Oppimishalukkuutemme mahdollistaa osaamisemme kehittämisen

“Organisaatioiden oppiminen, yksilöiden oppiminen, osaamisen kehittäminen ja osaamisen tunnistaminen vaativat uteliaisuutta ja kasvun asennetta. On mentävä rohkeasti kohti uusia asioita ja henkilökohtaista osaamista.” Näin julistimme blogisarjamme ensimmäisessä tekstissä. Miten mennä kohti uutta rohkeasti jos se ei tunnu houkuttelevalta? Mitä jos ei edes halua? Onko pakko jos ei halua?

Voidaan ajatella, että pakko ei ole kohdata uusia asioita tai omaa osaamista. Uskallamme kuitenkin väittää, että pitkällä aikavälillä enemmän tuottaa tuskan hikeä otsalle se, että ei ole vapaaehtoisesti mennyt kohti uutta tai etukäteen epämiellyttävältä tuntuvaa tilannetta. Elämä heittää kysymättä meidän eteemme tilanteita, joissa joudumme valitsemaan, opimmeko uutta vai pysymmekö vanhassa. Voi kysyä itseltään: mitä minä haluan? Jos on tyytyväinen, ei ole välttämätöntä muuttaa mitään. Jonain päivänä voi kuitenkin tulla eteen uuden oppimisen tarve pakotettuna. Jos ei ole osannut ennakoida tilannetta, voi se tulla yllätyksenä. Varautuminen voi olla viisasta. Pääasia kuitenkin on, että tekee valintansa tietoisesti. Oli kyse sitten uuden oppimisesta tai siitä kieltäytymisestä.

Monella meistä voi olla mielen esteitä uuden oppimisen tiellä. Ne voivat olla uskomuksia (“vanha koira ei opi uusia temppuja”), asenneongelmia (“en halua oppia” tai “mun ei tarvitse oppia”) tai vaikeuksia tunnistaa omia valmiuksia. Taustalla voi olla myös vaikeita tunteita, mikäli on saanut moitteita oppimiskyvyistään. Myös oppimiskäsitteen väärinymmärtäminen voi johtaa oppimisvaikeuksiin. Voi olla mahdollista, että ihminen ei ymmärrä oppivansa oppiessaan. Kannattaa tarkkailla omia ajatuksiaan oppimisen suhteen, jos tuntee vastustusta oppimista kohtaan.

Tilanne, jossa hyvin usein emme edes ajattele oppivamme, on oman työmme tekeminen. Kuitenkin, kuten edellisessä blogipostauksessamme kirjoitimme, suurin osa oppimisesta tapahtuu käytännön työtä tekemällä. Organisaatioilla on tässä tuhannen taalan paikka auttaa meitä tiedostamaan omat oppimisprosessimme. Kun organisaatioissa pidetään yllä tietoisuutta oppimisesta ja ohjataan ajattelua oppimiseen käytännössä, mahdollisuutemme oppimiseen ja kehittymiseen kasvavat. On turvallista oppia ilmapiirissä, jossa kaikki ovat oppijoita ja keskeneräisiä. Kenenkään ei tarvitse esittää osaavansa täydellisesti kaiken. Täydellisen esittäminen on omiaan estämään oppimista. Erityisesti johdon ja esihenkilöiden esimerkki on merkittävä. Kun johtaja uskaltaa myöntää olevansa keskeneräinen, hän rohkaisee myös muita uuden oppimiseen.

Kuva: Unsplash / Nico-Meier

Oppiminen on aina muutostilanne. Ei ehkä ole kaukaa haettua, että muutosjohtamisessa ja osaamisjohtamisessa on paljon samaa. Kun kohtaamme uusia asioita, voimme valita miten suhtaudumme siihen. Uteliaasti kohtaamalla sallii itselleen oppimisen mahdollisuuden. Uusien asioiden tekeminen mahdollistaa myös itseen tutustumisen. Kun poikkeaa totutusta tekemisestä ja astuu pois rutiineista, voi löytää itsestään uusia puolia, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Yksi merkittävä osa oppimista onkin itsen eri puolien löytäminen. Voi ajatella, että oppiminen on löytöretkeilyä. Eteemme tulee uusia asioita, jotka integroimme aikaisemmin kokemaamme ja oppimaamme. Ikään kuin löydämme sen, joka on jo meissä olemassa, mutta mikä ei ole aikaisemmin tullut esiin.

Meidän kokemuksemme on, että oppimisen epämiellyttävyyttä aiheuttaa omat ajatuksemme. Erityisesti ajatukset siitä, että pitäisi olla valmis ja täydellinen. Että ei saa näyttää omaa osaamattomuutta, jotta ei paljastuisi epäpäteväksi. Kun ymmärtää, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan yhtä epäpäteviä ja tietämättömiä (toisin sanoen yhtä päteviä ja tietäviä, mutta vain eri asioissa), näkee itsensäkin eri valossa. Voi hyväksyä sen, että olen juuri tällainen. Kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, sallii itselleen mahdollisuuden löytää uusia puolia itsestä. Silloin ei lukitse itseään tiettyyn malliin tai muottiin, johon ympäristön vaikutuksesta on muovautunut. Vapaaehtoisesti uusien asioiden valitseminen on tie oppimisvalmiuden syntymiseen. Kun tekee asioita uteliaisuudesta käsin, sallii itselleen mokat ja mahdollisen epäonnistumisen. Tekemiseen syntyy luontaista rentoutta. Rennosti tehdessä oppiminen mahdollistuu.

kuva: Niina Uusitalo

–

Virpi Haavisto ja Heidi Wahl ovat osaamisen kehittämisen suurlähettiläitä, jotka kehittävät jatkuvasti omaa osaamistaan niin itsensä, Piilo-osaajien kuin valmennettaviensa hyväksi. Tämä teksti on toinen osa osaamisen kehittämisen blogisarjassa.