Osaaja pois piilosta – Paulan tarina

Paula Puhilas liittyi Piilo-osaajiin rohkaistuakseen oman osaamisen markkinoinnissa ja sisällöntuotannossa. Osaajaprofiilin työstäminen ja yhteisön tuki toivat Paulalle uudenlaista näkökulmaa, johtaen työllistymiseen jo ennen osaajaprofiilin julkaisemista.

Mikä sai sinut alunperin kiinnostumaan Piilo-osaajista?

Somettaminen omaa asiantuntijuutta esille tuoden oli haaste, johon halusin vertaistukea. Tutustuin ensimmäistä kertaa Piilo-osaajiin pitkän aikaa sitten Mothers in Business -yhdistyksen kautta, ja muistan harmitelleeni, että toiminta oli silloin keskittynyt vain Tampereelle. Myöhemmin ilostuin uutisesta, että toiminta laajenee koko maan kattavaksi.

Mitä halusit saavuttaa kampanjan avulla?

Olen aktiivisesti seurannut moniakin kanavia ja tahoja, mutta en ole aktiivisesti tuottanut ammatillista sisältöä. Halusin saavuttaa toimintaan osallistumalla rohkeuden postata omaa sisältöä.

Miten nämä tavoitteesi toteutuivat?

Kerkesin vasta ideoida, millaista asiantuntiprofiilia haluan lähteä rakentamaan, kun osaamiselleni ilmaantui tarve ja työllistyin piilotyöpaikkaan. Tai oikeastaan kahteenkin määräaikaiseen työsuhteeseen. Ponnahdin työttömästä tilanteeseen, jossa teen kokoaikatyötä ja lisäksi osa-aikatyötä. Vaikken kerennyt saada julkiseksi asti osaamisprofiilia, oli ajatustyöstä hyötyä työhaastattelutilanteissa, ja osasin aiempaa paremmin nostaa esille omaa osaamista. Olen saanut rohkeutta postaamiseen, joten arjen tasaannuttua postailen ideoimani juttusarjan virtuaalitodellisuuden käyttökohteista.

Ensimmäinen työpaikoista löytyi verkostoista. Tässä realisoitui syy, miksi kannattaa käydä mielenkiintoiseksi kokemissaan tapahtumissa, ja keskustella toisten osallistujien kanssa! Vuosien ajan olen kerryttänyt tietotaitoa virtuaalitodellisuuden parista, ja viime syksynä syvensin osaamista verkkopedagogiikan opinnoilla. Sattumien summana pääsin kertomaan uusimmat kuulumiset tuttavalle, ja siitä lähti etenemään keskustelut työpaikasta.

Toinen työpaikoista löytyi suoran kontaktoinnin kautta. Olin pitempään tarkkaillut yritystä ja osaksi Piilo-osaajista saamani rohkeuden myötä uskaltauduin kontaktoimaan yrityksen. Kävi ilmi, että heillä oli tarve kaikelle sille monipuoliselle osaamiselle, jota olen kerryttänyt. Vahva suositus sille, että teet ja opiskelet itseäsi kiinnostavia asioita, vaikka välillä epäilyttää mahdollisuus sitoa ne yhdeksi isommaksi osaamiskokonaisuudeksi.

Mitä muuta kampanja sinulle antoi?

Ryhmä antoi uskoa omaan tekemiseen. Seurattuani muiden tekemistä, vahvistui ajatus siitä, että jokaisella on omat erityisosaamiset. Tämän pohdinnan seurauksena itselleni on kirkastunut ajatus omasta erityisosaamisesta ja tavoista, joilla voin sitä hyödyntää.

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?

Rohkeasti mukaan! Ryhmästä saa tosi hyvää vertaistukea moneenkin eri tilanteeseen.

img_0348

Kuva: Mari Varonen

Paula Puhilas muuttaa maailmaa tehostamalla prosesseja digitalisaation keinoin käyttäjälähtöisen kehittämisen kautta. Erityisenä mielenkiinnonkohteena on virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen koulutuksessa terveydenhuollon saralla.

unelmatyö antaa odottaa

Osaaja pois piilosta – Tanjan tarina

Tanja arveli töitä hakiessaan, ettei hän tulisi saamaan työpaikkaa perinteisen avoimen työpaikkailmoituksen ja hakuprosessin myötä. Ja kokemuksesta Tanja jo tiesi, että työnhaku on raskasta, ja mikäs sitä taakkaa paremmin helpottaisi kuin vertaistuki. Piilo-osaajien vertaistuella työnhaku ei ollut enää tylsää vaan kuplivan hauskaa, ja jonka toiminnassa mukana olemalla opit uusia asioita.

Mikä sai sinut alunperin kiinnostumaan Piilo-osaajista?

Olin jäänyt taas kerran työttömäksi ja ajattelin, että nyt on aika tehdä työllistymisen eteen paljon enemmän kuin ennen ja vielä julkisesti. Ennen Piilo-osaajiin liittymistäni halusin löytää jotain uutta ja erilaista sekä jotain, minkä avulla voisin omalla paikkakunnallani erottua positiivisella tavalla muista työnhakijoista, ja parhaassa tapauksessa ihmiset tuntisivat minut jo entuudestaan jostain. Toisin sanoen halusin siis näkyvyyttä omalle työnhaulleni ja omalle henkilöbrändilleni, jotain mikä kuitenkin sopisi omaan ajatusmaailmaan, ja olisi ennen kaikkea mukavaa. Tuohon aikaan näin LinkedInissä toisen, Piilo-osaajaksi tuolloin liittyneen, Nina Moilasen postauksen, hänen liittymisestään Piilo-osaajien iloiseen ja aktiivisesti somessa näkyvään asiantuntijaverkostoon.

Halusin saada myös vertaistukea työttömyysjaksooni ja työnhakuuni, koska tiesin niiden, usein työttömänä oltuani, olevan raskasta aikaa ja puuhaa sekä joskus mieltäkin alentavaa. Joten mikäs sen raskaan taakan ja mieltäkin alentavan tekee keveämmäksi, ja työttömyysjakson mukavammaksi kuin vertaistuki.

Liityin Piilo-osaajiin myös siksi, että halusin saada mielipiteitä CV:stäni sekä tukea oman osaamisen sanoittamiseen, jotta voisin hioa molemmista timanttiset työnhakuani ajatellen.

Mitä halusit saavuttaa yhteisön avulla?

Halusin eritoten saada some-näkyvyyttä, vertaistukea työnhakuuni. Halusin myös saavuttaa sen, että minut tunnettaisiin, kotipaikkakunnallani ”piilari” -tyyppinä, joka markkinoi iloisen kuplivaa työnhakuyhteisöä tällä alueella.

Tavoitteeni toteutuivat jokseenkin hyvin, mutta kotipaikkakunnallani Piilo-osaajien markkinointi ja näkyvyys ”piilari” -tyyppinä ei kunnolla kerennyt edes lähteä vauhtiin, kunnes työllistyin. Mutta aion jatkaa niin kauan Piilo-osaajien aktiiviosaajana kuin ajallisesti on mahdollista. Myös Piilo-osaajien markkinointia alueella aion jatkaa vapaana olevan ajan puitteissa.

Työllistyin oman verkostoni kautta, ja tässä tapauksessa entiselle työnantajalleni, johon olin tehnyt erittäin suuren vaikutuksen jo vuosia sitten.

Mitä muuta yhteisö sinulle antoi?

Mieletöntä positiivista tsemppihenkeä ja optimista asennetta työnhakuun. Työnhaku ei piilareiden tsempatessa tuntunut läheskään niin raskaalta kuin yksin. Pääsin myös ylläpitämään, kehittämään taitojani verkkosivutiimissä ja uutiskirjetiimissä.

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?

Suosittelen ehdottomasti liittymään. Näkyvyydestä ja yhteisön tuomasta avusta esim. oman osaamisen sanoittamisessa, ja yhteisön antamasta vertaistuesta on erittäin paljon hyötyä työnhaussa. Aktiiviosaajana pääset osallistumaan eri tiimeihin ja oppimaan uutta tai ylläpitämään omaa osaamistasi esim. sosiaalisessa median kanavista, ja niissä tapahtuvan yhteisön markkinoinnin parissa. Itse ylläpidin Piilo-osaajien verkkosivustoa, ja loin yhdessä muutaman muun piilarin kanssa uutiskirjeen, joissa pääsin kehittämään, ylläpitämään ja syventämään omia taitojani, sekä oppimaan samalla myös uutta.

 

Tanja Flygare

Kirjoittaja Tanja Flygare on kokenut asiakasviestijä ja markkinoinnin mutiltalentti, joka suorastaan rakastaa TO-DO -listoja ja tehtävien loppuunsaattamista.

Osaaja pois piilosta – Annamaijan tarina

Annamaija Åhman liittyi Piilo-osaajiin positiivisen fiiliksen ja työnhaun uuden meiningin houkuttelemana. Yhteisöstä löytyi näiden lisäksi apua fokuksen löytymiseen, ystäviä ja tukea sekä tsemppiä työnhaun käänteisiin.

Mikä sai sinut alun perin kiinnostumaan Piilo-osaajista?

Piilo-osaajat nousi somefiideihini ystäväni kautta jo hyvin alkuvaiheessa, ja toiminnan positiivinen fiilis ja työnhaun uusi meininki houkutteli paljon. Olin vanhempainvapaalla, ja tavoitteena oli työllistyä vanhempainvapaan päätteeksi, mutta tuntui, että junnasin paikallani, enkä oikein tiennyt mihin suunnata uraani ja hakujani haluaisin viedä, ja hakemukset eivät tärpänneet. Ajattelin, että ei ole mitään hävittävää siinä, että lähden julkisesti tekemään työnhakua.

Mitä halusit saavuttaa yhteisön avulla?

Yhteisön avulla halusin ennen kaikkea saavuttaa yhteenkuuluvuuden tunteen. Löytää vertaisia, samassa tilanteessa olevia asiantuntijoita ja ammattilaisia, joiden kanssa pystyisi vaihtamaan ajatuksia työnhausta ja sen iloista ja haasteista. Toisaalta aavistelin, että Piilo-osaajien yhteisöllä voisi olla valtava voimavara myös työnhaun brändin muuttamisessa. Innostuin nimenomaan Piilo-osaajien ajatuksesta, jossa työnhaun ei tarvitse olla noloa ja hävettävää vaan iloista, voimaannuttavaa ja näkyvää. Luonnollisesti tavoitteena oli myös löytää jokin punainen lanka, jonka avulla uusi työpaikka löytyisi vanhempainvapaan jälkeen.

Miten nämä tavoitteesi toteutuivat?

Tavoitteet toteutuivat käytännössä kokonaan. Löysin Piilo-osaajista upean vertaisryhmän ja jopa uusia ystäviä. Pääsin viemään uudenlaisen työnhaun ilosanomaa muillekin erilaisissa tapahtumissa ja Piilo-osaajien blogissa. Ja mikä parasta, löysin sen punaisen langan ja työllistyin vajaa vuosi Piilo-osaajiin liittymisen jälkeen. Piilo-osaajia varten tehdyn osaajaprofiilin myötä ajatukset loksahtivat paikalleen, ja rupesin saamaan haastattelukutsuja. Ja koska olin jo julkisesti työnhaussa, niin puhuin siitä muutenkin avoimemmin. Tämä lopulta johti siihen, että sain puhelun, joka johti työllistymiseen.

Mitä muuta yhteisö sinulle antoi?

Pääsin ylläpitämään yhteisön somekanavaa, puhumaan yleisölle työnhausta, kirjoittamaan blogitekstejä ja suunnittelemaan uuden yhdistyksen toimintaa. Lisäksi sain uudenlaista näkökulmaa työelämään, sen muutoksiin ja omaan kasvuun uralla. Sekä luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyy. Lisäksi monet yhteisön yrittäjinä tai freelancereina työskentelevät timantit ovat luoneet minuun ajatuksen yrittäjyydestä. Sekin kipinä syttyi kunnolla Piilo-osaajissa.

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?

Hyppää mukaan! Piilo-osaajat on ennen kaikkea tutkimusmatka omiin haaveisiin, tavoitteisiin ja unelmiin. Uskalla unelmoida ja tuoda se kuuluviin. Työnhaku on välillä raskasta ja pitkäpiimäistä touhua, mutta hyvässä seurassa nekin puolet tuntuvat vähemmän raskailta.

Voit olla toiminnassa mukana juuri itsellesi sopivalla panostuksella ja ajan kuluessa se voi vaihdella. Halutessasi pääset oppimaan uusia taitoja ja haastamaan itseäsi, mutta saat myös verkoston, joka auttaa, tukee ja kannustaa.

 

Annamaija Åhman innostuu ja etsii mahdollisuuksia uransa alkumetreillä eikä juuri koskaan sano Ei mielenkiintoisille haasteille. Aika näyttää, mihin tämä mahdollisuuksiin tarttuminen vie.

parempi rekrytointi

Piilo-osaajat paremman rekrytoinnin puolesta

Rekrytointien onnistuminen tärkeää sekä yksilön, yrityksen että yhteiskunnan kannalta. Me piilo-osaajissa haluamme toiminnallamme edistää parempaa rekrytointia ja myötävaikuttaa rekrytointeja tekevien sekä työnhakijoiden kohtaamiseen.

Piilo-saajat osallistuvat Paremman rekrytoinnin puolesta- hankkeeseen. Hankkeella halutaan edistää rekrytoinnin ammattimaisuutta ja arvostusta, joka on edellytys työpaikkojen ja osaajien paremmalle kohtaamiselle. Rekrytointien korkeampi laatu nostaa yritysten kilpailukykyä ja on ilman muuta positiivinen asia sekä työnhakijoille että yhteiskunnalle. Hanke on tärkeä, koska rekrytointia tekevien asiantuntijoiden ammattitaidolla on vaikutus työmarkkinoiden toimintaan Suomessa käytännön tasolla.

Nykyisin rekrytointi tapahtuu enenevissä määrin verkossa ja suositusten kautta. Haluamme toimia Piilo-osaajissa aktiivisesti sen puolesta, että osaajamme löytäisivät työtä ja yritykset osaajistamme työntekijöitä. Haluamme osaltamme mahdollistaa myös työnhakijoiden ja rekrytoijien kohtaamista. Kuplimme yhdessä työelämän ja rekrytointien puolesta!

Halusimme sanoittaa Piilo-osaajien paremman rekrytoinnin periaatteet työnhakuyhteisön näkökulmasta ajateltuna, mukailemalla hankkeen virallisia, rekrytoinnin näkökulmasta laadittuja periaatteita.

paremman rekrytoinnin puolesta

Edesautamme työnhakijoiden ja rekrytoijien kohtaamista, toimintamme on läpinäkyvää ja perustuu kanssakäymiseen ja yhdessä tekemiseen.

Edesautamme työnhakijoiden ja rekrytoijien kohtaamista:

  • Mahdollistamme osaajien ja heitä tarvitsevien tahojen kohtaamista virtuaalisesti ja kasvokkain.
  • Tuomme aktiivisesti julki eri alojen osaajia ympäri Suomea.
  • Tarjoamme kohderyhmäämme kiinnostavaa sisältöä eri kanavissamme (mm. Twitter, Facebook, piilo-osaajien nettisivut).
  • Teemme yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa.

Toimimme läpinäkyvästi:

  • Haluamme toimia avoimesti ja ajatella asiat positiivisen kautta, kuplivalla asenteella.
  • Uskomme, että jokaisella osaajallamme on jotakin arvokasta osaamista ja kokemusta, jonka esiintuomisessa voimme häntä auttaa ja joka erottaa hänet muista.
  • Annamme aidon tukemme työnhakijalle hakuprosessin aikana ja sparraamme toisiamme tarpeen vaatiessa
  • Haluamme mahdollistaa osaajillemme koko hänen potentiaalinsa näkymisen julkaisemalla osaajaesittelyn osaajagalleriassamme
  • Haluamme tuoda esille osaajiemme työkokemuksen ja nykyisen osaamisen lisäksi myös hänen potentiaaliaan.
  • Olemme kiinnostuneita osaajiemme unelmista, tulevaisuuden tavoitteista ja mielenkiinnon kohteista.

Toimintamme perustuu kanssakäymiseen ja yhdessä tekemiseen:

  • Keskustelemme luottamuksella suljetussa kanavassa, jossa jokainen voi, ja uskaltaa olla oma itsensä.
  • Julkaisemme blogia jonka tekoon osallistuvat kaikki aktiivijäsenemme. Tarkoituksenamme on, että työnhakijat saavat blogista vertaistukea ja käytännön vinkkejä, sekä rekrytointeja tekevät tahot saavat syvempää tietoa aktiiviosaajiemme osaamisesta ja heistä persoonina.
  • Järjestämme yhteistä tekemistä ja kohtaamisia joihin kaikki osaajat ovat tervetulleita.

Yhdessä muutamme työelämää ja rekrytointien sujuvuutta. Kuplitaan myös jatkossa paremman työelämän puolesta!

Vuorela Heli L

Kirjoittaja Heli Vuorela on määrätietoinen, monipuolista työkokemusta omaava ja kokenut asiakaspalvelun ja myynnin ammattilainen, joka organisoi tehokkaasti tekemistään, vakuuttaa kuulijansa ja neuvottelee taitavasti. Heli nautti oppimisesta ja itsensä haastamisesta. 

Työkkärin Sirpalla on asiaa – Sirpa kertoo kuinka asenteeseen voi vaikuttaa

Väsymätön positiivisuuden puolestapuhuja työkkärin Sirpa kertoo kuinka tärkeä asia asenne työnhaussa on, ja kuinka omaan asenteeseen voi vaikuttaa. KATSO VIDEO ALTA!

Työnhaun verkkovalmentaja Sirpa Pylkkänen-Ahjo, tuttavallisemmin työkkärin Sirpa on ikuinen optimisti ja työnhakemisen tosiammattilainen. Viidennessä videojulkaisussa Sirpa kertoo kuinka omia vahvuuksia voi tunnistaa, ja miten vahvuuksien avulla voi vaikuttaa omaan työnhakuasenteeseen.

Sirpa vitsailee ”asenne.com, mikä se oikein on”, ja tästä samasta asiasta puhutaan paljon myös Piilareiden yhteisössä. Piilareiden iloisen kupliva toimintatapa ja yhteisön kannustava asenne auttaa työnhaussa eteenpäin.

Sirpa on sitä mieltä, että asennettaan voi mutta pohtimalla sitä, että missä on hyvä. Omista vahvuuksista voi kehittää itselleen mantroja, joita voi hokea vaikkapa ennen työhaastattelua tai muuten tiukan paikan tullen. Piilareiden osaajaprofiilin avulla on hyvä tunnistaa omaa osaamista ja kertoa siitä muille. Ehkä osaajaprofiilin avulla voisi myös rakentaa itselleen positiivisen mantran?

Sirpan motto: Etteenpäin sano mummo lumessa!

 

ville_kekalainenHahmon takaa löytyy drag-artisti ja teatterialan ammattilainen Ville Kekäläinen, joka on yksi maamme palkituimmista drag-esiintyjistä. Ville herättää hahmoillaan rohkeaa keskustelua mm. tasa-arvosta, erilaisuudesta ja tuo esiin näkökulmia, joita on syytä pysähtyä pohtimaan. Ilo ja huumori on Villen jutuissa aina läsnä.

Sirpa Youtubessa: http://www.youtube.com/VonKattendam

Sirpa Instagramissa: @tyokkarinsirpa

 

Tämä oli toistaiseksi työkkärin Sirpan kanssa sovitun blogisarjan viimeinen jakso. Edelliset julkaisut löytyvät alla olevien linkkien avulla:

Piilarit tutuksi

Sirpa liittyy Piilareihin

Nosta #osaajaesiin, älä alistu huijarisyndroomaan!

Sirpa tapaa Piilarit

Piilo-osaajat kiittävät Sirpaa ja Villeä hedelmällisestä ja hersyvän hauskasta yhteistyöstä!