Tarinoiden ja tarinankerronnan hyödyntäminen työnhaussa

Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli

Tarinat ovat ikiaikainen vaikuttamisen keino: ne jäävät mieleen ja ohjaavat tulkintojamme asioista ja ihmisistä. Tarinan avulla voi myös markkinoida omaa osaamistaan ja vahvistaa työnhakuaan. Sinä ja asiantuntemuksesi jäätte helpommin mieleen, kun tehostat kertomaasi mieleenpainuvalla tarinalla.

Tarina vaikuttaa ja jää mieleen

Maailma muuttuu jatkuvasti ympärillämme, mutta tarinoiden voima ei ole häviämässä minnekään. Tarinoiden kertomisella on pitkät perinteet; niiden avulla on jaettu tietoa, opetettu, viihdytetty, säilytetty kulttuurillista perintöä, välitetty arvoja ja johdettu yhteisöjä.

Tarinat herättävät mielenkiinnon, vetoavat tunteisiin, tekevät vaikutuksen ja jättävät muistijäljen. Tarinoiden jakamisen kautta muodostuu tunneside ja ymmärrys toista ihmistä kohtaan, ja tarina auttaa samaistumaan toisen ihmisen tilanteeseen.

Ihmisellä on luontainen tarve ymmärtää maailmaa ja asioiden yhteyksiä, mutta usein erilaisia syy-seuraussuhteita on lähes mahdotonta käsittää. Tässä avuksi tulee tarinankerronta, joka on myös tapa hahmottaa maailmaa ja kokonaisuuksia.

Tarinankerronnalla ilmennetään asioita ja niiden merkityksiä. Aiemmin järjettömiltä vaikuttaneet asiat voivat tuntua tarinan kuulemisen jälkeen huomattavasti ymmärrettävämmiltä ja inhimillisemmiltä.

Tarinankerronnan tehtävä on yhdistää menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Tarina kertoo, mistä ollaan tulossa, missä nyt ollaan ja minne ollaan menossa.

Työnhaku on tarinankerrontaa

Kaikki ihmisten välinen vuorovaikutus on tarinankerrontaa. Jokainen meistä on tarinankertoja, ja kerromme jatkuvasti tarinoita erilaisista tapahtumista, kokemuksista ja tunteista.

Myös työnhaku on pitkälti tarinankerrontaa. Millaista tarinaa kerrot itsestäsi ja osaamisestasi, niin itsellesi kuin muillekin? Tarinankerronta on väline oman osaamisen markkinointiin ja työnhakuun. Sen avulla voit vahvistaa työnhakuasi ja helpottaa asiantuntemuksesi mieleen jäämistä.

Tarinoita ja tarinallisuutta voi hyödyntää monissa paikoissa, kuten LinkedIn-profiilissa, työnhakudokumenteissa ja työhaastattelussa.

Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli

Kolme vinkkiä omasta osaamisesta kertomiseen tarinoiden avulla

1. Keskity positiiviseen

Tarinat jäävät mieleen pitkäksikin aikaa ja vaikuttavat siihen, miten kuulija suhtautuu tarinankertojaan. Tarinassaan kannattaakin keskittyä mieluummin positiivisiin kuin negatiivisiin asioihin.

Tietenkään kenenkään elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Jos olet kohdannut paljon vastoinkäymisiä tai muita huonoja kokemuksia, yritä kääntää ne jonkinlaiseksi “altavastaajaksi voittajaksi”- tai “sisulla menestykseen” -tyyppiseksi tarinaksi.

Kerro esimerkiksi:

  • Miten olet onnistunut – tai onnistut – nousemaan vaikeasta tilanteesta?
  • Mitä esimerkiksi pitkä työttömyysjakso on opettanut sinulle?
  • Mitä olet tehnyt päästäksesi kohti unelmiesi työtä?

2. Höystä faktoja yksityiskohdilla

Sen sijaan, että latelisit itsestäsi pelkkiä faktoja, höystä niitä tarinoilla ja yksityiskohdilla.

Kerro yksityiskohtia siitä, miten olet päässyt tähän pisteeseen ja minne olet menossa. Jos olet vasta etsimässä unelmiesi työtä, kerro, miten olet menossa sitä kohti.

Rekrytoija ei tunne taustaasi, osaamistasi tai ammattitaitoasi, vaan sinun on kerrottava ne hänelle. Sinulle voi olla päivänselvää, mitä kaikkea tiedät ja osaat vaikkapa koulutuksesi ansiosta, mutta kyseisen koulutuksen sisältö voi olla rekrytoijalle aivan vieras, eikä se aukea pelkän tutkintonimikkeen perusteella.

Esimerkiksi minä voisin puhua itsestäni lyhyesti 29-vuotiaana suomen kielen maisterina, mikä on toki totta mutta ei sinänsä kerro vielä oikein mitään. Sen sijaan voisin kertoa tarinan Sallasta, joka rakastui suomen kieleen, sanoihin ja teksteihin oppiessaan lukemaan ja kirjoittamaan alle kouluikäisenä ja jota tämä rakkaus on ajanut elämässä eteenpäin siitä asti. Opiskeltuaan yliopistossa suomen kieltä ja viestintää hän on päätynyt työskentelemään mitä moninaisempien tekstien parissa niin yritys- kuin järjestöpuolellakin, ja hänen kynästään on syntynyt kaikkea somepäivityksistä rahoitushakemuksiin.

3. Osoita, mitä konkreettista hyötyä osaamisestasi on

Kerro tarkemmin siitä, miten osaamisesi ja aiempi kokemuksesi hyödyttää työnantajaa. Mitä työnantaja pystyy tekemään paremmin, jos se palkkaa sinut?

Kerro esimerkiksi siitä, miten olet aiemmin auttanut ihmisiä työssäsi tai vaikka jossain vapaa-ajan harrastuksessasi. Mitä vaikutusta tekemiselläsi on ollut? Etenkin aika ja raha ovat tärkeitä resursseja alalla kuin alalla, joten kerro, jos sinun ansiostasi aiempi työnantajasi on esimerkiksi onnistunut säästämään merkittävästi jompaakumpaa.

Esimerkiksi minä työskentelen tällä hetkellä hankemuotoilijana yrityksessä, joka kartoittaa pk-yritysten julkisen tukirahoituksen mahdollisuuksia sekä auttaa yritystä hakemaan rahoitusta. Voisin kertoa tarinan avulla esimerkiksi siitä,

  • miten autan kiireisiä yrittäjiä säästämään aikaa ja rahaa, kun heidän ei tarvitse sukeltaa sekavaan tukiviidakkoon erilaisine rahoitusmuotoineen ja -ehtoineen
  • miten pk-yrityksillä on elintärkeä merkitys hyvinvoinnille ja kansantaloudelle ja miten omalla työlläni autan yrityksiä kasvamaan ja siten myös tuen suomalaista elinkeinoelämää
  • kuinka paljon yrityksiin on syntynyt uusia työpaikkoja sen ansiosta, että olen onnistuneesti hakenut heille rahoitusta.
Henkilö hymyilee kahden tarotkortin kanssa. Kortit ovat Kuolema ja Aurinko.

Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli

Jokainen meistä on tarinan arvoinen

Jos kuvittelet, että osaamisesi on harmaata massaa eikä vetoa tunteisiin, olet väärässä. Kerro ihmisistä, joiden elämään vaikutit. Heistä, jotka nukkuvat ansiostasi paremmin. Autoilijoista, jotka kulkevat matkansa turvallisemmin. Kiireisistä, joille jäi avullasi aikaa muuhunkin. Nuorista, joiden hyvinvointia edistit. Asiakkaista, joiden asiat pistit järjestykseen. Potilaista, joiden terveyden pelastit. Arjen sankareista, joiden elämästä teit helpompaa. Perheistä, joiden ongelmat ratkaisit. Yksinäisistä, jotka löysivät avullasi toisensa. Haaveilijoista, joiden unelmista teit totta. Ja niin edelleen. Jokainen meistä on tarinan arvoinen, ja tänään sinäkin olet monelle sankari. Sinäkin teet joka päivä asioita, jotka ratkaisevat ongelmia, parantavat arkea, mahdollistavat muutosta ja ovat korvaamattomia monille. Ja silti, kuinka vaikeaa teot onkaan pukea sanoiksi ja kuinka paljon ne voisivat urallesi merkitä. Siksi muista tämä: sinunkin työlläsi on arvoa ja merkitystä, luultavasti paljon enemmän kuin osaat kuvitella.

Yllä oleva sitaatti on Martti Vaalahden kirjasta Sanojen supervoima – näin valitset sanasi oikein ja onnistut elämässä. Jokaisella meillä on tarina kerrottavana sekä arvokasta osaamista tarjottavana.

Kirjoittaja Salla Hiltunen on kieli- ja viestintäasiantuntija, joka auttaa tämänhetkisessä työssään yrityksiä kertomaan itsestään vetoavia tarinoita rahoittajatahoille.

Lähteitä ja lisämateriaalia:

  • Akavan erityisalat: Tarinat työelämässä – storytelling asiantuntijuuden tukena. Webinaari 2.2.2021
  • Martti Vaalahti: Sanojen supervoima – näin valitset sanasi oikein ja onnistut elämässä. WSOY.
  • Juhana Torkki: Tarinan valta – kertomus luolamiehen paluusta. Otava.
  • Mervi Rauhala & Tarja Vikström: Storytelling työkaluna – vaikuta tarinoilla bisneksessä. Talentum.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *