Tagged: työelämätaidot

0

Hoivavastuu kahdesta sukupolvesta antaa tärkeitä käytännön taitoja

Vanhemmuus kehittää ihmisessä monia työelämän kannalta hyödyllisiä taitoja ja ominaisuuksia. Kun hoivattavia on myös toisesta sukupolvesta, vaaditaan melkoista arjen hallintaa. Tähän jälkimmäiseen rooliin olen kuitenkin kasvanut pikkutytöstä lähtien. 1980-luvun puolivälissä aivoverenvuoto vammautti äitini, parhaassa...

0

Mielekäs tekeminen luo hyvinvointia

Kokemus oman työn merkityksellisyydestä on yhteydessä parempaan työtehokkuuteen ja työhön sitoutumiseen. Esimerkiksi jatkuva epävarmuus voi aiheuttaa mielekkyyden katoamisen työstä ja miksei muustakin elämästä.  Miksi mielekkyyden lisääminen on niin tärkeää?  Elämä tuntuu kaikella tavalla mielekkäämmältä,...

2

Haluan multitaskata!

Tutkimusten mukaan multitaskaus on vaarallista, mutta monessa työssä tehtävänkuva on täynnä sälää. Jokapaikanhöylänä voi viihtyä, kun omaksuu keinoja hallita ja rajata sekalaista työlistaa. En osu mihinkään tittelilokeroon, en tottele tiettyä ammattinimikettä. Olen ollut muun...

3

Vanhemmuus on myös työelämän taitojen kartuttamista

Vanhemmuus, jos mikä, on ikuista oppimismatkaa. Mutta oppiiko silloin jotain todella hyödyllistä? Ehkä työelämässäkin hyödyttäviä taitoja? Ehdottomasti! Vanhemmat ja lapset opettavat toinen toisiaan, ja usein sitä oivaltaa myös itsestäänselviä asioita ihan uudella tavalla. Kysyin...