Tagged: työyhteisö

ATK-mies junajärjestelijänä eli tunnelmia tammikuulta 1

ATK-mies junajärjestelijänä eli tunnelmia tammikuulta

Huomenna tulee kuluneeksi neljä viikkoa siitä, kun aloitin uuden työni. Ensimmäinen päivä sujui lyhyen esittelykierroksen ja perusperehdytysten parissa, ja sitten lähdettiinkin heti asiaan, kun toisen päivän aamuna oli jo ensimmäinen koulutusosio yhdestä itselleni uudesta...

0

Oman työn arvostus

Kirjoitin syyskuussa työn arvostuksesta. Jatkona sille syntyi tämä teksti, jossa en kerro vain omia näkökulmiani vaan pienellä otannalla muidenkin ajatuksia. Kirjailijaystäväni arvostaa samoja asioita kuin minäkin – vapautta, itsenäisyyttä ja aikataulujen joustavuutta. Akateemisesti suuntautunut...

2

Työn arvostus

Millainen työ on arvostettavaa? Työelämässä, kuten kaikkialla muuallakin, paljon on kiinni onnesta ja sattumasta, eikä yksilö voi määräänsä enempää vaikuttaa siihen, miten nallekarkit jaetaan. Arvostetaan siis työtä ja sen tekijää – huolimatta siitä, ettemme sitä itse tee.

3

Palaute työyhteisössä on lahja

Palaute, tuo kaivattu mutta myös pelätty osa jokapäiväistä elämäämme. Voimme harjoitella sen antamista ja vastaanottamista ja jopa hurmata sen avulla. Onko se sittenkään niin vaikeaa? Auttaako, jos ihan ensin kurkistaa peiliin? Kiitos somen, annamme...