Rekrytointi- ja osaamismarkkinat 2020

Rekrytointi- ja osaamismarkkinat Facebookissa 11.-15.5.2020!

Tänä vuonna Rekrytointi- ja osaamismarkkinat tapahtuvat virtuaalisesti FB-livessä

Viisipäiväisten rekrytointi- ja osaamismarkkinoiden aikana työnhakija tutustuu itseensä, unelmiinsa ja mahdollisuuksiinsa työelämässä. Tapahtuma rytmittyy neljän eri työllistymiseen tähtäävän teeman mukaan. Ensimmäisenä päivänä tutkitaan omia arvoja ja motivaatiota, toisena unelmia, kolmantena omaa osaamista ja neljäntenä työllistymistä. Facebook-ryhmän puheenvuorojen lisäksi tapahtumaan kuuluu ilmainen työkirja, jonka tehtävien avulla tarkastellaan omaa polkua työllistymiseen.

Vaikka avoimia työpaikkoja on korona-aikana tarjolla tavallista vähemmän, osaamista tarvitaan nytkin. On siis aika oppia tunnistamaan oma osaaminen ja ottaa luovemmat keinot käyttöön työnhaussa. Tapahtumaviikon aikana tarkastellaan erilaisia väyliä työllistymiseen, erilaisten ihmisten ja tarinoiden näkökulmasta. Puheenvuorojen ja keskustelujen aiheita ovat mm. yrittäjyys, henkilöbrändäys ja työhaastatteluun valmistautuminen. Tarkempi ohjelma näkyy julkaisuna ryhmässä. Kutsu tuttusikin mukaan!

Liity ryhmään täältä!