Esiintymispelkoinen kouluttaja? – Miten selvitä hengissä jännityksestä huolimatta?
Ryhdyin osa-aikaiseksi kouluttajaksi oman työni ohessa kymmenen vuotta sitten. Tartuin tilaisuuteen, kun sitä minulle tarjottiin. Aihealue ei kuulunut oman eksperttiyteni piiriin, joten jouduin tekemään paljon töitä perehtyäkseni vaarallisten aineiden ilmakuljetusten säädöksiin. Kokeneemman kollegan tuki ja alan asiantuntijan vetämä laaja-alaisempi koulutus olivat oivallinen pohja itse asiaan. Mutta… kuinka selvitä hengissä esiintymispelosta?
Koulun esitelmät, luokan edessä laulaminen laulukokeissa ja työhaastattelut ovat saaneet sydämeni laukkaamaan, kuuman punan nousemaan poskilleni ja ääneni värisemään. Miten kukaan voi seistä ihmisjoukon edessä puhumassa luontevasti, vakuuttavasti, saati hauskasti kun kuulijoiden katseet porautuvat minuun – tai pahimmassa tapauksessa harhailevat hiekkamatin maille?
Omaa jännittämistäni on helpottanut muun muassa varmuus asiaosaamisessa. Jos tietää mistä puhuu, pystyy reagoimaan kommentteihin ja kysymyksiin. Kymmenen vuoden jälkeen olen melko hyvin kärryillä siitä mitä opetan. Tärkeää tässä vaiheessa itselleni kouluttajana ovat laadukkaat ja laajat kertauskoulutukset ja sparrailu muiden alan osaajien kanssa, jottei kuuluisa leipiintyminen pääse puraisemaan.
Varmuutta olen saanut myös elämänkokemuksen myötä. Tiedän, että lähes kaikki muutkin ihmiset jännittävät julkista esiintymistä ja sympatiseeraankin jännittynyttä esiintyjää itse yleisössä istuessani. Enää en myöskään mieti enää mitä muut minusta ajattelevat, jos ääni väriseekin tai posket rusottavat, jännittäisihän heitäkin… Yleensä keskitynkin vain itse teemaan ja koulutustilanteeseen, eikä edes kritisointi aihetta, ajankohtaa tai huoneen lämpötilaa kohtaan kolahda enää sieluun asti, vaan on asia muiden joukossa, josta voidaan myös keskustella.
Kolmas tärkeä tekijä onnistuneelle esiintymistilanteelle on oma henkilökohtainen flow. Hyvin nukuttu yö takana, aamukahvit alla ja virkeä, innostunut mieli näkyvät hyvänä vireystilana ja huumorin määrässä. Myös tarinat omista kokemuksista muistuvat kirkkaaseen mieleen väsynyttä paremmin. Flowhuni vaikuttaa myös yleisö. Kerään heti alussa nopeasti dataa kuulijakunnasta; kuka tervehtii, miten tervehtii, miten he käyttäytyvät toisiaan kohtaan tuntemassaan/tuntemattomassa ryhmässä, ilmeitä ja reaktiota kun esittäydyn. Usein ryhmässä on vähintään yksi henkilö, joka joko hymyilee, nyökyttelee tai muuten osoittaa olevansa vastaanottokykyinen ja –haluinen ja suhtautuu minuunkin positiivisesti. Tällainen ihminen toimii esiintymistilanteessa ”tukihenkilönäni”; katse osuu häneen useimmiten, hänen reaktioistaan peilaan oliko tarinan jakaminen kannattavaa ja kerronko niitä lisää sekä kerään rohkeutta ja itsevarmuutta, mikäli ne jostain syytä hiipuvat.
Nämä vaarallisten aineiden peruskoulutukset ovat kuulijoilleen usein ensimmäiset lajiaan ja aihealue – kuten itsellenikin aluksi – aivan vieras. Olen toiminut kouluttajana muidenkin teemojen parissa, jolloin koulutustilaisuudet ovat vuorovaikutteisempia ja keskustelevampia. Esimerkiksi asiakaspalvelun kouluttaminen ei edes voi olla jotain mitä käsketään tehdä ja määrätään ylhäältä. Siksi palkitsevimpia ovatkin ne hetket, kun osallistujat selvästi oivaltavat jotain tai määrittelevät itse suunnan, jota kohti lähtevät kulkemaan. Interaktiivisuuden määrä vahvistaa kouluttaja-minäni itsetuntoa ja takaa onnistumisen tunteen.
Voisinkin siis summata, että jännittämistäni vähentää ja onnistuneen tilaisuuden eväät ovat nämä viisi simppeliä keinoa:
- tunne asiasi
- tunne itsesi
- OLOsuhteet kuntoon
- tukihenkilö
- anna muiden(kin) olla äänessä
Mielestäni kaikkiin näihin voi vaikuttaa tavalla tai toisella; kaksi ensimmäistä vaativat ehkä oppimista ja aikaa, mutta kolme muuta voi ottaa koekäyttöön vaikka heti, jos esiintymispelko vaivaa myös sinua. Itse jännitän edelleen usein, mutta en enää joka kerta. Pahimpia ovat ne pienet tilaisuudet, jossa kuulijana ovat lähimmät työkaverit ja helpoimpia ne tilaisuudet joissa istuu auditoriollinen ventovierasta yleisöä. Jännä juttu, eikö?
Unelmakoulutustilaisuus olisi sellainen, jossa käsiteltäisiin jonkin palvelun kehittämistä tai asiakaspalvelua, osallistujat eivät istuisi luokkahuonemaisesti vaan vapaammassa tilassa eikä kenenkään tarvitsisi tuntea kommenttinsa olevan tyhmä tai tarpeeton. Jokaisella osallistujalla olisi aiheesta mielipide ja jotain sanottavaa; myös vastarannan kiiskiä tarvitaan! Kouluttajalle jäisi ohjaajan/puheenjohtajan ja yhteenvetäjän rooli.
Millaisessa koulutuksessa sinä mieluiten istuisit?
Kirjoittaja Riina Michelsson on kouluttamisen kokenut konkari ja kahden alle kouluikäisen lapsen äiti, joka tavoittelee positiivisia asiakaskohtaamisia myös sisäisien koulutuspalveluiden parista ja etsii samalla uusia ammatillisia haasteita