Pelosta vai rauhasta käsin?

Kuva: Les Anderson / Unsplash

Jos työnhaku ahdistaa ylettömästi, on syytä ravistella pelko ja kielteiset ajatukset hiiteen omista perustuksista. Ne ovat vain tunteita ja ajatuksia, jotka tulevat ja menevät. Oikeasti sinulla ei ole mitään hätää. Kaikki järjestyy kyllä, ja löydät vielä uuden oman paikkasi. 

Tämän kirjoituksen aiheesta saan osittain kiittää juuri poisnukkunutta mummoani. Arvatkaapa vain, mikä hänen nimensä oli. Rauha tietenkin.

Välillä – tai aika useinkin – tälle Rauha-mummon lapsenlapselle on rauha ollut elämässä melko vieras sana. Elämä on ajoittain riepotellut laidasta laitaan, ja sellaisellakin paikalla, missä olisi voinut olla ihan rauhassa, olen tuntenut melkoista levottomuutta ja pelkoakin.

Olen tunnistanut, että usein teen asioita huolestuneena ja pessimistisesti. Tai ainakin ryhdyn niihin ajatellen, että ei tästä kuitenkaan mitään tule. Sitten saan toki yllättyä ”iloisesti”, kun asiat kuitenkin aina lutviintuvat jotenkin päin. Olen tullut siihen lopputulokseen, että sanonta ”Pessimisti ei pety” on valetta, tai ei se ehkä silloin ole, jos hiuksia halotaan. Pessimisti ei tosiaan pety (kertaluonteisesti), vaan hän _elää pettymyksessä_ (jatkuvasti). Pessimistin ilokin on usein pikemminkin vahingoniloa: ”Onnistuit ehkä nyt, mutta katsotaanpa seuraavalla kerralla.”

Pessimismiä astetta monimutkaisempi ilmiö on pelko, joka lienee pohjimmiltaan kielteisyydenkin takana. Pelon juurille on hieman hankalaa päästä, vaikka toisaalta – eikö suurin osa ihmisen kielteisistä tunteista kumpua hylätyksi tulemisen pelosta, siitä, että entä jos ei kelpaakaan?

Juuri kelpaamattomuuden tunteiden vuoksi työnhakukin voi olla pelottavaa. Töitä hakiessa taistelee jatkuvasti hylätyksi tulemisen tunteita vastaan. Vaikka onnistuisikin suojaamaan henkilökohtaisen minänsä, työminä saattaa saada melkoisia kolauksia. Järjellä tietää, että kilpailu työpaikoista on kovaa, mutta silti on vaikeaa säilyttää teflon-pintansa naarmuttomana. Eikä se liene tarkoituskaan tässä elämässä – ei edes työelämässä.

Kuva: Nik Shuliahin / Unsplash

Tiedämme, että pelko kannattaa tunnustaa, niin se pienenee. Pelkokin on vain tunne, joka tulee ja menee. Voin ajoittain tuntea pelkoa, mutta minun ei tarvitse elää siinä eikä antaa sen juurtua perustuksiini. Pelko kertoo myös asioista, jotka ovat minulle tärkeitä – pelko haluaa yleensä pesiä juuri siellä liepeillä. Ehkä voisin vain mennä niitä tärkeitä asioita kohti, ohittaa pelon kättä heilauttaen, ja löytää jonkin uuden oman paikan.

Rauha ei ole riippuvainen olosuhteista – tässä levottomassa maailmassa on paljon ihmisiä, jotka elävät rauhassa. Joskus kun levottomuus yrittää vallata mieleni, ajattelen, miten pieni asia yhden suomalaisen naisen työnhaku on maailman mittakaavassa. Sen verran pieni, ettei minulla ole mitään syytä olla uskomatta, etteivätkö asiat lopulta ratkeaisi parhain päin.

Kirjoittaja Anna Vuorinen on toimittajataustainen viestinnän ammattilainen, joka uskoo tarinoiden voimaan.