteisöissä toimiminen, avun pyytäminen ja sen antaminen ovat turvanneet energiatasot niinäkin päivinä, kun monet muut asiat ovat niitä vieneet.

Tärkeimpiä taitoja on vaikein tiivistää

Kun joskus tulevaisuudessa mietin näitä ruuhkavuosiani, eräs tilannekuva tiivistää kaiken. Äidin vointi oli väliaikaisesti heikentynyt ja avustin häntä wc:hen. Samaan aikaan taapero opetteli olemaan ilman vaippoja. Hetken aikaa käsissäni oli
tilanne, jossa apua tarvittiin samanaikaisesti: toinen joka osaa, mutta ei pysty – ja toinen joka pystyy, mutta ei osaa.

Hoitovastuu kahdesta sukupolvesta tuo joskus mukanaan tiukkojakin tilanteita, mutta useimmiten on silti parasta mitä voi kuvitella. Olenhan tärkeässä roolissa tuomassa yhteen isoäitiä ja lapsenlasta lähes päivittäin. Molemmat oppivat toisiltaan käsittämättömän arvokkaita asioita pelkästään olemalla toisilleen läsnä.

Jos lapseni oppii auttamaan muita, keskittymään olennaiseen ja kohtelemaan kaikkia samanarvoisesti (koska kaikki ihmiset eivät ole saman näköisiä ja jotkut ehkä kävelevät vähän hassusti), niin ollaan jo hyvin menossa kohti aina tärkeitä ihmissuhde- ja työelämätaitoja.

Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietetään 26.11.-3.12.2017.

Kirjoitus on julkaistu myös Tampereen seudun omaishoitajien lehden joulunumerossa 2017.

Työpaikan perheystävällisyys on kaikkien etu.

Ansiotyön ja omaishoidon tietopaketti.

Marjaana Jokinen
Kirjoittaja Marjaana Jokinen on anglisti-lingvisti, jonka työminä viihtyy vapaana agenttina informaationhallinnan ja osaamisen kehittämisen risteyksessä. Marjaana löysi kesällä yhteistyökumppanin Piilo-osaajien kautta, eikä malta irtautua mukavasta yhteisöstä vieläkään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s