Esiintymispelkoinen kouluttaja? – Miten selvitä hengissä jännityksestä huolimatta?

Ryhdyin osa-aikaiseksi kouluttajaksi oman työni ohessa kymmenen vuotta sitten. Tartuin tilaisuuteen, kun sitä minulle tarjottiin. Aihealue ei kuulunut oman eksperttiyteni piiriin, joten jouduin tekemään paljon töitä perehtyäkseni vaarallisten aineiden ilmakuljetusten säädöksiin. Kokeneemman kollegan tuki ja alan asiantuntijan vetämä laaja-alaisempi koulutus olivat oivallinen pohja itse asiaan. Mutta… kuinka selvitä hengissä esiintymispelosta?

Koulun esitelmät, luokan edessä laulaminen laulukokeissa ja työhaastattelut ovat saaneet sydämeni laukkaamaan, kuuman punan nousemaan poskilleni ja ääneni värisemään. Miten kukaan voi seistä ihmisjoukon edessä puhumassa luontevasti, vakuuttavasti, saati hauskasti kun kuulijoiden katseet porautuvat minuun – tai pahimmassa tapauksessa harhailevat hiekkamatin maille?

IMG_20170928_144127

Omaa jännittämistäni on helpottanut muun muassa varmuus asiaosaamisessa. Jos tietää mistä puhuu, pystyy reagoimaan kommentteihin ja kysymyksiin. Kymmenen vuoden jälkeen olen melko hyvin kärryillä siitä mitä opetan. Tärkeää tässä vaiheessa itselleni kouluttajana ovat laadukkaat ja laajat kertauskoulutukset ja sparrailu muiden alan osaajien kanssa, jottei kuuluisa leipiintyminen pääse puraisemaan.

Varmuutta olen saanut myös elämänkokemuksen myötä. Tiedän, että lähes kaikki muutkin ihmiset jännittävät julkista esiintymistä ja sympatiseeraankin jännittynyttä esiintyjää itse yleisössä istuessani. Enää en myöskään mieti enää mitä muut minusta ajattelevat, jos ääni väriseekin tai posket rusottavat, jännittäisihän heitäkin… Yleensä keskitynkin vain itse teemaan ja koulutustilanteeseen, eikä edes kritisointi aihetta, ajankohtaa tai huoneen lämpötilaa kohtaan kolahda enää sieluun asti, vaan on asia muiden joukossa, josta voidaan myös keskustella.

Kolmas tärkeä tekijä onnistuneelle esiintymistilanteelle on oma henkilökohtainen flow. Hyvin nukuttu yö takana, aamukahvit alla ja virkeä, innostunut mieli näkyvät hyvänä vireystilana ja huumorin määrässä. Myös tarinat omista kokemuksista muistuvat kirkkaaseen mieleen väsynyttä paremmin. Flowhuni vaikuttaa myös yleisö. Kerään heti alussa nopeasti dataa kuulijakunnasta; kuka tervehtii, miten tervehtii, miten he käyttäytyvät toisiaan kohtaan tuntemassaan/tuntemattomassa ryhmässä, ilmeitä ja reaktiota kun esittäydyn. Usein ryhmässä on vähintään yksi henkilö, joka joko hymyilee, nyökyttelee tai muuten osoittaa olevansa vastaanottokykyinen ja –haluinen ja suhtautuu minuunkin positiivisesti. Tällainen ihminen toimii esiintymistilanteessa ”tukihenkilönäni”; katse osuu häneen useimmiten, hänen reaktioistaan peilaan oliko tarinan jakaminen kannattavaa ja kerronko niitä lisää sekä kerään rohkeutta ja itsevarmuutta, mikäli ne jostain syytä hiipuvat.

Nämä vaarallisten aineiden peruskoulutukset ovat kuulijoilleen usein ensimmäiset lajiaan ja aihealue – kuten itsellenikin aluksi – aivan vieras. Olen toiminut kouluttajana muidenkin teemojen parissa, jolloin koulutustilaisuudet ovat vuorovaikutteisempia ja keskustelevampia. Esimerkiksi asiakaspalvelun kouluttaminen ei edes voi olla jotain mitä käsketään tehdä ja määrätään ylhäältä. Siksi palkitsevimpia ovatkin ne hetket, kun osallistujat selvästi oivaltavat jotain tai määrittelevät itse suunnan, jota kohti lähtevät kulkemaan. Interaktiivisuuden määrä vahvistaa kouluttaja-minäni itsetuntoa ja takaa onnistumisen tunteen.

Voisinkin siis summata, että jännittämistäni vähentää ja onnistuneen tilaisuuden eväät ovat nämä viisi simppeliä keinoa:

  1. tunne asiasi
  2. tunne itsesi
  3. OLOsuhteet kuntoon
  4. tukihenkilö
  5. anna muiden(kin) olla äänessä

Mielestäni kaikkiin näihin voi vaikuttaa tavalla tai toisella; kaksi ensimmäistä vaativat ehkä oppimista ja aikaa, mutta kolme muuta voi ottaa koekäyttöön vaikka heti, jos esiintymispelko vaivaa myös sinua. Itse jännitän edelleen usein, mutta en enää joka kerta. Pahimpia ovat ne pienet tilaisuudet, jossa kuulijana ovat lähimmät työkaverit ja helpoimpia ne tilaisuudet joissa istuu auditoriollinen ventovierasta yleisöä. Jännä juttu, eikö?

Unelmakoulutustilaisuus olisi sellainen, jossa käsiteltäisiin jonkin palvelun kehittämistä tai asiakaspalvelua, osallistujat eivät istuisi luokkahuonemaisesti vaan vapaammassa tilassa eikä kenenkään tarvitsisi tuntea kommenttinsa olevan tyhmä tai tarpeeton. Jokaisella osallistujalla olisi aiheesta mielipide ja jotain sanottavaa; myös vastarannan kiiskiä tarvitaan! Kouluttajalle jäisi ohjaajan/puheenjohtajan ja yhteenvetäjän rooli.

Millaisessa koulutuksessa sinä mieluiten istuisit?

Riina_kuva Kirjoittaja Riina Michelsson on kouluttamisen kokenut konkari ja kahden alle kouluikäisen lapsen äiti, joka tavoittelee positiivisia asiakaskohtaamisia myös sisäisien koulutuspalveluiden parista ja etsii samalla uusia ammatillisia haasteita

Tutkija apuraharuletin pyörteissä

Sopivana jatko-osana aikaisemmin ilmestyneelle kirjoituksellemme ”Rohkenisitko palkata tohtorin?” ajattelin kertoa hieman siitä, minkälainen apurahapainotteinen tutkijan polkuni viittä vaille valmiiksi tekniikan tohtoriksi on ollut.

Diplomi-insinööriksi valmistuttuani päädyin jatkamaan uraani teknillisellä yliopistolla tutkijana Innovaatiokeskus Tekesin rahoittamassa tutkimusprojektissa. Valitettavasti Tekes-projektin päätyttyä edessäni aukenivat epävarmemmat ajat ja koko tutkijanurani jatkuvuus riippui siitä, kuinka hyvin minua lykästäisi apuraharuletissa.

Päädyin siis työllistämään itse itseni hakemalla tutkimustyölleni rahoitusta tiedettä tukevilta yksityisiltä säätiöiltä henkilökohtaisen apurahan muodossa. Onneksi onnetar on ollut minulle erittäin suosiollinen ja lukuisien apurahahakemusten kirjoittaminen on johtanut useammankin kokovuosiapurahan myöntämiseen tutkimukselleni. Lisäksi apurahakausien välissä olen saanut nauttia lyhyistä määräaikaistyösuhteista yliopistolla, mikä on taannut urani jatkuvuuden ja mahdollistanut tieni kohti tohtorin tutkintoa.

Apurahatutkijan parhaimpia työetuja lienee vapaus työaikojen suhteen. Riippuu tietenkin paljon tutkijasta itsestään, kuinka paljon suo itselleen vapauksia. Koska tutkimustyön etenemistä arvioidaan jatkuvasti koko tiedeyhteisön voimin, saattaa se asettaa tutkijalle paineita työskennellä aiheen parissa myös vapaa-ajalla. Valitettavan monessa yliopistossa apurahatutkijat ovat eriarvoisessa asemassa palkkatyössä oleviin tutkijoihin verrattuna, sillä heidän ei lasketa kuuluvan yliopiston henkilökuntaan. Näin ollen yliopistolla ei ole heitä kohtaan työnantajavelvollisuuksiakaan. Itse koen olleeni varsin etuoikeutettu, sillä en ole koskaan joutunut maksamaan yliopistolle erillistä korvausta käyttämistäni työskentely- ja laboratoriotiloista, laitteista tai tietoliikenne-, puhelin- ja kirjastopalveluiden käyttöoikeuksista. Silti en ole koskaan ryhtynyt pitämään itsestään selvyytenäkään kyseisiä etuuksia. Lisäksi omalla yliopistollani apurahatutkijoiden on jo muutaman vuoden ollut mahdollista saada käyttöoikeus työterveyshuollon palveluihinkin, mikä ei vielä tutkijanurani alkutaipaleella ollut mahdollista.

Eli vaikka apurahatutkijalta saattaa puuttua monia työsuhteeseen liittyviä etuja, uupuvat myöskin velvollisuudet. Apurahakaudella tutkija pystyy nauttimaan perinteisestä akateemisesta vapaudesta täysin siemauksin; häntä eivät rajoita työajan kohdennukset, matkanhallintaohjelmistot, eivätkä muutkaan byrokratian koukerot. Nyt kun apurahahakemustenkin laatiminen sujuu jo itseltänikin ammattilaisen ottein, houkuttelee tutkimustyön jatkaminen post doc -tutkijana yliopistolla vaikkapa uuden apurahan turvin – ainakin ajoittain. Toisaalta näin perheellisenä ihmisenä toivoisin myös lopulta löytäväni taloudellisesti hieman vakaamman mutta yhtä mielenkiintoisen työn, sillä apurahatutkimukselle tyypillinen epävarmuus tulevaisuudesta saattaa liian pitkään jatkuessaan kuihduttaa myös kaiken luovuuden ja innostuksen. Joten sillä hetkellä, kun havaitsen tieteellisen uteliaisuuteni uhkaavan näivettyä, on viimeistään aika startata täysin purjein kohti uusia tuulia!

CV-valokuva

Kirjoittaja Sanna Turunen on biolääketieteen tekniikan ammattilainen ja kroonisesta tiedonjanosta kärsivä viitta vaille valmis tekniikan tohtori, joka tutkimustyönsä ohessa pyörittää kahdella lapsella, kahdella koiralla ja yhdellä kissalla höystettyä perhearkea ja etsii siinä sivussa urallensa uusia tuulia.

Mistä tunnet sä perheystävällisen työpaikan?

Osataanko tulevassa työpaikassasi huomioida myös työntekijöiden arki? Voiko työpaikan perheystävällisyyttä päätellä jo rekrytointivaiheessa? Entä miten pidetään huolta perheellisen työhyvinvoinnista?

Täysipäiväinen työnhakija kehittyy mestariksi työpaikkailmoitusten analysoinnissa. Sopiiko oma kokemukseni tai osaamiseni juuri tähän pestiin, voisinko olla se puuttuva palanen? Tusinahakemusten rustaamisen sijaan tänä päivänä panostetaan erottautumiseen, mutta se ei koske pelkästään hakuprosessin toista osapuolta. Kymmenien tai satojen rekryilmoitusten kokemuksella sellaiset sanat kuin näköalapaikka tai itsenäinen tiimipelaaja menettävät merkityksensä ja sitä oikeaa aletaan etsiä rivien välistä. Erityisesti aloilla, joilla kilpaillaan työvoimasta, yritykset joutuvat keulimaan muullakin kuin tyylikkäillä titteleillä tai rohkeaan palkkatoiveeseen vastaamisella.

Voisiko perheystävällisyys olla seuraava työnantajatrendi, se jolla pärjätään parhaimpien työpaikkojen kisoissa ja houkutellaan alan timanttisimmat osaajat pysyville palleille?

crayons-coloring-book-coloring-book-159579

Aamukahvit vai iltapäiväkaljat?

Perheystävällisen työpaikan tunnusmerkit ovat varsin yleismaailmallisia: yleisimmin nostetaan esille työnantajan positiivinen asennoituminen erilaisia elämäntilanteita kohtaan. Konkreettisesti perheystävällisyys nähdään usein työn joustavuutena, etätyömahdollisuutena ja reiluna kohteluna vanhempainvapaisiin liittyen.

Työn arjessa perheystävällisyyttä voi kuitenkin päätellä myös pienemmistä käytänteistä: käydäänkö työporukalla aina perjantaisin päivän päätteeksi oluella vai nostatetaanko tiimihenkeä kakkukahveilla toimistoaikana, jolloin myös päiväkoti on auki? Entä onko oletuksena ylitöihin venyminen tai aina tavoitettavissa oleminen, saako syyslomailevan koululaisen ottaa mukaan viikkopalaveriin, voiko fyysistä kuntoaan parantaa myös työaikana?

Seuraamalla yritysten somepäivityksiä ja kuulostelemalla omien verkostojen kokemuksia voi saada hyvin vihiä työpaikan suhtautumisesta perhe-elämään. Valveutuneessa työpaikassa osataan nostaa perheystävällisyys esille jo verkkosivuilla, työpaikkailmoituksessa tai viimeistään haastatteluvaiheessa. Työnhakijan perheen huomioimisella luodaan positiviista työnantajakuvaa ja viilataan rekrytoinnin hakijakokemusta piirun verran paremmaksi. Samalla houkutellaan hakijoiksi meitä työn ja perheen tasapainoon tähtääviä, tehokkaita uraäitejä!

Kumpi joustaa, sinä vai työ?

Eräässä työhaastattelussa minulta taannoin kysyttiin, olenko joustava. Keskustelu oli juuri pyörinyt työprojekteja leimaavan kiireen ja “aamusta iltaan tekemisen” ympärillä. Vastasin rehellisesti, että olen kyllä luonteeltani varsin joustava, mutta minulla on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta, joiden tarha menee kiinni kello viisi. “Entä onko sun mies joustava?” kysyttiin seuraavaksi. Lopulta kieltäydyin työtarjouksesta.
Nykyisessä työpaikassani ei ole tavatonta, että firmalounaalla pöydän päähän nostetaan tarvittaessa syöttötuoli tai että koululaisten loma-aikoina toimistolla pyörii junior developer. Kolmen lapsen komboa kalenterissa pyöritellessä helpottaa tieto siitä, että työajat joustavat, mutta minun ei aina tarvitse. Työyhteisöni ensimmäisenä (ja toistaiseksi ainoana) äitinä olen voinut myös itse olla luomassa pieneenkin yritykseen käytänteitä, jotka tähtäävät perheystävällisyyteen. Väitänpä, että niistä hyötyvät myös perheettömät kollegat.

 

sannasaarikangas-web-500x500

Sanna Saarikangas on viestinnän osaaja, työyhteisön penaalin kynien teroittaja ja kolmilapsisen uusperheen äiti.

Työhyvinvointi ei ole hokkuspokkustemppuja

Raahaudutko töihin väkisin vai avaatko työpaikan oven mielelläsi? Työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta puhutaan syystä paljon. Hyvinvointi työssä koskettaa ihan kaikkia työelämässä olevia. Työhyvinvoinnilla on merkitystä henkilöstön pysyvyyteen, sairauspoissaoloihin ja esimerkiksi tuottavuuteen.

Hyvinvoiva työntekijä on todennäköisemmin sitoutunut ja motivoitunut osa työyhteisöä. Työhyvinvointi on harvoin työnantajille yhdentekevää, mutta eri työpaikoissa painotetaan erilaisia asioita. Miten löytää unelmatyöpaikka, joka lisäisi hyvinvointia omaan arkeen? Työpaikkaa vaihtaessa kannattaa esimerkiksi perehtyä siihen ovatko itselle tärkeät asiat tärkeitä myös mahdollisessa uudessa työpaikassa.

Työpaikkaa vaihtaessa kannattaa esimerkiksi perehtyä siihen ovatko itselle tärkeät asiat tärkeitä myös mahdollisessa uudessa työpaikassa.

Työhyvinvoinnin katsotaan yleensä tarkoittavan:

  • turvallista ja terveellistä työtä
  • hyvää esimiestyötä
  • työ tukee muuta hyvinvointia ja jaksamista
  • työ ylläpitää tehokkaasti työ- ja toimintakykyä

hands-2667461_1920_1024

Hyvinvointi työssä käytännön tasolla tarkoittaa vähän erilaisia asioita jokaiselle meistä. Kannattaa miettiä esimerkiksi millainen johtaminen saisi viihtymään ja olemaan tuottava osa työyhteisöä. Vaihtuvissa elämäntilanteissa työaikajoustot, sopiva työmatka, etätyömahdollisuus, erilaiset työsuhde-edut kuten kattava työterveyshuolto tai  esimerkiksi valmennus tai kuntoutus voivat olla tärkeitä keinoja lisätä hyvinvointia työssä.

Kannattaa esimerkiksi tehdä  Aarrekartta unelmatyöstään ja millaisia asioita unelmaduuni voisi sisältää. Uskon, että sopivan työpaikan löytyminen lisää hyvinvointia myös muussa elämässä. Itselleni esimerkiksi hyvä ja toimiva työyhteisö tarkoittaa avointa esimiestyötä ja johtamista. Lisäksi arvostan organisaation yhteiskuntavastuullisuutta. Haluan sitoutua hyvin toimivaan yhteisöön ja tehdä työtä omia vahvuuksiani hyödyntäen.

Miksi työhyvinvoinnilla sitten ylipäänsä on väliä? Eikö riitä, että menemme aamuisin töihin ja sinnittelemme työssä ja muussa elämässä? Oma ehkä idealistinen ajatus ja toiveeni on se, että työ toisi elämään mielekkyyttä ja lisäarvoa. Jotkut puhuavat myös pelkästä hyvinvoinnista, koska työelämä ei ole oma erillinen saarekkeensa ihmisten elämässä, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Työpaikan arjen ja vuorovaikutuksen pitää olla toimivaa. Jos työyhteisössä ei voida tai haluta sitoutua työpaikkaan, niin tuskin työtkään sujuvat kovin hyvin. Sitoutumattomuus varmasti haittaa työn sujuvuutta.

Työpahoinvointi taas tarkoittaa pahimmillaan toimimattomia työyhteisöjä, runsaita sairauslomia tai jopa työkyvyttömyyseläkkeitä. Työpahoinvointi on yleensä näkyvää ja silloin asiat ovat olleen huonolla tolalla jo pitkään. Tuskin kukaan haluaa olla osa toimimatonta työyhteisöä. Työhyvinvointi ei ole kuitenkaan hokkuspokkustemppuja tai pikatempauksia, vaan pitkäjänteistäja yhteistä työtä kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Yksittäiset tempaukset harvoin luovat pysyviä tuloksia. Työnantajalla, työntekijöillä ja esimerkiksi työterveyshuollolla on kaikilla roolinsa. Jokaisella meistä on vastuu esimerkiksi oman työkykynsä ylläpitämisestä.

Työ on iso osa elämää ja sen pitäisi tukea hyvinvointia eikä syödä turhaa energiaa. Jokaisen kannattaa rohkeasti miettiä millaisessa työpaikassa on helppo olla osa toimivaa ja tuottavaa työyhteisöä.

selfp Kirjoittaja Hanna-Leena Myllärinen on tamperelaistunut valtiotieteilijä ja intohimoinen käsityöharrastaja, jonka mielestä virheitä tekemätön ihminen ei ole uskaltanut kokeilla uusia asioita.

Osaaja pois piilosta – Hilla-Marian tarina

Hilla-Maria Zetterman kertoo Piilo-osaajien neljännen onnistumistarinan. Hilla-Maria halusi kampanjasta some-näkyvyyttä ja yhdessä tekemisen meininkiä, ja hänen odotuksensa ylittyivät monin tavoin.

Mikä sai sinut alunperin kiinnostumaan Piilo-osaajista?

Olin itse miettinyt jonkinlaista some-näkyvyyttä työnhakuni kannalta ja olin osallistunut MiBin työnhakumingleen. Jaana sitten ilmaisi ideansa kollektiivisesta some-kampanjasta, ja tartuinkin ideaan ja mahdollisuuteen heti. Tässä asioita tultaisiin tekemään porukalla, joten oli helpompi ylittää kynnys ja alkaa julkisesti rummuttamaan työnhaustaan. Tämä oli se seikka, mikä jännitti mahdollisessa itsenäisessä some-kampanjassa.

Mitä halusit saavuttaa kampanjalla?

Halusin saavuttaa some-näkyvyyttä, jota tulikin huimasti lisää. Lisäksi halusin saada uutta virtaa ja näkökulmaa työnhakuun. Toki pienenä hartaana toiveena oli, että kampanjassa mukana olo vaikuttaisi positiivisesti työllistymiseen.

Miten nämä tavoitteesi toteutuivat?

Erittäin hyvin! Some-näkyvyyttä tuli reilusti lisää. Porukka antoi puhtia ja ajattelemisen aihetta eri näkökulmista. Lisäksi omat tapahtumat toivat mukavasti lisäbuustia.

rivi3Kuva: Laura Tammisto / Studio Torkkeli Oy

Mitä muuta kampanja sinulle antoi?

Kirjoitin elämäni ensimmäistä kertaa blogia, joten sen suhteen uskaltauduin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Opin myös lisää somesta ja viestinnästä. Paras asia on kuitenkin tämä huikea joukko, johon sain tutustua ja tehdä tätä kampanjaa! Erityiskiitoksen ansaitsevat Jaana ja Elina, jotka ohjaavat joukkoa eteenpäin positiivisella mielellä.

Mitä sanoisit Piilo-osaajiin liittymistä vielä harkitseville?

Liity ihmeessä, sillä tässä porukassa kampanjan tekeminen on helppoa, myös teknisen alan ihmiselle!

Tässä hyvän mielen kampanjassa voit vain voittaa, sillä pahin asia mitä voi tapahtua on se, että asiat pysyvät entisellään.

 

MIB4PROF_003-HILLAKirjoittaja Hilla-Maria Zetterman on elämään positiivisesti asennoituva diplomi-insinööri, äiti ja maalta kotoisin oleva Martta, joka navigoi itsensä onnistuneesti takaisin työelämään. Hilla-Maria löysi uuden ura-askeleensa Piilo-osaajien tukemana ja on poistunut piilosta.