Category: Osaaja esiin

Henkilö koskettaa sormellaan saippuakuplaa. 0

Työnhakuhyvinvointia tavoitteista

Työnhaun tavoitteena on uusi työpaikka. Sellaisenaan tämä tavoite on kuitenkin turhan iso ja epämääräinen. Miten siis tehdä siitä helpommin hahmotettava ja saavutettava? Elävöitä ja konkretisoi tavoitteesi Työnhakutavoitteen määrittäminen on hyvä aloittaa sillä, että mietit,...

Henkilö kertoo toiselle, mitä hän osaa, 0

Kerro muutamalla sanalla, mitä sinä teet

Yksi itselleni kauhistuttavimpia kysymyksiä tai pyyntöjä on se, missä pitää kertoa omasta osaamisestaan yllättäen. Mitä sinä teet? Millaista työtä ja mitä hyötyä siitä on? Piilo-osaajana olen opetellut ja miettinyt muutamankin tiiman aihetta. Nyt avaan...

Generalisti kasvun mahdollistajana ja uudistajana 1

Generalisti kasvun mahdollistajana ja uudistajana

Olen huomannut, että generalistin kyvykkyyksiä ei tunneta. Kerron kolme esimerkkiä, miten olen luonut kasvua asiakasymmärryksen perusteella. Olen generalisti, joka ymmärtää ihmisen käyttäytymistä ja isoja kokonaisuuksia. Yhdistän ihmiset ja tekemisen strategiassa ja arjessa. Superkykyni on...

Kevätkoivuja sinistä taivasta vasten. 0

Ympäristö + valmentaminen = ympäristövalmentaminen?

Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta, miten voisin yhdistää kaksi kiinnostukseni kohdetta – ympäristöasiat ja valmentamisen. Kun laskee suoraviivaisesti yhteen yksi plus yksi, vastaukseksi tulee ympäristövalmentaminen. Mutta mitä se sitten voisi tarkoittaa? Oma pohdintani on vielä...

Jaksa paremmin panostamalla palautumiseen 1

Jaksa paremmin panostamalla palautumiseen

Suurin osa meistä elää työn, perheen ja vapaa-ajan ristipaineessa. Jokainen osa-alue vaatii huomiota ja kokonaisuus aiheuttaa helposti kiireen tunnetta ja stressiä. Avain tämän kaiken keskellä jaksamiseen on palautumisessa. Palaudu aktiivisesti Palautuminen tarkoittaa sitä, että...