Haluan multitaskata!

Tutkimusten mukaan multitaskaus on vaarallista, mutta monessa työssä tehtävänkuva on täynnä sälää. Jokapaikanhöylänä voi viihtyä, kun omaksuu keinoja hallita ja rajata sekalaista työlistaa.

En osu mihinkään tittelilokeroon, en tottele tiettyä ammattinimikettä. Olen ollut muun muassa toimittaja, tuottaja ja toiminnanjohtaja. Kun nyt syksyllä aloittelin työnhakua perhevapaan jälkeen, minun oli pakko alkaa muotoilla omaa osaamista johonkin boksiin.

Keksin itselleni moton: ”Sitä, tätä ja tuota – kokonaisuus kasassa!” Ja hoksasin, että monipuolisuus on valttini ja multitaskaus olennaisin taitoni.

Hups. Multitaskaus ei ole kovin hyvässä maineessa. Esimerkiksi MiB ry:n morning clubilla puhuttiin hiljattain stressistä ja palautumisesta ruuhkavuosissa. Puhuja Henna Salonius Moodmetriciltä huomautti, että multitaskaajan älykkyysosamäärä voi pudota hetkellisesti jopa 8-vuotiaan tasolle.

Googlasin hieman lisää:

–       Multitaskaaminen väsyttää ja lisää stressiä.
–       Keskittymiskyky huononee.
–       Multitaskaaminen kuluttaa aivoista glukoosia ennätysvauhtia.
–       Työn laatu kärsii.
–       Stressi kasvaa.

Totta, multitaskaaminen on vaarallista. En esimerkiksi suosittele kännykänkäyttöä autolla ajaessa. Enkä pysty lukemaan kirjaa ja katsomaan televisiota yhtä aikaa, jos haluan pysyä molemmissa todella kärryillä.

Mutta osittain haluan kyllä nostaa multitaskaamisen mainetta. Nimittäin sellaisen multitaskaamisen, jossa vaihdetaan työtehtävästä toiseen nopeasti, tehokkaasti ja fiksusti.

Silppuhommissa mielellään

On paljon titteleitä – muun muassa koordinaattori, assistentti, manageri, toiminnanjohtaja – jotka eivät välttämättä sinänsä kerro mitään mutta ne voivat pitää sisällään lähes mitä tahansa kahvinkeiton ja strategisen kipparoinnin välillä. Ja tehtävänkuvauksia, jotka hengästyttävät jo luettuina.

Haetaan siis jokapaikanhöylää. Ja joillekin se sopii, esimerkiksi minulle.

workshop-worked-sawing

Nautin siitä, että minulla on monta projektia meneillään. Työpäiväni ovat olleet esimerkiksi tällaista poukkoilua: kokouksia, muistioita, tiedottamista, meilejä, laskuja, some-päivityksiä, suunnitelmia, tilauksia, budjetteja, puheluita ynnä muuta…

Moni on sanonut, ettei pystyisi samaan. Ymmärrän. Mutta olen tehnyt tästä silpputyömallista itselleni toimivan.

Keskity, rajaa, tauota

Silppuhommat onnistuvat, koska osaan rajata fokukseni ja suljen häiriötekijät. Nopea hahmotuskyky ja hyvä muisti auttavat. Tehokas draivi tuo jopa nautintoa.

Vaikka sälää olisi työlistalla paljon, keskityn jokaiseen asiaan kunnolla vuorollaan, oli sen kesto 2, 20 tai 200 minuuttia.

En tsekkaa meilejä minuutin välein (eikä kännykkään tule niistä ilmoituksia), en selaile somea sivusilmällä tärkeässä palaverissa, en ole aina tavoitettavissa.

Kyllä, sälätyöntekijällä pää on täynnä sälää. Mutta laitan sälää aisoihin, kirjoitan listoja, teen itseni kanssa pitäviä sopimuksia siitä, missä järjestyksessä ja millä aikataululla mitäkin pakerran.

En keskeytä meneillään olevaa hommaa milloin minkäkin mieleenjuolahduksen takia. (Jos pongahtava ajatus on tärkeä, kirjoitan sen nopeasti ylös ja jatkan.)

Ja tauot, ne ovat huipputärkeitä. Lounaalla jutellaan ihan muusta kuin töistä, kahvitauolla oikaistaan vaikka hetkeksi sohvalle – eikä tehdä yhtään mitään.

Lisätietoa:

http://uusikaiku.valtiokonttori.fi/tutkija-henna-salonius-tunnista-tunteet-tuottavuuden-voimavarana/

https://hidastaelamaa.fi/2015/10/miten-multitaskaus-vaikuttaa-tyotehoosi/

https://anna.fi/lifestyle/tyo-ja-raha/oikeasti-tehokkaat-ihmiset-eivat-multitaskaa-monotaskaaminen-parantaa-tyon-laatua-vahentaa-stressia/

IMG_5362
Kirjoittaja Sinikka Tierna on multitaskaava viestijä ja tuottaja, joka tykkää hupsuttelusta, järjestyksestä ja listojen tekemisestä, nauttii tässä-ja-nyt-fiiliksestä taaperoarjessa ja tavoittelee työssään positiivista flow’ta.

2 Responses

  1. 30.3.2018

    […] Tierna kirjoitti Piilo-osaajat-blogissa julkaistussa Haluan multitaskata! -tekstissään siitä, miten ihan todella pitää vaihtelevista työtehtävistään, ja sehän on […]

  2. 29.10.2020

    […] ja tuota – kokonaisuus kasassa!”. Kirjoitin blogitekstin poukkoilustani, silpputyömallista, mukavasta multitaskaamisesta. Multitaskaamisella on tietysti huono maine (syystäkin!), mutta halusin nostaa esiin kykyäni […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *