Tagged: työsuhde

Uusia alkuja työssä ja perheenä 1

Uusia alkuja työssä ja perheenä

Uusi työ ja raskaus. Useimmiten kaksi erittäin toivottua asiaa, ja tällä hakusanayhdistelmällä minäkin olen etsinyt tietoa pelonsekaisin tuntein, ja josta löytyykin faktan lisäksi kiitettävä määrä keskustelunaloituksia ja muita hakutuloksia. Tämä aihe herättää siis keskustelua...

Osaaja pois piilosta – Tommin tarina 0

Osaaja pois piilosta – Tommin tarina

Kiinnostus Piilo-osaajiin voi johtaa pidempään sitoutumiseen, vaikka työpaikka, tai kaksi, löytyisikin. Meillä on sarja kysymyksiä, joihin työpaikan saaneita pyydetään vastaamaan. Osa vastaa lyhyemmin, osa pidemmin. Minä vastaan niihin tässä muun ohella. Piilo-osaajat osui kai...

piilo-osaajat_perehdyttää 2

Perehdyttämisen periaatteita

Kun työntekijä astuu ensimmäisen kerran uudelle työpaikalle, ei mikään ole itsestään selvää. Europassin tekstissä tilannetta kuvataan osuvasti pihalla olemiseksi. Et tiedä edes missä kaapissa kahvia säilytetään saati että tietäisit missä kahvihuone on. Pihalla oleminen...

3

Pitkää, pätkää, silppua vai friikkua?

Viime vuosikymmeninä työn tekeminen on saanut runsaasti uusia eri muotoja perinteisen vakinaisen kokopäivätyön rinnalle. Enää ei kovinkaan monen työura jatku suoraan koulun penkiltä jonkin oman alan yrityksen palvelukseen ja tasaisten ylennysten kautta lopulta suoraan...