Uusia mummoja – digitaalinen yhteiskunta

Kuva: Karoliina Nurmi

Digitaidot kuuluvat kaikille ja niiden opettaminen on taitolaji, josta kerron tarkemmin tässä blogissa omien kokemusteni kautta.

Yhteiskunnan ja liike-elämän palvelut siirtyvät yhä enemmän itsepalveluiksi ja monessa tapauksessa puhelinapplikaatioiksi. Ikääntyneet ovat taidoiltaan heterogeeninen ryhmä, eikä heillä kaikilla ole henkilöitä auttamassa tai opastamassa palveluiden käytössä. Yli 65-vuotiaita on n. 20 % väestöstä ja yli 50-vuotiaita n. 4 2% väestöstä. Tuo 42 % sisältää suuren joukon ihmisiä, joille viimeaikainen muutos tuottaa päänvaivaa.

Olen jonkin aikaa toiminut tuntikouluttajana, koulutan, workshop muodossa, ikääntyneitä, työttömiä ja maahanmuuttajia arjen ja työelämän digitaidoissa.

Yksi seikka on noussut selkeästi esille: koulutuksiin osallistujat ovat valtaosin naisia. En tiedä, miksi miehillä on suurempi kynnys osallistumiseen, mutta joissain ryhmissä ei ole ainoatakaan miesosallistujaa.

Tommi Heleniuksen ohjaamat Tietotekniikalla arki sujuvaksi -kurssit.

Tällä ja ensiviikolla koulutan Äänekoskella eläkeläisten ryhmää, jossa koulutettavat ovat ilahduttavan kiinnostuneita oppimaan käytössään olevien laitteiden käyttöä. Lähes kaikilla on käytössään tietokone, osalla myös tabletti. Osa käyttää sujuvasti sähköpostia puhelimen kautta, mutta kaikilla ei ole edes osoitetta.

Keskustelimme paljon maanantaina ja tiistaina siitä kuinka puhelimen ja tabletin käyttö on heidän ikäryhmälleen helpompaa, kuin perinteisen tietotekniikan, koska perustoiminnot ja –applikaatiot on suunniteltu aivan toisenlaista näkökulmasta kuin osin hyvinkin kankea Windows –ympäristö.’

Tietotekniikalla arki sujuvaksi kurssilaisia.

Samat kysymykset ja teemat nousevat näissä koulutuksissa esiin:

• Miten siirrän kuvat puhelimesta tietokoneelle?
• Onko pankin käyttö puhelimen kautta turvallista?
• Mobiilimaksaminen?

Kun kouluttaminen on jätetty kolmannen sektorin, yhdistysten, kansalaisopistojen ja muiden vastaavien tahojen toimeksi, on selkeä vaara, että suuri osa käyttäjistä jää selkeän koulutuksen ulkopuolelle.

Omissa koulutuksissani kannustan vertaistukeen ja teen itse vierihoitoa, ainoatakaan PowerPoint –kalvoa en näytä, jos puhumme verottajan Omavero –palvelusta tai Kelan verkkopalveluista näytän niitä. Yksi ongelma on, että kaikkea en halua näyttää julkisesti, koska kyseessä on minun Omaveroni ja Kela –asiointini. Demotunnukset olisivat kouluttajaystävällinen lisä erilaisiin palveluihin.

Koska työmuoto on workshop, on käytäntö osoittanut, että optimaalinen ryhmäkoko on 7-11 osallistujaa. Tällöin kysymysten hajonta on riittävää, jokaista ehtii ohjata myös henkilökohtaisesti ja ryhmässä on ainakin yksi joka voi toimia vertaistukena.

Kaiken kaikkiaan olen huomannut, että ihmiset ovat kiinnostuneita oppimaan palveluiden käyttöä, mutta he kaipaavat ennen kaikkea pelkojen ja epäilysten lieventämistä. Heille pitää puhua heidän omalla kielellään ei it-alan jargonilla.

Kirjoittaja Tommi Helenius omaa uteliaan mielen ja kokeilee mielellään erilaisia asioita ICT-alaa sivuten.

Pelkkä Excelien pyörittely ei innosta, joten Tommi toimii mielellään ihmisten ja teknologian välimaastossa, liiketoiminnan ja tekniikan välisenä tulkkina.