Tagged: tiimityö

Tiimiläisten kädet yhdessä. 0

Ryhmästä tiimiksi

Yksilösuorittamisesta ja huippuyksilöiden nostamisesta jalustalle ollaan siirtymässä enemmän ja enemmän yhteisen ajattelun, tiimeissä työskentelyn ja onnistumisen suuntaan. Kukaan ei enää yksin kykene ratkaisemaan yhä kompleksisempia ongelmia. Tarvitaan yhä enemmän yhteistyötä myös ajattelussa sekä yhteistä...

asenne_ratkaisee_ylaviitonen 0

Tiimityö – yhteistyö

Olen ollut mukana useassa tiimissä sekä töissä että harrastuksissa. Tiimityö on aina mitä suurimmassa määrin myös yhteistyötä. Ja on asioita, jotka saavat yhteistyön onnistumaan paremmin ja pienentävät tiimityön riskejä. Moninaiset tiimiläiset Erityisesti asiantuntijatyössä onnistuneimmissa...

Tiimi_pelaa_Afrikan_tahtea 0

Uusi alalla? Olet(te) inhimillisyyden äärellä.

Jääkiekon MM-kilpailut nostivat kullan jälkeen otsikoihin tosi mielenkiintoisia tarinoita joukkueen johtamisesta. Hieman voiton jälkeen Jari Sarasvuo jutteli Mojo Mornings – Aamulenkillä johtamisesta. Jukka Jalonen toiminta toi lihaa Sarasvuon yksinkertaistettujen mallien ylle ja todisti ne toimiviksi....

2

Tiimien ”pelastusrenkaat” pois piilosta!

Sanotaan, että tiimi toimii parhaiten, jos siinä on osallisena monenlaisia ihmisiä. Esille tiimeistä nousevat helpoimmin ne jäsenet, jotka ottavat voimakkaan suorittaja-roolin ja mahdollisesti puskevat omia ideoitaan eteenpäin. Tiimeissä tarvitaan kuitenkin myös muunlaisia rooleja. Lue...